SHEENAN PENNUT

Sheena on tullut tarhalta Suomeen 12.04.2003. Tyttö synnytti 11 tervettä pentua ja hoiti ne esimerkillisesti. Pennut ovat jo matkanneet maailmalle, mutta Sheena on vielä ilman omaa, osaavaa ja rakastavaa kotia.

Sheena tyttönen tarvitsisi varmasti pysyvän kodin, koska Sheena ei ansaitse enää yhtään heittelyä! Mahdollisen uudelleensijoittamisen välttämiseksi vain ainoaksi silmäteräksi eikä lapsiperheeseen, vaikka Sheena varmasti tottuisikin ajan myötä toisiin eläimiin ja lapsiin.

Sheena on pienikokoinen (säkä 55 cm, painaa 18kg) reipas seefferisekoitustyttö. Sheena on kaikin puolin hyvätapainen ja kultainen tyttö, jonka tutut voisivat vääntää vaikka solmuun. Sheena hyppää syliin, tervehtii iloisesti joka kerta h oitajaansa ja nauttii ihmisten antamasta huomiosta ja seurasta. Ilmeikäs ja persoonallinen tyttö, jonka häntä on typistetty.

Sheenaa on pahoinpidelty ja kohdeltu kaltoin, mutta ikävät muistot alkavat jo pikkuhiljaa unohtumaan. Sheena ei pidä toisista lemmikkieläimistä ja lapsiakin tyttö pelkää, mutta kerran Sheenan luottamuksen saatuaan, tyttö on uskollinen ystävä, jota ei voi olla rakastamatta.

Sheenan hoitopaikan mielestä tyttö on oikea aarre, mutta he eivät voi pitää Sheenaa heidän oman narttunsa takia, jonka kanssa Sheena ei tule toimeen. Sheenasta ei ole tullut koko aikana kuin pari puhelua, joten tytöllä alkaa olla jo aika kiire löytää oma koti!

Sheenan tarhakuvaus

Sheenan pennut: Rodi, Poju, Remu, Roni, Lola, Tinka, Pepe, Jaro, Remu, Donna, Paavo.

Pentue (11 pentua) syntyi 13.4.2003, uusiin koteihin pennut luovutetaan alkaen sunnuntaina 1.6.2003. Pennut sekarotuisia, emä Varjupaikista adoptoitu pieni saksanpaimenkoira, isä mahdollisesti Rottweiler.

Rodi
Remu
Donna
     

 

Takaisin