1.12. herätyskello soi 04.15. Ruokin unisena kuusi kissaani ja olen iloinen, että päätin viedä koirat hoitoon jo edellisiltana. Pakettiautoon on lastattu jo valmiiksi koirien kuljetushäkit ja lahjoitettua kuivaruokaa.Ulkona on pilkkopimeää, kun lähdemme Sannan ja Ninan kanssa ajamaan kohti Helsinkiä. Helsingissä otamme kyytiin Miran jolla on maalipurkkeja, ruokakuppeja, peitteitä ja lisää ruokaa. Satamassa tapaamme kolme ihanaa ihmistä, joilla jokaisella on mukanaan viemisiä koirille: kiloittain lihaisaa ydinluuta, nakkeja, patjoja, nauloja ja kattohuopaa sekä kissojen tuliaiset. Tallinnassa on aurinkoinen, mutta kylmä sää. Käymme ostamassa purkkiruokaa koirille ja pikkujoulutarvikkeita. Mira on hankkinut rosollia ja muita suomalaisia jouluruokia. Virossa pikkujoulua ei vietetä ja etenkin miesten mielestä suomalainen ruoka; lanttu-, porkkana- ja perunalaatikko ovat vähän liiankin terveellisiä. Koirille pikkujouluruoka on mieluisaa. Kierrämme jokaisen koiran luona rapsuttamassa ja jakamassa nakkeja. Joillekkin koirille silittely ja hellyys ovat nakkeja arvokkaammat, jotkut taas eivät muuta näekään, kuin pienen herkkupalan. Urakan lopussa pikkusormeni vuotaa verta, joku liian innokas erehtyi luulemaan sitä nakiksi. Istun puoli tuntia kopin 89 edessä ja maanittelen sen arkaa asukkia syömään. Nuori saksanpaimenkoiran näköinen Aaro katsoo kopistaan, mutta ei uskalla tulla luokseni. Hivuttaudun koko ajan lähemmäksi ja puhelen hiljaa. Lopulta saan Aaron haistamaan kättäni ja syömään omat makupalansa. Meillä on riemukas jälleennäkeminen Nikon kanssa ja annan sille kaksi ylimääräistä nakkia vastalahjaksi suukosta jonka saan. Niko on säästetty toistaiseksi, koska Suomen dobermann-rescue lupasi auttaa meitä kodin etsimisessä. Niko on yhden työntekijän ehdoton suosikki, se pääsee aina työntekijöiden yöpymistilaan Olgan ollessa yövuorossa. Iso poikakoira, jota käytimme lääkärissä on kuollut hoidosta ja lääkekuurista huolimatta edellisviikolla, surullista. Kylmä totuus on, että kaikkia ei voi pelastaa vaikka yrittäisikin. Välillä on todella vaikeaa hyväksyä tutuksi tulleen koiran lopetus, vaikka tietääkin sen loppujen lopuksi olevan parempi vaihtoehto kuin tarhalla riutuminen kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Keittiöllä on musta-valkoinen kissanpentu Masha. Näin sen jo viime reissulla, se oli niin heikko, että uskoin senkin nukkuneen pois. Se on sairastellut, eikä ole kasvanut viime kerrasta yhtään. Sen turkki on likainen ja nenänpää aivan musta hiilipölystä. Kyyneleet tulvivat valtoimenaan pitkin poskiani ja pyydän lääkitsemään ja rokottamaan sen heti kun mahdollista ja vannon etsiväni kodin urhealle pienelle. Tarhalle on tuotu aamulla neljän viikon ikäinen koiranpentu. Se oli jätetty yksin leikkikentälle lumihankeen. Sillä ei olisi mitään mahdollisuutta selvitä hengissä tarhalla, joten otimme sen Annelle yöksi mukaan ja veimme sen seuraavana päivänä kotihoitoon. Pentu on hellyyttävän vilkas, nappisilmäinen, ruskea poika. Se sai pidettyä Sannan hereillä melkein koko yön, vaatimalla ruokaa tunnin välein ja kiskomalla tukasta. Tarhalla jo kaksi vuotta ollut pystykorvasekoitus Eetu säästettiin lopetukselta minun pyynnöstä. Sille piti olla hoitopaikka ja ehkä pysyvä kotikin Suomessa. Eetu on todella rauhallinen ja kiltti vanhempi uros, se ansaitsee uuden mahdollisuuden ja koiran arvoisen elämän. Vähän ennen reissuamme sain kuitenkin tietää, että Eetun ottajat eivät haluakkaan sitä. Minulle tuli valtava paniikki ja hätä Eetun puolesta, joutuuko se nyt kuitenkin piikille. Viime kerralla silittelin sitä ja lupasin sen pääsevän ensi kerralla pois, enhän minä voi vetää sanojani takaisin ja jättää ystävääni kylmään koppiinsa odottamaan viimeistä piikkiään. Päätämme viedä Eetunkin kotihoitoon, siellä se saa kunnon ruokaa, lämpimän paikan ja hoitoa. Menen hakemaan Eetua. Yritän ottaa pannan varovasti pois sen kaulasta, mutta se on jumittunut karvoihin kiinni. Eikä se ole mikään ihme, kun sama panta on ollut kaulassa kaksi vuotta yötä päivää. Otan Eetun talutushihnaan ja lähden viemään sitä pois omalta paikaltaan. Eetu seisahtuu siihen paikkaan, missä sen ketju loppuisi, se katsoo minua silmiin surullisena, aivan kuin sanoisi että en minä pääse tästä pidemmälle. Joudun oikein houkuttelemaan Eetun pidemmälle ennen kuin se tajuaa, ettei olekkaan enää kiinni siinä reilun kahden metrin kettingissä. Eetu katsoo minuun ihan uudella ilmeellä ja ampaiseen juoksuun, kukaan näkemäni koira ei ole ollut niin innoissaan päästyään ketjusta irti. Eetu loikkii lumihangessa kuin jänis, katsoo välillä minuun että onko tämä totta ja jatkaa vallatonta hyppelyään. Villistä menosta voisi luulla, että kyseessä on nuori koira. Eetu piehtaroi lumihangella karistaen tarhan pölyt turkistaan ja hyppää nätisti pakettiauton perälle. Käytämme sitä eläinlääkärillä ja korvien tutkimiseen tarvitaan kolmen naisen voimat, että Eetu pysyisi paikallaan. Muuten se käyttäytyi kuin herrasmies. Mitään suurempaa vikaa ei löytynyt, kunto on heikko liikunnan puutteesta ja huonosta ruoasta, sekä oikeassa silmästä löytyy luomi, mikä ei kuitenkaan haittaa näkökykyä. Istumme autoon ja kyyneleet alkavat valua silmistäni, olen niin helpottunut kun minun ei tarvinnutkaan vetää sanojani takaisin. Harteiltani vierähtää iso kivi, enkä voi peitellä sitä. Irma on saanut Kasperin kotihoitoon ja noudamme sen samalla, kun viemme kissan, pikkupennun ja Eetun vuorostaan turvaan. Kasperille on järjestynyt paikka Hämeenlinnasta, se saa matkustaa mukanamme Suomeen. Palaamme tarhalle viettämään pikkujouluja. Katamme joulupyödän ja jopa lomalla olevat työntekijät ovat tulleet tarhalle pikkujouluja varten. Keskustelemme koirista, kerromme vitsejä ja nauramme. Anne toimii tulkkina vaikeimmissa lauseissa. Yksi työntekijöistä ottaa Pimun seuraamme. Pimu on spaniel -tyyppinen neitokainen, joka pääsee mukanamme Suomeen. Pimu haistaa kaikkia vuorotellen ja tervehtii myös sisätiloissa olevia kissoja. Se on niin iloinen, että voisi melkein luulla sen tietävän pääsevänsä pois seuraavana päivänä. 2.12. Alamme valmistamaan ruokaa kahdessa vanhassa kylpyammeessa. Olemme luvanneet hoitaa tarhan tämänhetkisten 110:n koiran ruokinnan. Pohjalle ladotaan kuivamuonaa, joka turvotetaan kuumalla ydinluiden keittoliemellä, lisäksi koiranmakkaraa ja purkkiruokaa sekä vielä makupaloiksi nakkeja ja makkaroita. Valmis ruoka kauhotaan isoihin saaveihin, joilla ruoka kuljetetaan tarhalle. Jaamme tarhan osiin, jokainen saa jakaa ruoan lempikoirilleen. Koirat haukkuvat raivoisasti yrittäessään saada ruokakuljetuksen pysähtymään omalle kohdalleen. Joidenkin kuppeihin on jäätynyt kiinni eilen tarjolla ollut pöperö. Eilinen puolituntiseni kopilla 89 on tuottanut tulosta. Aaro on tänään paljon rohkeampi. Se antaa paijata itseään ja syö ison annoksen ruokaa silitellessäni sitä. Aaro haluaa leikkiä, se hyppii minua vasten, mutta on vähän varuillaan koko ajan ja tarkkailee ettei kukaan pääse yllättämään. Olen jo kesällä kiinnittänyt huomiota vaaleanruskeaan pörröiseen urokseen. Se muistuttaa vanhaa pehmoleluani ja saikin sen mukaan nimekseen Turre. Turre on energinen, nuori iso uros. Se odottaa minua häntä heiluen. Annan sille oman annoksen ja kuppi on hetkessä tyhjä, tarkistan ettei Turre kaatanu ruokiaan maahan, mutta ei, se todellakin hotki ison annoksen muutamassa sekunnissa. Vaikka Turre onkin ystävällinen, se ei ole saanut omaa kotia Virosta. Isot koirat menevät yleensä vahtikoiriksi ja siihen hommaan Turre olisi aivan liian kiltti. Se on yksi niistä väliinputoajista, jotka ovat liian suuria söpöiksi sylikoiriksi ja liian kilttejä vahdeiksi. Lupasin jo kesällä etsiä Turrelle uuden kodin, mutta vain harva haluaa Suomessakaan antaa isolle urokselle kodin. Viereisessä kopissa on Spartacus, se sai nimen voimakkaasta ja jykevästä ulkonäöstään. Spartta oleilee paljon koppinsa katolla ja kiertää kylmän rauhallisesti koppiaan, se on todellinen vahtikoira. Menen Sparttan lähelle ja se luikahtaa koppinsa taakse. Siinä selvisi syy miksi se ei ole kelvannut vahtikoiraksi. Päätän saada koiraan jonkinlaisen kontaktin ja menen kyykkyyn. Heittelen nakkeja lähietäisyydelle ja Spartta napsii ne varovasti suuhunsa. Totta puhuen minua hieman jännittää olla todella ison ja arahkon koiran reviirillä, mutta en päästä pelkoa valloilleen. Istun ihan hiljaa ja ojennan varovasti käteni. Spartta seisahtuu ja katsoo minua syvälle silmiin, sitten se kääntää päänsä pois, katsoo minua uudelleen kallistaen päätään, katsoo koppiinsa ja taas minuun. Ilmeisesti se arvio, että menisikö koppiin vai tuon vieraan tytön luokse. Ilmeisesti näytin tarpeeksi luotettavalta ja Spartta päättää ottaa rohkean askeleen kohti minua. Olen kyykkynyt jo ainakin kymmenen minuuttia ja jalkojani alkaa paleltaa. Spartta nuuhkaisee kättäni varovasti, sen jälkeen polviani, takkiani ja lopuksi naamaa. Sen jälkeen uskaltaudun silittämään. Spartta muuttuu hetkessä, sen häntä alkaa heilumaan ja iso vartalo kiemurtelee jalkojani vasten. Minun on pakko nousta, koska jalkani puutuvat. Spartta hyppää yllättäen minua kohti ja kietoo tassunsa ympärilleni. Aina kun yritän nousta, se koukkaa minut tassujensa ympärille. Lopulta minun on vain pakko lähteä. Ruokin toisella puolella olevan uroksen ja Spartta pistää metelin pystyyn, se on kateellinen. Sparttasta joku saisi aivan ihanan koiran itselleen. Uskon, että soveltuisi parhaiten omakotitaloon, minkä pihaa ja asukkeja se saisi vartioida. Minulla on ruokittavana vielä Bobby, se on bordercollien ja pitkäkarvaisen collien sekoitus. Bobby on nuori ja rauhallinen komea uros, se sai oman kodin Virosta, mutta jouduttiin palauttamaan tarhalle allergian takia. Bobby on ollut jo melko kauan tarhalla ja sitäkin uhkaa lopetus, jos uutta kotia ei löydy. Bobbyn karva ja kuono on ihan huurteessa, sillä on varmasti todella kylmä. Bobby on niitä harvoja koiria, jotka odottavat rauhallisesti omaa annostaan. Lähtövalmistelut alkavat. Kuusi onnellista koiraa on saanut jonkun suomalaisen sydämen heltymään. Inkalle on varmistunut yllättäen kolme päivää sitten koti. Minulla on mukana useita pantoja, joita kokeilen sille, eikä mikään tunnu sopivan. Inka kiertää levottomana ympärilläni kehää ja tarjoaa kaulaansa jokaisen uuden pannan sovitukseen, kuin sanoen: ei haittaa yhtään vaikka panta kuristaisi kurkkuani, kunhan otat minut vain mukaan. Inka olisi lopetettu seuraavassa "joukossa" jos sille ei olisi löytynyt kotia. Seuraavana hakuvuorossa on Nana, minun ehdoton suosikki ja silmäterä. Nana on notkoselkäinen ja arka narttu. Olen tehnyt sen luottamuksen eteen enemmän töitä kuin minkään muun koiran. Enää se ei puiki koppiinsa karkuun vaan tulee iloisesti häntä heiluen luokseni. Nana on ollut yli kaksi vuotta tarhalla ja päässyt lenkille vain kahdesti sinä aikana, molemmilla kerroilla minun kanssani. Jotkut koirat painuvat mieleen toisia vahvemmin, Nana on minulle yksi niistä. Nana lähtee luottavaisena matkaani, sen ryhti nousee kymmenellä sentillä ja silmiin ilmestyy eläväinen katse. Nana hyppää kiltisti autoon ja menee ongelmitta kuljetushäkkiinsä. Haemme vielä muut koirat ja hyvästelemme henkilökunnan. Ulkona on aivan pilkkopimeää ja näkyväisyys todella huono. Meille on varattuna hytti, johon otamme kolme koiraa mukaamme. Minä otan tietenkin Nanan, Nina ottaa Jasmin, mikä tulee hänelle itselleen ja Katarina ottaa Kasperin. Sanna on todella väsynyt viime yöstä, hän valvoi ja hoiti pentua kun me muut nukuimme tyytyväisinä. Hän haluaisi nukkua nytkin, mutta Kasper pitää vuorostaan Sannaa hereillä. Sannan ei auta kuin silitellä Kasperia herkeämättä, jos sen haluaa olevan hiljaa. Seuraavaksi päiväksi sovittu vapaa tuleekin kyllä todelliseen tarpeeseen. Koirien ottajat ovat satamassa vastassa. Jaamme koirien rokotuspassit uusille omistajille ja selitämme vielä muutaman perusasian. Kaikille vaihdetaan ikiomat pannat ja remmit, sen jälkeen hyvästelemme koirat. Kaikki pääsivät onnellisesti Suomeen, lämpöiseen ja turvalliseen kotiin, missä ei tarvitse pelätä joutuvansa uudelleen hylätyksi. - Katarina & Mira - Takaisin