Pienestä pitäen olen omasta koirasta haaveillut ja tietysti sitä äidiltä piti kinutakin. Äiti kuitenkin tiesi, että jäisi hänelle se koira hoidettavaksi, joten meille ei koiraa tullut. Lisäksi isäni oli allerginen. Kissoja meillä sen sijaan on ollut niin kauan kuin muistan.
Kasvaessani haaveet omasta koirasta säilyivät, mutta meni monta vuotta, ennen kuin uskalsin tosissani ruveta miettimään koiran ottamista.
Vihdoin melkein vuosi sitten se koirakärpänen puraisi niin lujasti, ettei sitä voinut enää vastustaa. Monen mutkan kautta päädyin vihdoin PK:n sivuille ja sieltähän se mun täydellinen poikani löytyikin; Ortino. Poikaan rakastuin tyystin jo pelkästään kuvien perusteella, tekstin luettuani olin varma, että se on siinä. Ja niinhän siinä kävi, että Ortino muutti Suomeen elokuussa 2006.
Siitä lähtien olen pyörinyt foorumilla ja käynyt aktiivisesti tarhalla noin kerran kuussa. Oma koiralaumani myös kasvoi hurjalla vaudilla. Nyt minulla on jo kaksi rescueta Eestistä ja yksi Espanjalainen vahvistus.
Vuoden 2007 alussa lähdin mukaan foorumin ylläpitotiimiin. Noin kuukausi tästä ja huomasin toimivani myös koiravaraajana. Nykyisin toimin yhdistyksessä foorumin ylläpidossa, koira- ja kissavaraajana sekä kissojen kotihoitajana. Tarhalla käyn edelleen noin kerran kuussa.
Koirien lisäksi vapaa-aikani kuluu lukemalla, kirjoittamalla sekä elokuvia katsellen. Olen myös hyvin kiinnostunut tatuoinneista ja lävistyksistä ja suunnitelmissa onkin opiskella lävistäjäksi kunhan rahatilanne ja aika antavat myöten.
Toisessa kuvassa olen Espanjan vahvistukseni Risitaksen (eli Rissen) kanssa. Toisessa kuvassa poseeraa oma laumani: Rex, Risse ja Ortino (eli Ortsu).