ANETT
Kuulumisia kodista 1.9.2008 Meillä menee hyvin.
kerran pari on ollut riitaa koirien kesken ja tietäähän sen kun toiset
on perhosia että kuka ottaa turpiin.
Riita tuli aina kuitenkin ruuasta, aloimme pitää sitä jatkuvasti
saatavilla ja riidat loppuivat.
Koirat on kyllä lihonneet mutta ainakaan ei ole enää riitaa. Meillä on iso piha ja Anett saa juosta pihalla, tosin se ei mene ulos
jos en minä ole päästämässä :)
Kun olin synnyttämässä 9 kk Anetten saamisen jälkeen, mieheni piti
kantaa Anett ulos koska se ei suostunut lähtemään pihalle.
Edelleen tyttö seuraa minua kaikkialle. Jos menen vessaan, se odottaa
oven takana, kun menen kellariin suihkuun se odottaa rappusten
yläpäässä. Olemme mieheni kanssa jo sopineet että kun Lapset on isompia ja
pikkukoirat nukkuneet pois otamme kauttanne jonkun koiravanhuksen,
viettämään eläkepäiviä.
Kaikkea hyvää, teette hienoa työtä. Terveisin
Henna Korpela
Anett on n. 3-vuotias koiraäiti, joka tuotiin tarhalle yhdessä pentunsa Loran kanssa, jolla oli tassu murtunut. Tassu leikattiin ja nyt tyttö opettelee käyttämään sitä. Tuntuu ettei jalka haittaa Loran elämää
enää yhtään ja ne leikkivät yhdessä Anettin kanssa villisti ja juoksevat
vapaina tarhan pihamaalla lähtemättä karkuteille. Molemmat ovat todella
energisiä, jopa hieman riehakkaita tyttösiä. Ne ovat erittäin
ihmisrakkaita ja tulevat myös toisten eläinten kanssa toimeen, Anetten
pienen alkukomentelun jälkeen. Lora taas olisi valmis leikkimään
välittömästi jokaisen paikalle sattuneen kanssa. Anett ja Lora saivat
elää tarhalla useamman kuukauden yhdessä ja olisi ihanteellista jos joku
pystyisi tarjoamaan niille yhteisen kodin. Tänään kuitenkin Anett joutui
ulos koppiin ja Lora häkkiin. Oli sydäntä särkevää nähdä nämä aina
niin iloiset tytöt surkeina, toisistaan erossa. Lora on n. 5-6-
kuukauden ikäinen ja se kasvaa luultavasti suunnilleen äitinsä
kokoiseksi joka on n. 55cm.