22.12. joulu ovella... Mieli on apea, ihmiset säntäilevät jouluostoksilla. Itselläni on kaikki valmistelut tekemättä, ajatuksissani on koiratarhan joulu. Pakkasta on yli 20 astetta ja kuulin, että viime talvena koiria jäätyi kuoliaaksi koppeihinsa. Miten saan palaakaan suklaata nieltyä tai lämmiteltyä joulusaunassa, kun mielessä viipyy kuva näistä palelevista ja nälkäisistä eläimistä? Tallinnan satamassa meitä odottaa Ivo, jonka autoon pakkaamme hurjan määrän lastenkotiin lahjoitettuja vaatteita, leluja, joululahjapaketit lapsille sekä Nalle Puh- suklaakalenterit. Meillä on todella tiukka aikataulu ja laivassa olemme sopineet, että Irma ja Ivo ajavat viemään katulapsikodin viemiset ja noutavat matkalla Tallinnan Stockmannin keräämän ruoka-avun Varjupaikan koirille. Me lähdemme Mariannen kanssa ostamaan koirien jouluateriaa. Lahjoituksia on kertynyt 1020 mk, jonka edestä kahmimme ostoskärryllisen täyteen grilli- maksa- ja kanamakkaroita . Kassajonossa riittää ihmetteleviä katseita, latoessamme parisataa kiloa makkaraa liukuhihnalle. Lapset supattavat ja jotkut kassaneidit kurkottelevat koneiltaan nähdäkseen makkaravuoren. Luultavasti pitäisivät meitä vielä hullumpina, jos tietäisivät makkaroiden menevän koirille. Ostoskeskuksen parkkipaikalla meillä on vaikeuksia saada ostokset mahtumaan autoon, koska mukana on tarhalle vietäväksi mm. mattoja, patjoja, astioita ja kaksi isoa sähköpatteria sekä joululahjat henkilökunnalle. Tarhan pihassa, kun pakettiauton ovet avataan, tavarat vyöryvät päällemme. Työntekijät tulevat auttamaan ja heidän iloiset hymynsä, koirien tuliaiset nähdessään, korvaavat kaiken vaivan. Heti ensimmäisenä tahdon nähdä pienen musta-valkoisen Masha-kissan. Keittiölle on tuotu taas lisää kissanpentuja, jotka makaavat päällekkäin korissa, hakien toisistaan turvaa ja lämpöä. Nostan Masha 2:n syliini. Se kehrää onnellisena ja kaivautuu takkini kauluksesta syvemmälle. Pienin pennuista yrittää löytää maitoa vähän isomman pennun nisistä ja yksi kissoista nukkuu todella sikeästi. Silitän sitä varovasti ja tajuan samalla hetkellä, että se on kuollut. Pieni raukka on vielä lämmin, koska toiset ovat nukkuneet sen päällä. Tahtoisin parkua ääneen, mutta pakotan itseni eteenpäin. Kuollut kissa viedään pois ja konemaisesti alan pilkkoa makkaroita Mariannen kanssa muovikasseihin ja kuljettaa niitä ulos koirille. Koirat nostelevat palelevia tassujaan jäisellä hangella. Musta lyhytkarvainen tyttökoira vapisee niin, että Krista lupaa sen pääsevän Nikon paikalle sisälle. Sisätiloissakin koirien hengitys höyryää eikä betonilattia ole paljon lunta lämpimämpää. Annamme jokaiselle koiralle kasan erilaisia makkaroita, ne ovat vähän suolaisia, mutta onneksi maassa on nyt lunta, jota voi syödä janoonsa. Aluksi emme uskalla antaa kovin paljon ruokaa, koska pelkäämme sen loppuvan kesken, mutta makkaroita jää runsaasti ja saamme tehdä uuden kierroksen. Nyt koirat odottavat todella innokkaina, koska tietävät mitä herkkua on tulossa. Yhdessä ulkoaitauksessa katseeni saa kääntymään noin puolivuotias terrieri-saksanpaimenkoira- pentu. Samassa aitauksessa on viisi muuta samankokoista pentua, jotka hyppivät toistensa päälle ja aitaverkkoa vasten saadakseen makupaloja. Ilona sen sijaan seisoo sivummalla ja odottaa vuoroaan. Saan muutaman makkaran ujutettua sille, mutta se antaa toisten koirien ottaa ne suustaan. Heitän kauemmaksi makkaranpaloja kiinnittämään toisten huomion ja Ilona tulee luokseni. Se ottaa varovasti saamansa herkut ja syö ne nautiskellen. Muut pennut ovat saaneet makkarat ahmittua ja syöksyvät paikalle. Ilona kävelee aitauksessa olevaan koppiin ja katselee sieltä toisten riehumista. Krista tulee paikalle ja pyydän häntä varaamaan Ilonan meille, ettei sitä lopetettaisi. Olen ottanut muutama kuukausi sitten tarhalta Masha-nimisen kissanpennun. Olga kutsuu minut sivummalle ja kaivaa taskustaan lasisen, musta-valkoisen kissan. Hän kuiskaa sen olevan Masha ja halaa minua, toivottaen hyvää joulua. Tämä on liikuttavin ja rakkain lahja, mitä olen koskaan saanut. (Kaikki keittiöllä olevat musta-valkoiset tyttökissat nimetään Mashaksi :)) Menemme toimistoon jakamaan työntekijöille lahjapussit, joissa on kahvia, suklaata ja likööriä. Krista ojentaa työntekijöiden puolesta yhdistyksellemme tarkoitetun paketin. Halaamme kaikkia vuorotellen ja juomme pikaisesti kahvia lämmikkeeksi. Jostakin on kaivettu pöytään tarjolle myös kakkua ja keksejä. Varjupaikassa tunteet vuorottelevat suunnattoman pahasta mielestä hetkessä iloon. Pumpuli-kissa haetaan kotihoidosta ja Masha pääsee sen tilalle Katrinille. Parin päivän kuluttua Katrin saa noutaa luokseen myös kaksi muuta keittiöllä ollutta tyttöpentua, kun suomalainen Aino lahjoittaa rahaa niiden hoitoa varten. Kello on kulkenut taas aivan liian nopeasti ja meille tulee kiire. Jokainen taistelee vuorollaan yhden kuljetushäkin kanssa ja tunteet kuumenevat, kun sitä ei saada koottua. Tarhan johtaja Liina tulee paikalle ja kokoaa sen varmoin ottein hetkessä. Liina on aina mukana kaikissa tarhan rakennusprojekteissa ja tekee tällä hetkellä kissojen säilytykseen tarkoitettuja häkkejä. Työntekijät tulevat auttamaan meitä koirien hakemisessa. Pakettiautoon lastataan Spanielipoika-Fani, Roki-Rottwailer, sekarotuinen Tipsu-tyttö sekä Pumpuli-kissa. Ison mustan Noran käyn hakemassa itse. Se tulee ystävälleni Tampereelle ja minulla on sille ikioma panta mukana. Nora kulkee kopiltaan rauhallisena haukkuvien ja murisevien koirien ohi ja kiipeää omaan kuljetushäkkiinsä. Auton hyttiin otamme lisäksi villin Rosa-pennun. Sindi ja Niko ovat lähdössä Ivon kyydillä satamaan. Viimeinkin Niko pääsee aloittamaan uuden ja onnellisemman elämän. Olga päästää sen irti tarhan etupihalle pissalle. Niko tulee heti kutsusta takaisin Olgan luokse ja hyppää Ivon autoon kiltisti. Näen miten onnellinen Olga on Nikon puolesta ja samalla haikea, hän odottaa ulkona niin kauan että saamme kaiken kuntoon ja jää katsomaan autojen perään ajaessamme pihasta pois. Tällä kertaa yhtään koiraa ei jää Helsinkiin, vain Pumpuli jää Ainon hoiviin Espooseen. Jätän Irman matkan varrelle ja jatkan eteenpäin seitsemän koiran kanssa. Rosa nukkuu sylissäni. Auton rattia on välillä vaikea kääntää, koska viiden kuukauden ikäinen seefferinpentu ei ole enää kovin pieni. Niko istuu vieressäni ja innostuu aina välillä pussailemaan ja läppäisemään minua tassullaan saadakseen rapsutuksia. Takaosasta kuuluu epäilyttäviä ääniä, kurkistan taakseni ja näen Sindin iloisen kuonon liimautuneena pieneen ikkunaan. Se ei mahtunut kuljetushäkkeihin ja on saanut hihnansa revittyä irti ja istuu nyt Tipsun häkin päällä. Sindi tarkkailee koko matkan meitä Tampereen rautatieasemalle asti, jossa koirien hakijat odottelevat meitä. Kello on yli yksi yöllä kun viimein saavumme perille. Juttelen hetken uusien omistajien kanssa ja pyydän soittelemaan seuraavana päivänä. Tipsun hakija ojentaa kaksi isoa kassillista ruokaa ja pantoja seuraavan reissun tuliaisiksi tarhan koirille. Niko on lähdössä Kuopion lähelle ja itku kurkussa halaan sitä monta kertaa ja vielä kerran, jo autossa istuttuaan se pääsee takaisin ulos ja nostaa tassut olkapäilleni ja lipaisee märän pusun. Roki ja Nora pääsevät omiin koteihinsa nukkumaan ja Rosa, Fani ja Sindi matkaavat perheidensä luokse myöhemmin samalla viikolla. -Katarina Takaisin