23.3.2002

Tutustumismatka tarhalle 23.3.

Pidemmän aikaa olin jo tiennyt reissulle lähteväni mutta jotenkin taas onnistuin jättämään kaiken valmistautumisen viimeiselle illalle jolle oli jo muutenkin hommia kasaantunut, omat koirat piti vielä viedä hoitoon, hakea peitteitä ja koirien leluja muutamasta paikasta, pakata kaikki kellarissa olevat säkit autoon ja vielä keretä pakkaamaan omat tavarat. Suunnitelmissa oli myöskin mennä ajoissa nukkumaan jotta väsymys ei painaisi tarhalla mutta kuinkas kävikään, vielä 12 aikaan yöllä istuskelin tietokoneen ääressä ja surffailin yllätys yllätys näillä sivuilla lukemassa ne samat tarinat läpi mitkä jo niin monta kertaa olin lukenut. Huolestuneena mietin kuinka selviäisin autollani aamulla Leppävaaran juna-asemalle, pienestä Fiat Unosta (kavereiden kesken Ukeli) oli meinaan toinen eturengas hieman hajalla eli ilmat vuotivat pihalle. Hetken jo ajattelin soittaa Nokelan Paulalle josko tulisivat miehensä kanssa mua hakemaan Kilosta, koska olin aivan varma että rengas on aamulla tyhjä eikä meidän lähistöllä olevan huoltoasema ole auki 6 aikaan lauantai-aamuna. Renkaassa oli kuin olikin ilmaa jonkun verran ja selvisin Leppävaaraan ja olin kerrankin ajoissa paikalla :) . Hetken kuluttua paikalle kaarsikin Paula miehensä kanssa ja sitten alkoikin mieletön pähkäileminen kuinka 6 jätesäkkiä, 3 ihmistä, kassit ja muutama muovikassi saadaan autoon. Loppujen lopuksi kaikki saatiin ängettyä mukaan ja matka kohti satamaa alkoi, tosin allekirjoittaneella oli hieman ahdasta takapenkillä mutta se ei menoa haitannut :)

porukkaa2

Satamassa tavarat laitettiin Katarinan pakettiautoon, kahvilassa koottiin porukka kasaan ja lähdettiin laivaan ja kohtiTallinnaa. Laivamatka meni yllättävän nopeasti kahvilassa keskustellen ja listaa keräten keitä tarhalla oli kauiten ollut eli mitkä koirat pitäisi tarkistaa ovatko siellä ym. Itseäni eniten jännitti tarhalle menossa se että kuinka reagoisin nähtyäni tarhan ja tietysti suosikkikoirani Onnin johon oli tarkoitus mennä Katarinan kanssa tutustumaan, josko se olisi sellainen että sen voisi lapsiperheeseen antaa, Onnille siis oli koti tiedossa jos kaikki menee hyvin. Laivalla ollessame sain kyllä Katarinalta tietää ettei Onni välttämättä tarhalla enää olisi mutta toivoin silti parasta.

Laivasta päästyämme lähdimme tilatakseilla apteekin, eläinlääkärin kautta Maximarkettiin ostoksille josta ruokaa kertyi aivan mielettömät määrä tarhalle vietäväksi: oli kuivaruokaa, liharuokapurkkeja, jauhelihaa, nakkeja ym. Kaupalta suuntasimme kohti tarhaa joka olikin siinä ihan lähistöllä. Kuoppaiselle pikkuteille kun käännyimme aloin olla todella hermostunut ja jollainlailla tuntui etten tarhalle sittenkään pystyisi tulemaan. Tyhjensimme taxit tavaroista ja aloimme kantaa tavaroita sisätiloihin.

 porukkaaruokaruoka2
 

onni

Koko ajan vaikka muita koiria kuvailin ajatukset ja katse väkisinkin hakivat Onnia tarhalta ja jokaisen koiran kohdalla joka vähääkään Onnia muistutti piinasin Katarinaa että “onko toi Onni, no entä toi” Lopulta saavuimme kopin luokse joka oli tyhjillään ja Katarina kertoi sen olevan Onnin koppi. Pettymys ja suru oli valtava enkä sitä voi sanoin edes kuvailla (nytkin kyyneleet tulee silmiin kun sitä ajattelen) mikä tunne oli tuijottaa tyhjää koppia ja ajatella miksi piti käydä näin. Myöhemmin sain tietää että Onni oli keskiviikkona lopetettu mikä vain lisäsi tuskaa kun ajattelin että myöhästyttiin vain pari päivää.Tosin jälkeenpäin ajatus siitä että ehkä näin oli parempi on hieman helpottanut oloa koska niinkuin Katarina sanoikin Onnilla on saattanut olla kipuja kun oli niin ärtynyt edellisellä kerralla. Jatkoimme kyllä matkaa toisten koirien luo mutta en oikein muista minkälaisia koiria näin ja silittelinkö jotain koska hetken aikaa meni kunnes sain työnnettyä Onnin kohtalon edes vähän taaemmas ajatuksissani ja pystyin keskittymään muihin koiriin. Jollain tapaa siellä tarhalla myöskin käveli niin sanotusti unessa eli välillä tuli itkeskeltyä, välillä ehkä jopa hieman hymyiltyä kun kohdalle osui suloinen ja iloinen koira.

nakkitalkootUroksien puolelta siirryimme narttujen puolle kuvaamaan, tosin matkalla meillä on nakkitalkoot :) . Oltiin Mariannen kanssa ostettu Maximarketista nakkipaketteja jotka oli kääritty muoviin eli jouduimme poistamaan muovikääröt jokaisen pienen nakin ympäriltä ja se ei todellakaan ollut helppoa ja nopeaa hommaa. Nakkitalkoiden aikana tunteet olivat taas aivan toisesta laidasta kuin koirien luona eli pystyimme kunnolla nauramaankin, toisaalta kukapa ei olisi nauranut kun olisi nähnyt minkälainen homma niiden kuorien irroittamisessa oli.

sufferi Narttujen puolella kiersimme myöskin koiria läpi ja kuvasimme, tutustuimme ja pohdimme millä olisi ehkä mahdollisuus löytää koti Suomesta. Kopin 92 koira oli kyllä sellainen joka mieleen jäi itse kullekin, koira oli vähän vanhemman oloinen, todella rauhallinen ja tuijotti niin luottavaisin silmin kun sen luo tuli ja kun sitä jäi silittelemään niin se painautui ihan kylkeen kiinni.Pois kun sen luota lähti niin se jäi tuijottamaan perään surullisesti, niinkuin moni muukin tarhan koirista. Uusien alueella oli todella huonokuntoinen sakemanni jonka selkä oli järkyttävän ihottuman peitossa, karvat olivat lähteneet ja muutenkin sen koko olemus oli todella surkea.

mustiSitä tuijotellessani rupesi takanani olevat koirat haukkumaan kovasti joten käännyin katsomaan mitä siellä tapahtuu jolloin näin kun tarhan työntekijä toi kottikärryissä jotain. Lähempi tarkistelu osoitti että kärryt olivat täynnä hienosti viikattuja peittoja. Kun kärryt menivät ohitseni huomasin kärryistä pilkottavan hännän. Ensimmäinen reaktioni oli että joku koira on kuollut ja nyt se koira aiotaan syöttää muille, tosin jos täysissä järjissäni olisin ollut olisin ehkä tajunnut mistä loppujen lopuksi oli kyse. Peittojen alta nostettiin koira joka oli rauhoitettu omaan koppiinsa jonne se jäikin heräilemään. Koska koira kopissaan uikutti aika paljon päätin mennä aitauksen sisäpuolelle jossa koirat olivat kiinni kopeissaan ja pikkuhiljaa lähdin ko.koppia kohti. Uikutuskin pikkuhiljaa vaimeni ja loppui kokonaan ja hetken kuluttua kopista mönkikin aika suloinen otus aivan tokkurassa.

bennyTarhan perältä löytyi n.6 kk:tta vanha todella isokokoinen pentu joka osoittautui todelliseksi sydänten murskaajaksi. Pentu tiesi todella hyvin kuinka sai huomioni kiinnitettyä itseensä: Aina kun yritin sen luota jatkaa matkaa pentu huusi suoraa huutoa ihan kuin joku olisi yrittänyt tehdä sille pahaa ja kun sitä käännyin katsomaan niin se lopetti huudon heti ja heilutti mulle häntää. No pakkohan sen luo oli joka kerta palata takaisin. Samalla alueella oli todella järkyttävä rottweiler uros jonka kroppa oli pelkkää luurankoa. Itkusta ei meinannut tulla loppua kun sitä katselin ja annoin herkkuja.

rolle

riinaHauskoja tapahtumia oli kyllä tarhalla muitakin kuin tuo nakkitalkoot. Kuten se kun sain remmin ja pannan käteeni lähtiessäni Riinaa hakemaan ja Katarina kertoi hakevani oikeasti Risto Reipasta eli Riina olikin poika. Kuitenkin koko matkan kun sitä talutin pois höpötin sille “hyvä tyttö” ym :).

Oli myöskin kiva huomata kuinka sai jonkun koiran luottamaan itseensä: uusien aitauksessa kävelin monta kertaa erään kopin ohi jonka luulin olevan tyhjä mutta tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin ketjun menevän koppiin sisälle ja kuonon pilkistävän sieltä. Koira ei suostutteluista huolimatta uskaltautunut ulos joten heitin luukun eteen nakin jonka koira tulikin hetken kuluttua hakemaan mutta meni äkkiä takaisin koppiin. Päätin etten anna periksi vaan jäin siihen koiran alueelle istuskelemaan nakinpalat kädessäni ja hetken siinä oltuani koira syöksyi kuin raketti mua kohti ja kerkesin vain ajatella etten pääse alta pois ja että se puree mua mutta koira tulikin häntä heiluen mun luo ja otti nakinpalat kädestäni. Kertaakaan se ei mulle murahtanut mutta kun lähelle tuli muita niin se rupesi näyttelemään hampaita ja muuttui todella pelokkaaksi jonka purki sitten olemalla vihainen :(

jippoAika tarhalla kului liiankin nopeasti ja taisi meillä vähän kiirekin tulla kun Jippokin meinas jäädä matkasta. En ollut Jippoon erikoisemmin tarhalla kiinnittänyt huomiota, muistan kyllä koiran kun menimme sen ohi ja Katarina laittoi sille loishäädön ja Jipolle muistan sanoneeni etten tule sitä silittelemään koska kohta se saa hellyyttä todella paljon suomessa. Olimme jo taksissa kun Katarinan paku kaarsi takaisin pihaan ja Katarina ja Nina juoksivat pitkin pihaan “tuli hännän alla” . Katja kertoi siinä vaiheessa Jipon unohtuneen ja koska paku oli jo pakattu koiria täyteen ei Jippo olisi sinne mahtunut ellei autoa oltaisi järkätty uudestaan joten Jippo matkasi meidän taksilla satamaan ja otin sen hoiviini. Ehkä pieni paniikki sillä iski taksilla kun muutaman kerran ihan hiljaa uikutti mutta sekin oli hetkessä ohi. Jippo tosiaan vei mun sydämen, se kulki mun kanssa epäröimättä minne tahansa sen vein, välillä kyllä tuntui että autonPeraJippo vei mua :) Portaat kuljettiin satamassa kuin vanha tekijä ja muutenkin se käyttäytyi ehkä jopa paremmin kuin jotkut tavalliset kotikoirat. Taisi se jopa hurmata samassa hytissä matkustavan hehkeän Villitytön Pippin vaikkakin Pippi yritti välillä näytellä muuta. Laivalla koin myöskin aika herkän hetken liittyen Jippoon: Kävin ostoksilla tax freessa ja kun tulin takaisin Jippo hyppäsi mua vasten ja kietoi tassut mun ympärille, antoi pusun naamaan ja ilme oli sellainen että älä enää jätä mua. Kyllä taas kyyneleet tuli silmiin. Laivamatka takaisin sujui myöskin todella nopeasti, itse olin todella ryytynyt ja jollainlailla ihmeissäni siitä etten kuitenkaan kauheasti itkenyt tarhalla ja hieman ihmettelin miten niinkin hyvin selvisin reissusta. Satamassa kun mun piti Jippo luovuttaa Katarinalle autoon niin ensimmäisen kerran tuli paniikki että enhän mä voi tätä antaa pois. Häkkiin kun Jipon laitoin se katsoi mua niin surullisesti että rupesin jälleen itkemään, yritin sille hiljaa höpötellä että se pääsee hyvään kotiin ja ennemmin mulle tulee sitä ikävä kun sille mua ym. Monta kertaa sanoin sille moido ja kyllä me vielä nähdään mutta eihän se raukka mua varmasti ymmärtäny, vaikka kuinka kerroin että sitä odottaa koti. Olin niin hajalla tosta kaikesta että kun pääsin kotiin omien koirieni kanssa menin suoraan nukkumaan ja nukuin 12 tuntia. Sunnuntaina sitten vasta oli aikaa miettiä tarhan oloja ja itkua kyllä riitti. Katarinaltakin sain viestin että Jipolla kaikki todella hyvin (tosin nythän niin ei ole eli poju hakee uutta kotia). Jos mulla olisi vaan ollut mahdollisuus ottaa Jippo niin en olisi kahteen kertaan miettinyt mutta kun en siihen pysty.

Reissusta jäi paljon hyviä muistoja, tuli tutustuttua uusiin ihmisiin ja ystävystyttyä, myöskin tarhan näkemisellä oli suuri merkitys siihen että nyt tiedän tarkalleen mihin oikeasti olen kerännyt peitteitä ym. ja minkä eteen haluan jatkossakin toimia niin paljon kuin mahdollista ja uskon myöskin että yhdessä saamme kaikki todellakin tehtyä jopa ihmeitä, niinkuin Katarina yhdessä viestissään mulle kirjoitti. Kiitos vielä Katarina, Mira, Katja, Nina ja muut jotka teitte tämän tutustumismatkan mahdolliseksi!!!!

– Miia Strömmberg –