ALAMBRA ja VAUVAT

Alambra on n. 6-vuotias koira-äiti, joka löytyi rappukäytävästä kahden niin pienen pentunsa kanssa, että niiden silmät eivät olleet vielä edes auenneet. Alambra itse on sosiaalinen, kiltti ja touhukas ja on opettanut omat vauvansa myös kaltaisekseen. Mustavalkoinen Jindrak ja pääosin ruskea Jaime ovat saaneet nauttia hoitokodissaan normaalia pikkupennun elämää äitinsä kanssa ja ne ovat valmiita lähtemään uusiin seikkailuihin. Pojat ovat nyt n. 10 viikon ikäisiä ja niistä jää luultavasti pienehköjä. Äiti Alambra on säkäkorkeudeltaan n. 40cm ja sirorakenteinen.

Jaime ja Jindrak saivat Suomesta kodit 22.01.05.

Yhteydenotot Katarina Vallin.

Heissan,

Ajattelin kirjoitella ja kertoa hieman kuulumisia.. Meillä on Jamin (ex-Jaime =) ) kanssa mennyt hyvin, ensialun järkyttävästä eroahdistuksesta on päästy eroon melkein kokonaan, enään ei huudeta perään kun lähdetään töihin tai illalla kavereitten kanssa viettään iltaa. Vielä kun päästäisiin eroon kenkien syönnistä, ja ah niin ihanasta roskiksen kaivamisesta, mutta kyllä se tästä, pojat on poikia. :D Mutta kyllä nykyäänkin seurataan tiukasti mihin äiti menee, vessan oveakaan ei saa laittaa kiinni. :D

Nyt ollaan jo isoja poikia, yli 1½ vuotiaita.. Mutta ei silti isotella muille koirille, elleivät muut pojat yritä alistaa laittamalla tassua niskan päällä.. Siitähän ei meillä pidetä, silloin ärähdetään, muttei kuitenkaan tapella. Ilmoitetaan vaan kohteliaasti ettei tuo sovi. Hyvin tullaan toimeen myös kissojen kanssa, Jami hieman vaan ihmettelee kun vanhuus ja sairaudet vei vuoden sisällä kaksi kissakaveria mukanaan, mutta onneksi leikkikaveriksi jäi iki-ihana Verne-kissa, joka ei pistä pahakseen välillä hieman rajujakin leikkejä. Välillä on miettinyt että haluaisi Jamille koirakaverin, mutta kyllähän näissäkin jo riittää hoitamista, vaikka onhan ne eläimet ihania. :D

Alussa Jami ei hirveästi tykännyt miehistä, nosti useasti hirveän metakan jos mies yritti tulla pihalla juttelemaan minulla, mutta nykyään haukutaan enään humalaisille miehille.. Kiitos kärsivällisen poikaystäväni joka on jaksanut leikkiä Jamin kanssa ja osoittaa ettei miehet ole Hirveitä. :D Jamilla on noussut näkyviin vanhemmiten hieman vahtimisviettiä, omaa kotia pitää vahtia, samoin minua. Jamista on hirveää jos joku vieras tulee sisälle (useimmiten miehille, naisille harvemmin), vähän aikaa haukutaan, kunnes nähdään että hei! Se onkin ihan kiva kaveri, ja äiti hyväksyi sen..

Ulkonäöltään Jamista on tullut todella komea koira, hieman laiha ehkä, mutta eläinlääkäri sanoi sen olevan normaalia nuorille uroksille, maailmassa on liikaa ihania hajuja ja asioita joita pitäis tutkia.. Ei ehdi syömään kunnolla. Jami onkin todella kova liikkumaan, hetkeäkään ei saisi olla paikallaan. Pihallakin ollessa liikennevalot on kauhistus, joutua nyt olemaan paikoillaan Niiiin hirmuisen kauan. Ja voi sitä riemua kun ottaa esiin Jamin pinkin "pupun", joka nyt vaan sattuu olemaan ankka pehmolelu. :D Jami rakasti ensimmäisen pupunsa rikki, niin ihana lelu se oli. Myös pallot ovat saaneet syvän suosion Jamin maailmassa. Illalla ei malttais millään mennä nukkumaan, kun voi kantaa äitille palloa, ja pupua ja sammakkoa ja koiraa ja vetolelua ja karhua ja ja ja ja.. Noh, kaikkea mitä voi heitellä. :D Mutta juuh, hyvin meillä menee. Ja hetkeäkään en ole katunut että otin rescue-koiran. Vaikeuksia on ollut, mutta eihän sitä osaa arvostaa sitä hyvää mitä itselle sattuu jos ei ole niitä vaikeuksia, ja luovuttaa ei saa. :)

Kesä terveisin Satu, Jami ja Verne-kissa.

Takaisin