Tarhamatka 22.03.2003

Perjantai-iltapäivä lähestyi loppuaan ja koirat pyörivät mielessä jatkuvasti. Kaikki to. ja pe. kahvitauot ja ruokatunnit oli kulutettu tehokkaasti lauantain matkaa valmisteltaessa. Oli pitänyt tehdä listaa lähtevistä koirista, varattavista koirista, koirista joiden rabies pvm pitää tarkistaa, mukaan lähtevistä ihmisistä, mukaan otettavista pannoista, remmeistä, rahoista ja frontlineista, kuka koira tarvitsee minkäkin kokoisen ulkoloishäädön, onko kaikki luovarit mukana, onko koirien maksut maksettu ym. Tuntuu kuin edellisestä reissusta olisi ikuisuus, vaikka välissä on ollut vain yksi viikonloppu.

Suomeen tulisi tällä kertaa iso joukko onnekkaita karvaturreja: kissat Lilli ja Cristo, koirista Bike, Nepo, Fredi, Nessi, Laila, Tilli, Saurus, Sirje, Ali, Titus, Tilly, Mihkel ja Jose. Ilmeisesti lehtijutut ovat tehneet tehtävänsä kun niin moni on halunnut tarjota varjulaiselle hyvän ja pysyvän kodin. Haukottelen jo nyt, kun ajattelen, että aamulla on herätys 3.30 ja vasta samoihin aikoihin sunnuntaina pääsee nukkumaan. Hirveän monen muun asian takia en kyllä suostuisi heräämään säännöllisesti noin aikaisin.

Kotimatkalla töistä saan tiedon n. 8 viikkoisesta pennusta, Muksusta, jonka joku mies on tuonut Virosta Suomeen, myynyt isolla rahalla hyväuskoisille MINIKULTAISENNOUTAJAN ja perhoskoiran sekoituksena. Pentu ei ole kuitenkaan perhoskoiraa nähnytkään ja koti ei tahtonut niin isoksi kasvavaa koiraa, joka oli ollut tuotaessa kaiken lisäksi kirppuja ja matoja täynnä. Pentu oli yöllä haettu kodistaan ettei joutuisi piikille ja oli ilman paikkaa tällä hetkellä. Hain pennun kaverini Raisan kanssa suoraan töistä kysymättä Teemulta... Teemu on varmasti todella mielissään kun lähden 24 h tarhamatkalle ja tuon kotiin vielä yhden hoidettavan lisää… Nyt kun Murukin oli vielä hoidossa meillä.

Kello soi 3.25 enkä tiedä olinko nukkunut vai en. Omaa koiraansa hakeva Raisa nappasi minut kyytiin ensimmäisenä. Raisa ei olllut nukkunut hetkeäkään, sillä lupautui baariin kiireapulaiseksi ja tuli siis suoraan töistä. Bike on kyllä niin odotettu tapaus, että Raisa ei olisi nukkunut muutenkaan edes yhtä sekuntia. Mukaan Tampereelta lähti myös Katarina ja Tuija, joka tuli katsomaan itselleen koiraa. Lempäälästä nappasimme kyytiin vielä Elisen, joka oli järjestänyt meille farmariauton. Ajomatka meni tuttuun tapaan, väsyneenä, jännittyneenä, ajatukset ylikierroksilla. Raisa ei meinannut pysyä nahoissaan Biken takia, Elise kertoili kuinka torstaina haetun oman koiran,Shirin, kanssa on lähtenyt käyntiin, Katarina ja minä puolestamme yritimme painaa mieleemme mitä kaikkea pitää muistaa.

Itseäni matka on jännittänyt tällä kertaa lähinnä siksi, että menen tutustumaan kotihoidossa olevaan Renataan. Renata on pieni (n. 40cm) nuori tyttö, jonka luottamus ihmiseen on onnistuttu pilaamaan oikein huolella. Renata ehti kyyristellä koppinsa takana usean kuukauden tarhalla, kukaan ei saanut siihen kontaktia, sitä ei saanut vetämällä luokseen, Renata puolustautui tarvittaessa vitivalkoisten hampaittensa tehokkaalla avustuksella. Renata ei kuitenkaan ole hyökkäävä vaan toimii vasta nurkkaan ahdistettuna. Saimme Katarinan kanssa kuulla, että Renata lopetettaisiin, sillä se ei saisi kotia ja kaiken huipuksi iso kaukaasianpaimenkoira oli astunut Renatan irtipäästessään. Yksi katse toistemme silmiin ja lähdimme Katarinan kanssa yhdessä tuumin kohti Renataa. Pitäähän tytölle antaa mahdollisuus, eikö?! Renata juoksi paniikissa koppinsa taakse, minä lähestyin sitä hitaasti ja Katariina oli kamera valmiina. Halusimme todistusaineistoa, että Renataan VOI koskea. Pikku hiljaa hiivin lähemmäs ja lähemmäs, ehdin sanoa Katarinalle noin 10 kertaa, että kohta tulee hammasta, mutta eipä tullutkaan, ei tosin tullut mitään muutakaan. Ei muuta kuin Katrinille kotihoitoon ja kodin etsintään, olihan Nadjakin (ent. Sasha) sopeutunut todella hyvin!

Pienenä yhteenvetona todeten, Renata ei ole edistynyt vieraita kohtaan tähän mennessä suuntaan ei toiseen, se on rei'ittänyt Nougatin korvan, murisee häkkien ja verhojen takana, eikä pidä vieraista. Ainoastaan Katrinia kohtaan se on kiltti ja luottavainen. Miia sanoikin ironisesti, että tuolla käyttäytymisellä 100% varma kodin saanti ja minä vastasin, että tuolla käyttäytymisellä 100% varma kodin saanti Mira Kurjelta… voisi varmaan taas todeta, että hullu suomalainen ja siltä alkaa jo itsestäkin tuntua. Varsinkin kun perjantaina meille tuli pikku karvaturri, Muksu ihan yllättäen. Renatan oli ainakin tarkoitus tuoda parin viikon päästä meille hoitoon, kun Muru on palannut takaisin Miialle, mutta en tiedä kuinka nyt käy, kun Muksu tuli meille. Murun käyttäytyminen tarhalla ja alkuaikoina Suomessa, ei poikennut kauheasti Renatasta, Murulla oli vain lisänä iso ego, mikä tuntuu kasvavan päivä päivältä.

No, takaisin itse matkaan… Tällä kertaa matkassa on todella monta yhdistyksen aktiivia: Miia, Minna, Katja, Katarina ja minä, joten saisimme kerrankin jaettua virallisemmat asiat, eikä kenellekkään tulisi hengen hätä. Minä ja Miia päätimme viedä kotihoitoon uusia kissoja ja koiria, hakea sieltä samalla kissat ja Josen =) =) =) ja tutustua Renataan… Katja ja Minna saisi laittaa Frontlinet ja matkapahoinvointilääkkeet lähtijöille jne. Sitten on vielä uusiin koiriin tutustuminen, rabiesten tarkastus, sivuilla olevien koirien tarkastus, paperiasiat ja raha-asiat + tietenkin matkalaisten opastus ja heidän kysymyksiinsä vastailu. Yleensä nämä kaikki on kahden ihmisen harteilla ja talvisin on aina kamala kiire kun laivamatkat nielaisevat niin suuren osan matkasta. Ihanaa, kerrankin siis hyvin aikaa touhuta rauhassa ja tutustua koiriin ajan kanssa. Mutta, mutta… saimme jossain vaiheessa varsinaisen ilouutisen; laivamatka venyy jäätilanteen takia ja meillä olisikin 2h vähemmän aikaa perillä. Se siitä sitten ettei olisi kiire…

Vihdoin satamaan ja tullista päästyämme matkalaiset lähtivät kaupan kautta tarhalle tilatakseilla, me kurvasimme autoillamme huoltoaseman kautta Maxi Markettiin ostamaan hevosille, koirille ja kissoille ruokaa. Tarhan pihaan päästyämme purimme autoissa olevat lahjoituset, joita olikin kertynyt todella mukavasti; pantoja, remmejä, vilttejä, lakanoita ja kuivaruokaa useita kymmeniä kiloja. Minna ja Katja lähtivät jakamaan koirille ulkoloishäädöt ja matkapahoinvointilääkkeet, Katarina lähti sisälle selvittämään rokotuskortit ym ja minä lähdin Miian kanssa valitsemaan kotihoitoon meneviä kissoja, kun olimme ensin sopineet Liinan kanssa kotihoitoon vietävistä eläimistä.

Kissoja oli nyt vain yhteensä alle 20, koska perjantaina oli lopetettu suurin osa. Kaikki kissat eivät olleet samaa mieltä mukaan lähtemisestä ja sain käsiini sekä ranteisiin aika hienot tiikerinraidat talvihanskoista ja toppatakista huolimatta. Yksi villimpi kissa lamaantui hetkeksi aivan täysin, kun ryhdyinkin kutittelemaan sen mahaa kesken kaiken :) Sen pienen hetken lamaantumisen jälkeen, kissä päätti kuitenkin toimia, nappasi minua sormille ja puri olkapäähän ;) Kissa oli todella loukkaantuneen oloinen, hänet ja hänen vihainen luonne oli nolattu! Mukaan lähti loppujen lopuksi 7 kissaa iältään 2kk - 4vuotta. Ruokimme paikalle jääneet kissat jauhelihalla, vaikka se olikin todella laiha lohtu siitä, että jouduimme jättämään pikkuiset odottamaan kuolemaansa. Meillä ei olisi ikinä ollut varaa 20 kissan kotihoitoihin ja koditkin vielä pitäisi löytää, ajatus siis kävi Miian ja minun päässäni…

Saimme kuulla henkilökunnalta, että Goofie oli päässyt takaisin omaan kotiinsa ja Anselmi sekä Soila olivat saaneet kodit paikallisilta. Tarhalaiset pyysivät meitä etsimään kodin rotikkanartulle, jonka omistajat eivät osanneet pitää koirasta huolta. Miialla olikin jo kaksi kotia odottamassa rotikkaa, joten pystyimme lupaamaan koiralle heti kodin :) Pieniä koiria oli sisällä todella vähän ja niistäkin Mihkel, Saurus, Tilly, Tilli, Laila ja Nessi lähtisivät tänään meidän kanssamme ja osa olikin varattu Viroon ja Suomeen jo valmiiksi. Pienille koirillekkin olisi monta ottajaa tiedossa, mutta alle 50cm ei pahemmin tarhalla ole.

Aikaisemmin erittäin valpas ja energinen irlanninsusikoirasekoitus Malev oli tällä kertaa todella masentunut ja kyyhötti vain paikallaan reagoimatta mihinkään. Se ei syönyt, ei ottanut katsekontaktia, ei mitään. Päätimme pyytää Katrinia hakemaan sen kotihoitoon ja tutkittavaksi mahdollisimman pian. Mukanamme ollut Tuija tahtoi antaa Maleville kodin jos se vain selviäsi.

Tarhalle oli tuotu vain 6 viikkoinen pentu aamulla, minkä tarhan henkilökunta pyysi meidän pelastamaan, mieleeni tuli vuonna 2001 joulukuussa löydetty Dyno. Lupasimme viedä pennun Katrinille samana päivänä. Kävimme hakemassa Miian kanssa kotihoitoon myös Netan pennun, jonka ristimme Valtteriksi. Kotihoitoon pääsi kyydissämme myös Pepe, joka on varsinainen herrasmies, se käveli remmissä kuin unelma, kiipesi itse autoon ja häkkiin. Kelloon katsottuamme tajusimme, että nythän pitäisi jo lähteä kotihoitopaikkaan!!! Sitten tulikin valtava kiire kuvata edes muutama uusi koira ja auttaa matkalaisia hakemaan koirat tarhalta. Kurvatessamme kotihoitoon huomasimme, että pienen pieni pentu röykyytti kolme kertaa isompaa Valtteria minkä ehti, joten annoin sille nimeksi Einari. Einari tulee minua nuoremmasta serkusta, joka oli pienenä oikea vastarannankiiski ja tinttailija, kaikki sanoivat häntä Einariksi. Katrinilla tutustuimme vielä kolmanteen pentuun, Pyryyn, minkä Katrin oli hakenut tarhalta jo aiemmin hoitoonsa.

Kiireen takia en ehtinyt tutustumaan Renataan, mutta sentään näin sen tällä kertaa muualtakin kuin vain häkkien takaa. Juttelimme Katrinin kanssa Renatasta pitkät pätkät, samoin Bellasta, joka tuli tervehtimään meitä kipeistä jaloistaan huolimatta. Pepe tuli autosta kiltisti, käveli hihnassa taaskin vetämättä ja nousi portaat kuin olisi mennyt tuttuun taloon, ihana poika!!!! Selitimme Katrinille Malevista ja hän lupautui hakemaan sairaan raukan heti saman tien pois tarhalta, myös Gris ja uusi dalmatialaispoika pääsisivät kotihoitoon.

Pakkasimme autoomme Josen, Criston ja Lillin ja lähdimme kohti satamaa. Matkan varrelta soitimme vielä muille että kaikki olisi ok. Meille oli varattu monen monta hyttiä sillä koiriakin oli niin paljon. Ja onneksi olikin hytit, sillä vaihteeksi taas humalaiset eivät voineet uskoa, että koiriin ei saisi koskea, sillä ne stressaavat muutenkin… aina ihan sama juttu!!

Laivamatkan aikana Nepon maha alkoi kramppaamaan ja olimme pojasta todella huolissamme, muut koirat näyttivät voivan hyvin. Menimme kahvioon pistämään jotain poskeemme ja saimme kuulla jälleen varsinaisen ilouutisen; laiva oli jäänyt kiinni jäihin ja joutuisi odottamaan jäänmurtajaa, matka venyisi taas kahdella tunnilla. Ei muuta kuin kauhealla kiireellä yrittämään koirien ottajia kiinni ja infoamaan tilanteesta. Varsinkin me Tampereen matkalaiset olimme todella maassa myöhästymisestä, sillä meille tulisi vielä pitkä yö. Päästyämme viimein satamaan, mukana olleet koirien ottajat lähtivät väsyneinä uusien perheenjäseneidensä kanssa kotiin ja me muut jäimme luovuttamaan koiria ja kissoja vastassa oleville.

Yleensä olisimme klo 01.00 jo hyvää matkaa kohti Tamperetta, mutta tällä kertaa olimme vasta Mannerheimintiellä. Fredi nukkui tyytyväisenä etupenkillä Katarinan sylissä, yrittäen välillä vaihdella hieman vaihteita minun kanssani, Sirje otti rennosti takapenkillä ja Bike yritti farmarin takaosasta takapenkille, missä oli kaikki kivat ihmiset ja Sirjekin. Olimme kaikki poikki ja tahdoimme nopeasti kotiin. Alla oli hyvä ja iso auto, missä ei vauhti pahemmin tuntunut… se sitten kostautuikin, sillä Hämeenlinnan kohdalla meidät pysäytettiin. Saimme taas varsinaisen ilouutisen; farmari oli rekisteröity pakettiautoksi ja sillä ei saisi edes ajaa kuin 100 km/h. Minä sain sitten 342 euron sakot ja hyvän mielen kaupan päälle, kortti ei sentään mennyt… alkuvuoden työttömänä olleelle tuommoinen summa ei ole mikään ilon aihe. Loppumatkan ajeltiinkin sitten hiljaisemmissa tunnelmissa…

Saavuimme linja-autoasemalle n. klo 3.00 ja siellä odotti Fredin ja Sirlen ottajat, molemmat koirat ihastuivat uusiin omistajiinsa ja toisin päin. Hoidimme luovutukset Katarinan kanssa pikavauhtia, sillä silmät tuntuivat menevän väkisin kiinni ja puhe takkuili. Raisa heitti ensin Katarinan kotiin ja sitten minut. Vastassa kotonani oli 3 iloista koiraa. Teemulla oli päivän saldona monien pissojen (Karu + Muksu) siivoaminen, Muksun monet kakat lattialla, Karun ja Murun komentelu uutta tulokasta kohtaan ja Murun puremajäljet etusormessa… Nukkumisestani ei meinannut tulla mitään, sillä Muru ja Karu ärisivät vuorotellen Muksulle, kunnes nappasin molemmat melko määrätietoisesti niskasta eteiseen ja nostin Muksun sänkyyn. Nukkumisesta ei meinannut edelleenkään tulla mitään, sillä Muksu raapi ja jyrsi käsiäni, jotka olivat kissojen jäljiltä edelleen arat. Jossain vaiheessa viiden jälkeen aamuyöstä suljin silmäni ja nukahdin kuunnellen Teemun kuorsausta ja nähden painajaisia koko yön. Taas takanamme oli yksi varsin onnistunut reissu…

Saimme sunnuntaina kuulumisia jo joistain koirista; Nepo oli käytetty pyynnöstämme heti päivystävällä ja alkoi olla jo aivan kunnossa, Laila-neiti oli ihastuttanut perheensä heti, Peki oli näyttänyt Mihkelille kaapin paikan ja kaikki oli nyt ok, Jose tuli hyvin toimeen perheen muiden koirien kanssa jne. Tuntui, että jokainen koira oli päässyt juuri sinne minne pitikin ja se toi hieman hymyä väsyneille kasvoilleni.

- Mira -