13.7.2002

Tarhareissu 13.7

Reissu alkoi mun kohdalla jo perjantaina kun tajusin että kellarissa odotti 8 isoa pahvilaatikkoa jotka kaikki sisälsivät koirien salamipötköjä, olin kuvitellut laatikoita olevan “vain 4” joten paniikki oli melkoinen kun huomasin erheeni. Edessä oli vielä omien koirien hoitoon vieminen, pakettiauton haku ja kotimatkalla kuljetusboxin hakeminen eräältä naiselta joka halusi sen meille lahjoittaa, kiitos siitä. Olin kotona 20 aikoihin ja vielä oli edessä 6 laatikkoa purkamista + omien tavaroiden pakkaaminen. Kello siis oli jo reippaasti yli puolen yön kun saatoin vihdoinkin kaatua sänkyyn, mielessä pyöri vain 3310 kpl salamipötköjä ja niiden raahaaminen autoon + roskien vieminen vielä aamulla. Kello oli soimassa 5.30, tosin en muista edes sen soineen, 5.53 heräsin ja katsoin kelloa ajatellen että vasta vaille 6 kunnes tajusin nukkuneeni pommin, aikaa valmistautua lähtöön oli 20 minuuttia koska auto piti vielä pakata ja Katarina ja Koivun Mira piti treffata kisahallin parkkipaikalla klo 7 jotta saataisiin pakattua heidän matkassa tulevat häkit + muut tavarat mun pakuun ja sitten suunnata kohti satamaa. Siinä rymistellessäni rapussa vaille puol 7 (naapurit varmaan todella iloisia…) kännykkäkin soi, katsoin että Katarinahan se siellä soittelee ja kerkesin jo ajattelemaan että joko he ovat kisahallilla ja soittelevat missä olen. Väärin, olivat hyvin kaukana vielä Helsingistä, tai kuten Katarina sanoi lohduttavasti “ovat Uudenmaan läänissä” paikkaa sen tarkemmin kertomatta vaikka kuinka kyselin, heidän pakettiauton kanssa oli kuulemma jonkun verran ongelmia joten olivat roimasti myöhässä aikataulusta. Eli siis treffit sittenkin satamassa ja ei kun suunta sinne. Koska mulla oli nyt enemmän aikaa poimin Minnan kyytiin matkalta ja suunnistimme satamaan johon Tampereen porukat sitten saapuivatkin. Alkoi taas auton lastaaminen joka sujui nopeasti ja ei kun toista pakettiautoa viemään läheiselle parkkipaikalle. Loppu hyvin kaikki hyvin (niinhän me luultiin :) ) kerkesimme laivaan vaikka passintarkastuksessa ihmettelivätkin ovatko tytöt ihan keskenään reissussa ja opastivat meitä kertomalla useaan otteeseen sen mihin meidän piti ajaa, blondi nääs ratissa :)

Laivamatka sujui jälleen nopeasti ja siinä keskenämme jutellessa. Mukana olivat myöskin Nekun omistajat hakemassa itse tyttöään kotiin.Viron päässä koimme melkoisen yllätyksen kun normaalin tullin sijasta meidät ohjattiinkin rekkojen reitille jossa aikaa kuluikin todella paljon, siinä kävi ties minkälaiset ajatukset mielessä muttei siinä loppujen lopuksi ollut muuta ihmeellistä kuin että tarkistivat passit vain kerran normaalin 2 sijasta :)

Matka jatkui kohti maksimarkettia ja tällä kertaa tarkoitus oli ostaa enemmän Frontlineja valmiiksi jottei joka kerta tarvitsisi käydä apteekin kautta. Yllätys yllätys, kun saavuimme apteekkiin niin tottakai meidän taakse kerääntyi pitkä jono kiukkuisia Virolaisia asiakkaita joista 2 naista olivat kyllä todella vihaisia meille, luulivat varmaankin suomalaisten tulleen halvalle ostosreissulle ja tyhjentävän koko apteekin. Tarhalle päästyämme ohjelmassa oli ensin auton purkaminen josta siirryimme kissojen ulkotiloihin, näky oli aika karmea : kissaparoilla oli todella kova nälkä ja kyllä siinä itku kurkussa kuvailin kisuja videokameralla jolla oli tarkoitus kuvata materiaalia niin paljon kuin kerkeämme myöhempää käyttöä varten. Tässä vaiheessa muutkin matkalaiset saapuivat paikalle ja lähtivät kukin omaan suuntaansa: jotkut kissojen jotkut koirien luo.

Frontlinejen laitto olikin sitten luku sinänsä joka oli kylläkin pitänyt kuvata videolle, sen verran epätoivoista se välillä oli. Koiria meidän mukana oli lähdössä 12 joista 8 päätti ettei sitä frontlinea niin vaan tulla laittamaan: Frida ei päästänyt ketään meistä aluksi lähelle pakeni vain kauhuissaan, tosin myöhemmin kun Katarina sai sen “kesytettyä” rakasti kaikkia meitä yli kaiken, Ulpu taasen mulkoili muita paitsi Virpiä vähän peloissaan joten Virpi hoiti frontlinen laiton yksin, Snaken kanssa Minna joutui myöskin tehdä hommia jonkun aikaan ennen kuin saatiin se laitettua, Dennis taas oli sitä mieltä että tuo aine on tarkoitettu syötäväksi ja Namu jouduttiin ottamaan syliin tiukkaan otteeseen koska hänen mielestä nyt ei ollut aikaa tälläiselle vaan oli leikkimisen aika, Mimmulla taas oli 3 riiviö-ottopentua (roikkuivat kädessä, paidassa, lahkeissa ja kaikessa mistä vaan kiinni sai, siitä kivat naarmut todisteena käsissä) jotka kaikki olivat ilm.sitä mieltä että aine on juuri heille tarkoitettu ja Larissa pakeni häkissään kopin taakse joten jouduimme tällä kertaa tekemään todella paljon työtä näiden raukkojen luottamuksen voittamiseksi, Trixistä puhumattakaan joka jouduttiin pyydystämään meidän lähdön hetkellä 3 tarhan työntekijän voimin.

Loppuaika tarhalla kului koiria kuvaten niin videokameralla kuin tavallisellakin kameralla ja muuutamien koirien kanssa tuli tehtyä enemmänkin tuttavuutta. Tosin aika paljon istuin Jiron luona kertomassa sille ilouutista kodin löytymisestä ja höpöttämässä sille uudesta perheestään jonka pariin pääsisi piakkoin. Myöskin tarhalla ollut kuumuus vaivasi todella paljon mieltä itse kunkin kohdalla, monella koiralla oli todella limaista vettä tai ei vettä ollenkaan :( Myöskin varjopaikat olivat todella kiven alla. Mielessä kävi että kuinka moni näistäkin raukoista menehtyy tänä kesänä.

Positiivista tällä reissulla oli se että tarhan koiramäärä oli pieni verrattuna aikaisempiin käynteihin mikä taas lohduttaa siinä mielessä ettei tarhalla ole tarvetta lopettaa koiria, tosin se on vaan hetkellistä eli syksyn tullen taas koiramäärä lisääntyy todella rajusti.Jälleen kerran aika loppui taas kesken ja huomasimme 16 aikaan ettei yhtään koiraa ole pakattu autoon jolloin alkoi mieletön sähellys ja kohellus puolin ja toisin. Muut matkalaiset lähtivätkin jo kohti satamaa ja loppujen lopuksi saimme Katarinan kanssa kaikki pakettiautossa matkaavat kyytiin ja lähdimme kohti kotihoitopaikkaa Mimmu etuoikeutetusti etupenkillä kanssamme josta kyytiimme tuli vielä Tilda. Siinä ajellessamme Katrinille mietimme vielä moneen kertaan että ovatko kaikki varmasti mukana kun taas tuli niin kiire. Vaikka kuinka luku täsmäsi niin koko ajan oli pieni luulo siitä että jotain on unohtunut, onneksi olimme väärässä.

Laivaankin kerkesimme ajoissa ja jäimme autokannelle niin pitkäksi aikaa kunnes meidät suorastaan murhaavilla katseilla häädettiin sieltä pois, mukanamme hytteihin matkasi autolta Dennis ja Mimmu ja muiden matkalaisten mukana tulivat Namu, Nekku, Snake, Senni, Gina. Laivalla ollessamme saimme vielä viestin että eräs koira oli karannut uudessa kodissaan Tuusulassa johon oli juuri ko.päivänä mennyt joten jännityksellä odottelimme viestiä josko koira olisi saatu jo kiinni ennen meidän suomeen saapumista. Paluumatka sujui taas levottomissa merkeissä, olihan meillä ollut taas pitkä ja helteinen reissu. Tässä vaiheessa ajatukset rupesivat jo pikkuhiljaa hiipimään tulevaan eli ei menisi kauaa enää kun pääsisi vihdoinkin nukkumaan. Tosin tässä vaiheessa emme todellakaan olleet tietoisia siitä mitä reissu vielä toisi tullessaan ja menisi vielä monta pitkään tuntia ennen kuin pääsisi unten maille.

Suomen päässä jouduimme todella kauan odottelemaan tullissa, maihin kun saapui yhtäaikaa 3 suht isoa laivaa ja autojen ulostulopaikka oli todellinen kaaos. Vihdoinkin päästyämme terminaalin eteen monet koirien ottajat odottivat jo kuumeisesti omaa haukkuaan ja koska koiria oli paljon niin myöskin aikaa siinä saatiin kulumaan. Kaikki koirat haettiin tällä kertaa Helsingistä joten Katarinalla ja Miralla oli tiedossa matka kohti kotia ilman haukkuja. Kellon lähennellessä puoltayötä vihdoinkin pääsimme jatkamaan matkaa siis Katarina, Mira, Minna, mä ja Aino joka saapui hakemaan Mimmun kotiin , tosin toinen automme oli seissyt koko päivän satamassa parkissa ja valot päällä joten se ei lähtenyt enää käyntiin. Keskellä yötä sitten Aino ja Katarina lähtivät läheiseltä huoltoasemalta lainaamaan käynnistyskaapeleita ja toivatpa sitten 3 nuorta miestä mukanaan auttamaan meitä. Tässä yhteydessä vaikkeivat tätä palstaa varmasti luekkaan on syytä kiittää heitä kovasti koska ilman heitä emme todellakaan olisi selvinneet tästä ongelmasta. Loppujen lopuksi toinenkin auto saatiin käyntiin ja tässä vaiheessa Aino lähti palauttamaan kaapeleita huoltoasemalle ja me jäimme siirtelemään tavaroita Tampereelle lähtevään autoon kunnes…….. saimme tietää ettei ko.koiraa joka Tuusulassa oli karannut olla saatu kiinni joten ei muuta kun Rajakylän kautta pakettiautoa palauttamaan ja mun koirat matkalla hoidosta kyytiin ja autot kohti Tuusulaa.

Tuusulassa sitten aikaa vierähti muutama tunti siellä pilkkopimeässä huudellen ja rymyten, samalla taidettiin saada ikuisia vihamiehiä lähistöllä olevien talojen asukkaista kun keskellä yötä siellä rymyttiin. Etsinnät päättyivät tuloksettomina n.klo 2.30 jolloin jo oman turvallisuutemme vuoksi päätimme lähteä kotiin koska Tamperelaisilla oli vielä pitkä ajomatka edessä ja mulla vielä Minnan vienti kotiin ja ajaminen toiselle puolelle pääkaupunkiseutua omaan kotiin. Kuitenkin meistä jokainen oli jo valvonut melkein vuorokauden. Lähdimme Minnan kanssa nokka kohti Helsinkiä ja kummallakaan ei ole kovin paljon muistikuvia kotimatkasta, itselläni niinkuin Katarinallakin on aika monta mustaa aukkoa kotimatkan varrella olevista paikoista eli en todellakaan esim. muista ajaneeni Pukinmäen Esson ohi joka siis on siinä Kehä 1:n varressa josta kotia päin ajelin :(

Loppu hyvin kaikki hyvin eli jokainen meistä selvisi kotiin tosin todella uupuneena mutta siltikin jälleen hyvä mieli siitä että monta koiraa pääsivät aloittamaan hyvän elämän ihanissa kodeissa ja moni koira jäi vielä odottamaan tarhalle seuraavaa reissua varattuina koska eivät mahtuneet tähän kyytiin enää. Karkuteilläkin ollut koira saatiin vihdoinkin omistajien voimin kiinni maanantaiaamuna joten siltäkin osin juttu päättyi onnellisesti :)

– Miia –