Pelastetaan Koirat ry

Tervetuloa Pelastetaan Koirat ry:n internet- sivustolle! Yhdistys toimii hylättyjen ja kodittomien eläinten hyväksi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Pelastetaan Koirat ry:n toimintaideologiaan on aina kuulunut ajatus auttaa siellä missä apua eniten tarvitaan, siellä missä eläinten hätä on suurinta ja missä konkreettinen avun tarve on todellista. Tästä syystä yhdistys on jo kymmenen vuoden ajan keskittänyt voimavaransa Viroon sekä vuoden 2011 alusta Romaniaan.

Apumme on aina kohdemaassa hyvin konkreettista ja täsmällisesti suunniteltua. Olemme auttaneet eläimiä viemällä tarhoille ruokaa ja erilaisia välttämättömiä tavaroita, antamalla perusterveydenhuoltoa, mahdollistamalla lääkärinavun tarvittaessa, parantaneet eläinten olosuhteita paikan päällä ja tietenkin etsineet uusia koteja niitä tarvitseville. Viime vuosina ennaltaehkäisevän työn merkitys on lisääntynyt voimakkaasti ja tähän liittyen yhdistyksellä on ollut lukuisia erilaisia sterilointi- ja kastrointiprojekteja.  Pelastetaan Koirat ry:llä on myös muita projekteja koko ajan käynnissä - aina tilanteen ja tarpeen mukaan.

Me emme Pelastetaan Koirat ry:ssä  yritä ratkaista kohdemaittemme löytöeläinongelmia pelkästään auttamalla eläimiä Suomeen. Uskomme kuitenkin eläinten Suomeen tulemisen antavan paikallisille ihmisille ajattelemisen aihetta ja eläimiä arvostavalla kohtelulla hyvän esimerkin heille. Uskomme myös ennaltaehkäisyn voimaan sekä muihin paikallisesti eläinten olosuhteita parantaviin toimenpiteisiin.

Pelastetaan Koirat ry toimii vapaaehtoisvoimin sekä lahjoitusvaroin.

Keräyslupa ja lahjoitukset

Pelastetaan koirat ry:lle on myönnetty keräyslupa 2020/2010/3364 ajalle 23.12.2010-23.12.2012 Ahvenanmaata lukuunottamatta koko maahan.

Rahalahjoituksen voit tehdä Nordean tilillemme  FI72 1146 3500 3344 19.Yhdistyksen kannatusjäseneksi voit liittyä tallettamalla 20 euroa Nordean tilillemme FI58 1159 3000 1110 48. Kirjoita maksaessasi viestikenttään KANNATUSJÄSENYYS, NIMI JA OSOITE.