| |
AGGRESSIIVISUUS YHTÄ PERHEENJÄSENTÄ KOHTAAN
Koira on epäluuloinen ja osoittaa aggressiivisuutta jotakuta perheenjäsentä,
usein lasta, kohtaan.
Tavallisia syitä
Tällainen aggressiivisuus on hyvin todennäköisesti kivusta johtuva ongelma.
Koira on myös voinut yhdistää yhden tai usemman kipukohtauksen juuri mainittuun
perheenjäseneen.
Toinen tavallinen syy on, ettei koira kunnioituksesta ja/tai luottamuksesta osoita
ärtymystään kuin ko. henkilölle. Koirathan kunnioittavat tavallisesti vähemmän lapsia kuin aikuisia.
Aggressiivinen käyttäytyminen voi tietenkin olla suoranaista seurausta siitä, mitä henkilö tekee koiralle. Pieni
lapsi ei ymmärrä olla varovainen eläintä kohtaan. Näissä tapauksissa on vanhempien velvollisuus suojelle koiraa lapselta.
Opetus
Koiraa on opetettava luottamaan perheenjäseneen, jota kohtaan se on aggressiivinen. Jos kyseessä on lapsi, lasta on pidettävä silmällä
ja estettävä kiusaamasta koiraa.
Kehu koiraa joka kerta, kun se on "kohteen" lähellä, eikä osoita aggressiivisuutta. Mikäli mahdollista, anna kyseisen henkilön
ruokkia koira, leikkiä sen kanssa, sekä aktivoida ja ulkoiluttaa sitä.
Takaisin valikkoon
|
|