Video Aidista ja Ednasta täällä
Aidi, Edna ja Kishu ovat arka sisaruskolmikko. Ne löydettiin joulukuun alussa
Tallinnan lähikunnasta yhdessä suuren, nuoren uroskoiran kanssa. Tytöillä
on ikää suunnilleen 9 kuukautta eikä niiden taustoista ole mitään
tietoa. Tytöt ovat ujoudestaan huolimatta hyvin ystävällisiä.
Aidi on kolmikon rohkein. Se tulee ensimmäisenä häkin verkolle
tervehtimään tulijaa, jolloin Ednakin hiiviskelee sen takana kurkistelemaan.
Kunhan Aidin saa houkuteltua tai mieluumminkin kannettua ulos turvallisesta kotihäkistä,
se suostuu kävelemään omin jaloin. Kyllähän se vilkuilee
melkein koko ajan ympärilleen ja on varuillaan, mutta uteliaisuus voittaa
pian ja se innostuu välillä jopa juoksemaan.
Houkuttelu, lempeys, kannustus ja erityisesti kärsivällisyys ovat asioita
joilla Aidin saa tekemään melkein mitä vain. Siihen on vai varattava
paljon aikaa. Apuna on neidon suuri halu oppia uskaltamaan. Se on kova tyttö
suukottelemaan ja heiluttamaan häntäänsä. Jännittävissäkin
tilanteissa Aidin häntä huiskuu ja se koittaa olla kovasti mieliksi
ihmiselle.
Jos porukan arin tyttö Kishu uskaltautuu tulemaan kopistaan ulos ja haukkuu
peloissaan ihmiselle, komentavat Aidi ja Edna sitä olemaan hiljaa ottamalla
sisarensa kuonon hampaidensa väliin hellästi. Aidilla on erikoinen tapa
tunnustella ihmistä tassullaan, jota se ojentaa kohti ja varovasti hipaisee
uudelleen ja uudelleen ojennettua kättäsi ja sinua kohti.
Aidi on säkäkorkeudeltaan noin 60 senttiä eikä luultavasti
kasva enää paljoakaan. Lempeä, reippaan kannustava koira, tytön
tulevassa kodissa auttaisi varmasti sitä vapautumaan nopeammin ja oppimaan
koiranelämän taitoja.
18.1.2008 Aidi on sterioitu.
Aidi sai kodin helmikuussa 2008.