| Maahantuontivaatimukset | Sairaudet | Ennaltaehkäisy | Koiran ensiapu | Koiraongelmia
 
AGGRESSIIVISUUS MUITA KOIRIA KOHTAAN

Tavallisesti on kyse uroskoirasta, joka on aggressiivinen toisia uroksia kohtaan, mutta nartutkin voivat olla aggressiivisia. Aggressiivisuus vaihtelee uhittelevan jäykästä käyttäytymisestä harkitsemattomiin hyökkäyksiin kaikkien koirien kimppuun.

Tavallisia syitä

Tällaista aggressiivisuutta aiheuttavat tavallisesti useat syyt yhdessä. Voimakas sukupuolihormonituotanto voi saada koirat muuttumaan hyökkääviksi toisia koiria kohtaan.

Kipu on tämän ongelman tavallinen syy, varsinkin jos koira on hyvin aggressiivinen, hyökkää ottamatta selvää toisen sukupuolesta ja iästä ja antamatta ensin uhkailemalla toiselle mahdollisuutta alistua. Koiran kivun aiheuttama ärtymys purkautuu yksilöihin, joihin se ei luota tai joita se ei kunnioita.

Tavallinen syy on myös pentuiässä saadut huonot kokemukset toisista koirista.

Yksi syy on myös se, ettei koira saa kasvuaikanaan tavata toisia koiria ja oppia seurustelemaan niiden kanssa. Koira, jota pidetään liikaa kytkettynä, eikä pääse tutustumaan toisiin koiriin, turhautuu.

Myös omistajan käyttäytyminen saattaa lisätä huomattavasti aggressiivisuutta ja aiheuttaakin sitä. Stressi ja ristiriitakokemukset voivat myös pahentaa ongelmaa.

Opetus

Harjoitelkaa paljon irrallaanoloa ja vähitellen myös luoksetuloa, paikallejäämistä, ja "ei" -kieltoa myös siten, että näköpiirissä on muitakin koiria. Harjoittelun tuloksena on oltava, ettei koira mene koskaan toisen koiran luo ilman lupaa.

Tavallisesti pyritään siihen, että koira saadaan hyväksymään ja pitämään vieraista koirista. Jos kyseessä on kuitenkin koira, joka hyökkää kaikkien näkemiensä koirien kimppuun ja saattaa vahingoittaakin niitä vakavasti, on pyrittävä ensimmäiseksi poistamaan taustalla piilevät syyt, kuten kipu, stressi ja hormonihäiriöt.

Toisille koirille aggressiivinen koira kiihtyy joka kerta toisen koiran nähdessään. Se on stressireaktio. Sen vuoksi on tärkeää työskennellä rauhallisesti ja yrittää rauhoitella koiraa, aina kun se näkee vieraita koiria. Makupaloilla on rauhoittava vaikutus stressireaktioon. Ala kehua koiraasi rauhoittavasti ja anna sille makupala samalla hetkellä, kun se näkee toisen koiran ja ennen kuin se ehtii kiihtyä.

Hierontakokeilla on saatu kiinnostavia tuloksia. Tiettyjen paikkojen rauhoittava hieronta on muuttanut koirien suhteet toisiin koiriin melkein normaaleiksi lyhyessä ajassa.

On tavallista, että omistaja tiukentaa otettaan taluttimesta ja jäykistyy nähdessää toisen koiran. Koira tuntee sen heti ja se vaikuttaa siihen varmasti. Juuri taluttimen pitäminen tiukalla laukaisee tappelun. Myös se on virhe, että syöksytään kahden jännittyneen koiran luo ja yritetään estää tappelun syntyminen. Kun koirat kuulevat omistajiensa tulon, niihin tarttuu heidän kiihtymyksensä, ja tappelu alkaa!

Kun kaksi koiraa on iskenyt yhteen, niitä ei saa alkaa lyödä, koska kivuntunteet kiihdyttävät tappelua. Yritä vetää koirat erilleen hännästä ja takajaloista.


Takaisin valikkoon