ANI

Jos pitäisi valita yksi sana millä kuvailla Ania se olisi pyörremyrsky =)

Ani on noin vuoden ikäinen neitonen Tallinnan tarhalla, josta ei hevin uskoisi nykyään, että muutama viikko sitten se oli kovin arka. Vauhti oli melkoista, kun Ani lähti viemään minua lenkille. Neliravia ensin pissalle ja sitten neiti ohjasti minut suoraan leikkiaitauksen portille, että tuonne mennään! Päästin Anin vapaaksi aitauksessa ja onnellisena tyttö juoksi hakemaan palloa. Tämä oli selvästikin leluista mieluisin. Heittelimme palloa jos toistakin, välillä Ani jahtasi omaa häntäänsä ja välillä juoksi ojentamaan puusta roikkuvaa oksaa. Joten yhteenvetona voisikin sanoa, että melkoinen duracell-tyttö!

Viereiseen aitaukseen tuli toinen koira, siinä Ani kirsut vastakkain nuuskutteli kaveria, mutta ei sanonut sanaakaan. Myöhemminkään en huomannut tyttösen nostavan meteliä muille koirille, vaikka kiinnostuneesti kaulapitkällä katseli ja kuunteli heitä. 

Omassa häkissään Ani haukkui silloin, kun muutkin haukkuivat. Tyttö tuntui olevan melkoisen stressaantunut eikä ottanut kontaktia kovinkaan paljon. Huomasin Anista myös ettei hän ollut halikoira tyyppiä. Ilmeisesti tyttö ajatteli, että mitä tässä halailemaan, kun koko maailma odottaa seikkailuja.... pikaiset suukot tytöltä kuitenkin sain varastettua =)

Ani etsii toimeliasta ja aktiivista kotia, joka on valmis kouluttamaan ja opastamaan häntä. Anin kanssa nimenomaan hihnakoulutukseen tulee kiinnittää huomiota. Tämän takia en suosittelisi Ania ensimmäiseksi koiraksi. Yhteinen reipas harrastus omistajan kanssa olisi varmaan myös Anin mielestä melkoisen mukava juttu.

15.9.2008 Ani on steriloitu.

Anin säkäkorkeus on noin 50 cm.

Ani sai kodin lokakuussa 2008.

Takaisin