AFRODITEN KERTOMAA Tämä pieni, vaan ei lyhyt kertomus, on omistettu niille henkilöille jotka omalla eläinrakkaudellaan saavat voimaa toimittaa hyjättyjä tai löydettyja koiria sekä kissoja pysyviin uusiin koteihin. Sekä heille jotka haluavat lemmikin josta pitävät hyvää huolta tässä alati kiihtyvässä kiireellisessä ja osittain ihmisen välinpitämättömässä maailmanmenossa. Sydämellinen kiitos heille kaikille. Olen Afrodite. Saksan paimenkoirasekoitus. Naaraspuolinen. Isästä ei tietoa ja en muista kyllä äitiäkään. Minulla on hatarat muistot siitä missä olin ja mitä tein. Se on jäänyt vain voimakkaasti mieleeni että sain keppiä ja muutenkin minua kohdeltiin kuin olisin ollut joku välttämätön kiusa ihmisille. Aloin pelätä, aina enemmän ja enemmän ihmisiä. Minusta tuli arka ja varovainen en voinut luottaa ihmisiin kun ei koskaan tiennyt mitä ne meinaavat. Eräänä päivänä sitten loppui ihmisen kärsivällisyys minua kohtaan koska olin säikky ja sulkeutunut. Niinpä minut hyljättiin ja vietiin koiratarhaan tarpeettomana, pois ihmisten silmistä. Päädyin kettingin jatkoksi ja pieneen koppiin asumaan. En vielä ymmärtänyt missä olin. Ympärillä oli suuri määrä samanlaisia koppeja ja niissä asukkeja. Eri rotuja laidasta toiseen. Kait olivat kohtalotovereita ? Huomasin pian etten ollut enää mitenkään vapaa. Pääsin liikkumaan muutaman metrin koppini edessä minkä ketju antoi myöden. Ruokakuppi oli edessä mutta ei siinäkään ruokaa. Ei silti en olisi kyllä halunnut syödäkään ei ollut edes nälkä. Useita päiviä kului ennenkuin ymmärsin minne olin joutunut. Olinko tehnyt jotain pahaa vai enkö ollut osannut tarpeeksi miellyttää ihmistä se vaivaa minua. Olenhan omastamielestäni aivan tavallinen tyttö jonka kanssa voisi liikua ja oleskella ainakin hitusen aikaa. Minulle kelpaisi vaikka hetkinen ja muutama ystävällinen sana. Kyllä minä sitten yrittäisin olla hyvä. En vain osaa ajatella mitä minun pitäisi tehdä ja kuinka olla että olisin mieliksi ihmiselle. Ei minulle sellaisia asioita ole opetettu, mutta yrittäisin kuitenkin, haluaisin opetella. Nyt näyttää kuitenkin siltä että se ei enää ole mahdollista. Täällä on muutama mukavantuntuinen ihminen mutta ei heillä ole minulle aikaa kun täällä on paljon muitakin. Saan ruokaa joka päivä enkä ole ronkeli vaikka ruoka onkin samanlaista aina, sellaista pöperöä mutta vatsantäytettä kuitenkin. Joskus ei oikein ole ruokahaluja ja siksi tuntuukin että voimat, nekin vähäiset, katoavat. Olen ollut täällä jo usean kuukauden ajan. Päiviä on vaikea laskea kun ne ovat niin samanlaisia kaikki. Toiset ovat olleet täällä jo talvia ja kesiä, mutta useita on viety pois minunkin aikana. Minne, sitä en tiedä ? Täällä käy kylässä jostain muualta tulleita kilttejä ihmisiä jotka tuovat tullessaan erilaista ruokaa ja yrittävät puhuakin meidän kanssa. En vaan ymmärrä mitä he sanovat kun puhuvat eritavalla kuin täällä olevat. Tuntuvat kuitenkin olevan ystävällisiä. Heidän mukaansa täältä aina jotkut pääsevät. Olisi se mukavaa vaihtelua tähän yksinäiseen oloon, mutta en taitaisi uskaltaa siltikään lähteä kun ei tiedä mitä taas tapahtuu. Toisaalta ei kai enää mitään pahempaa mitä nyt on elämäni aikana ollut. Voisin lähteäkin jos he haluaisivat. Pelottaa kyllä hirveästi jos ne tulee ja sanoo että lähdetään. On täällä kuitenkin jotenkin turvallista. Ei kukaan hakkaa eikä potki ja noiden rottien ja samoin variksien osalta olen jo oppinut pitämään puoliani etteivät syö kupistani. Millaistahan se olisi saada olla rauhassa hetken, nukkua oiken hyvää unta ja juosta pienellä lenkillä. Olen joskus ollut järvessäkin sen muistan koska se oli niin kivaa, ettei sitä unohda. Pääsisinpä joskus uimaan. Täällä on niin kamalan läkähdyttävän kuumakin näin kesähelteellä, eikä nuo hoitajatkaan kerkiä kaikkien vesikuppeja täytellä jatkuvasti kun meitä on niin monta. Kohta tulee syksy ja kylmä, sateet ja tuiskut. Sitten pitää olla vaan kopissa sisällä. Jotain se kyllä lupaili, se vieras ihminen, että pääsisin lämpimään talveksi. Olisihan se hienoa, mutta puhuikohan se ihminen totta ? Sieltä ne taas tulevat ne vieraat ihmiset. Nämä olen kyllä nähnyt täällä aikaisemminkin. Tuntuvat ystävällisiltä. Jospa pääsisi niiden mukaan, mutta kun niin pelottaa. No nyt sitten mennään. Mihin häkkyrään ne minua koittavat, jospa tämä on vielä kamalampi koppi missä olen elänyt. Vaikuttavat kyllä kivoilta ihmisiltä ja puhuvat ihan kivalla äänellä. Ei ne voi olla ilkeitä. No uskalletaan nyt ja katsotaan minne mennään. Kyllä täällä autossa on näköjään muitakin koiria tarhalta. Olen niitä nähnyt näiden ihmisten taluttavan. Koetan vaikka nukkua etten herätä niiden huomiota. Ompa pitkä matka eikö jo olla pian jossakin. On jo niin pimeääkin. No nyt kyllä pysähdytään jonnekin. Mitäs ne nyt aikovat ? Minut pois autosta ja tästä häkkikopista, pääsenköhän jaloittelemaan. Tämä on aivan outo paikka. Iso talo paljon ikkunoita mutta kuitenkin hiljaista. No nyt tuolta tulee joku vieras. Tuleeko se tännepäin. Juu, mutta mitä se noin rauhallisesti liikkuu ja kutsuu minua nimeltä. En ainakaan ole aiemmin tavannut. Mitähän sillä on mielessä. Jotain se puhuu koko ajan eikä sillä ole kädessä mitään. Ei keppiä eikä mitään remmejä. Uskaltaisikohan mennä haistamaan. Jotenkin tuntuu että se haluaisi tutustua. Sen verran pitää olla rohkea. Menen lähemmäksi. No eihän se mitään aio tehdä mitäs jos nuolaisen sen kättä. No ei se ihmeellisemmältä tuoksunut. Katsotaan nyt mitä tapahtuu. Nyt ne kaikki keskustelevat keskenään ja sanovat aina välillä minulle jotain. Miksi ne ei noita minun muita tarhakavereita päästä jaloittelemaan. Voi kauheeta minne ne nyt minua yksin ovat viemässä. Yhdestä ovesta johonkin käytävään ja sitten toisesta ovesta ahtaaseen koppiin. Tämähän koppi liikkuu ylöspäin. Pelottaa niin hirveästi. No nyt se pysähtyi. Monta ovea ja yksi auki. En kyllä tuonne astu jalallanikaan. Mitä ne oikein kehuvat minua enhän edes halua mennä näiltä jalansijoilta mihinkään. On kait kuitenkin paras mennä kun ei tuoksutkaan ole pahoja vaikka kyllä aivan outoja. Täällä on näköjään vielä yksi outo ihminen muiden lisäksi. Ompa monta ihmistä ympärillä. Voi hirveetä. Pelottaa niin kamalasti. Haistampa tuota yhtä hieman. No ei siitä osaa sanoa mitään. Mitäs ne otti minulta kaulapannan kokonaan pois. Ainahan se on ollut kaulassani. Ompa outo tunne. Eikä nuo ihmiset näköjään minusta niin piittaakaan vaan keskustelevat keskenään. Menempä vähän haistelemaan paikkoja. Täällä on ainakin pehmeä kävellä on joku iso lattian peite ja tuolla on jotain kasvejakin. Kyllä nämä tuoksut menettelee. Mitähän jos menisin tuolle pehmeälle vähän maate kun väsyttää niin kovasti. Mitähän nuo siihen sanovat. Kokeillaan. No eivät muuta kun taas puhuvat jotain hyvä hyvä. Mitähän sekin meinaa. Ei ne ainakaan sitä kovaan ääneen sano. Kai se sitten on sallittua. Ei kyllä minun on vielä käytävä tuoksuttamassa ja varmistettava ettei ne tee minulle pahaa. No, ei näköjään. Ovat ihan rauhallisia ja puhelevat minulle. Nämä voivatkin olla toisenlaisia ihmisiä mutta pitää nyt kuitenkin olla varuillaan. Täällähän on vettä ja hyvän tuoksuista ruokaa kupissa toisessa huoneessa. Nyt kyllä juon kun on niin jano. Saakohan tuosta kupista ottaa ruokaa...kyllä tuo outo ihminen jotain hokee saa ottaa saa ottaa, jos se tarkoittaakin että voin siitä maistaa. Maistetaan, ompa hyvää ihan eri makuista kun tarhalla. Tämä voikin olla parempi "tarha" kuin edellinen, jospa saisinkin jäädä tänne edes vähäksi aikaa. Nyt nuo kaksi meinaavat lähteä. Jättääköhän ne minut tänne ? En ole huomaavinani jos vaikka jättäisivätkin vahingossa. Ei, kyllä ne tahallaan minut tänne jättävät. En mene vahingossakaan heidän peräänsä etteivät tule toisiin aatoksiin. Jäisin mieluimmin tänne lepäämään,kun on niin kova väsymys. Taidan mennä tuohon makaamaan. Ei ne mitään ainakaan kiellä. Nyt ne kaksi menivät ja jäin tänne. Mitähän tästäkin seuraa. Tuo yksi puhuu niin hiljaakin etten oikein saa selvää sanooko se taas hyvä hyvä vai jotain muuta. Nyt se tuo jotain... jaa sehän on sitä samaa hyvää makkaraa jota tuolla portaissa sain. Pitää kyllä ottaa. Haistan ensin kättä. Koitan ottaa mahdollisimman varovasti ettei vaan luule että vahingossa tartun käteen. Noin hyvinhän tämä sujui antaisikohan vähän rapsuttaa tuolta leuan alta, ei se näytä siltä että tarttuisi karvoihini. Joo ei vaaraa. Mutta varovoinen minun pitää silti olla kun en tunne näitä paremmin. Parempi kuin menen tuohon lattialle maata ja olen siinä, kun niin nukuttaakin ettei millään silmät tahdo auki pysyä. ZZZZZZZZZZZZZZ Tämä yöhän sujui hyvin. Oli oudon hiljaista. Ei kuuluu kavereiden haukkumista ei murinoita eikä muutakaan meteliä. Ihme paikka. Aurinko on noussut ja nyt tuo toinen kutsuu ja pitää jotain valjaita kadessään. Ei kai se aio viedä minua pois. En kyllä lähde. En. Houkutelkoot vaikka kuinka kauan. Minä en tahdo lähteä enää sinne takaisin. Mutta se puhuu niin vakuuttavasti että tullaan takaisin kotiin että kai sitä pitää sitten uskoa. Eihän tässä kannata vastaankaan väittää, ettei vaan rankaista tai viedä pois jonnekin muualle. Mennään nyt sitten. Olihan mukava kävelyreti ja samaan paikkaan ollaan tulossa mistä lähdettiin. Ei se vienytkään minua pois. Täytyypä ruveta vähän seurallisemmaksi tuntuvat ihan mukavilta nämä ihmiset. Taas on näköjään valmiina ruokaa kupissa ja raikasta vettä. Nyt kyllä voisinkin tutkia kunnolla nämä huoneet. On täällä tilaa. Monta isoa koppia jossa ovet ovat auki. On nämä suuria, paljon suurempia kuin se minun siellä tarhalla, mutta ihmisethän ovat pitkiä ja niillä pitää olla isot kopit. Kyllä nuo minulle koko ajan jotain kertovat että olen uudessa kodissa ja muuta, mutta kun en kaikkea ymmärrä. Kumma paikka, eivät komenna eivätkä puhu huutamalla. On jotenkin erilaista. Mitähän jos koittaisin tutusta paremmin. Annan vähän rapsutella ja silittää itseäni mutta käsiä pitää seurata ettei vaan pääse minua satuttamaan. Eihän ne aikoneetkaan. Kummia ihmisiä. Taidan oikeasti heistä pitää, vaikka olen kyllä silti varovainen... Nyt on jo kulunut kolme päivää ja olen tyytyväinen. Iloinen leikkisä ja luotan Äitiin ja Isään niinkuin he itseään kutsuvat. Olen tutustunut muihinkin ihmisiin ja kaikki tuntuvat kivoilta.Olen ollut joka päivä useaan eri kertaan koiralenkillä, käynyt kaksi kertaa uimassa, nähnyt ja tutustunut muihin täällä asuviin koiriin. Kuppissani on aina hyvää ruokaa ja erilaisia makuelämyksiä joista lihapullat ovat herkkuani. En tykkää mistään makeasta enkä karkista ja suklaasta. Eivät Iskä ja Äitskä ole niitä onneksi enää tarjonneetkaan kun huomasivat etten niistä perusta. Olen aivan haltioissani kun Äitskä tulee töistä kotiin ja otan hänet pusuilla vastaan. Äitskä näyttää siitä pitävän ja pitäähän minun vielä sitten esittää jotain hauskaa, tai en oikeastaan esitä kun se tulee ihan luonnollisesti. On vain niin hyvä mieli. Nyt minua saa harjata silittää ja rapsuttaa joka paikasta, se tuntuu niin hyvältä. Käyn välillä Iskän rapsutuksilla kun Äitskä laittelee sapuskoita. En enää pelkää, vaan luotan näihin omiin ystäviini. Muistoni menneestä koitan haihduttaa mielestäni ja siksi en voi jättää hetkeksikään näitä ystäviä silmistäni, ettei vaan he jätä minua. Olin tänään koiralenkillä vapaana ja olin uimassa vapaana mutta en uskalla jättää ystäviäni silmistä. Kuljen ihan vieressä tai muutaman metrin päässä ja käännyn katsomaan ettei minua vaan jätetä yksin. Olen koettanut olla oikein kiltti ja tulen kutsusta viereen. Aikaa on kulunut vain kolme päivää tulostani tänne mutta se on minulle riitänyt että uskouduin ja luotan kumminkin ihmiseen. Muista koirista en paljoa piittaa en viitsi niille rähistä olen sen verran fiksumpi kuin ne. Jospa tämä hyvältä tuntuva uuden elän alku saisi jatkua kauan kauan, olisin ehkä vielä halukas oppimaan kaikkea uutta ja mukavaa. On ihmisissäkin mukavia tapauksia, ei toivoa saa koskaan menettää. Osaan minäkin ihmisistä tykätä kun minusta tykätään. Teille AFRODITE Hau Hau ! Afroditeä avustanut kirjoitushommissa : masa Kuvia minusta saa katsoa seuraavalta sivulta. Takaisin