18.11.04 On kulunut jo kohta puolitoista vuotta (emäntä kertoi), kun mie (huomaa
erittäin nopeasti tarttunut murre) tulin tähän vähän kahjoon perheeseen.
Mie muistan, kun väsyttävän laivamatkan jälkeen (siitä voit lukea
matkakertomuksista) innoissani haistelin uusia tuoksuja ja sitten miut
annettiin nykyisen emäntäni syliin. Jotain hän höpötteli oudolla kielellä ja
mie olin varmuuden vuoksi oikein hiljaa ja kiltisti sylissä. Ja tää
isäntänikin (kutsuu miuta Rotaksi, en ymmärrä miksi) jotain selitti ja sitten
alkoi matka tuntemattomaan. Niin ja auton takana oli joku vieras koira (nyt
mie tiiän sen olleen
meiän perheen silloin yksi vuotiaan kauhukakaran).
No, sitten pitkähkön matkan jälkeen (en uskaltanut edes haukkua näkemilleni
koirille) myö tultiin nykyiseen kotiini ja vastassa oli vielä kaksi isoa
koiraa. Tunnistin ne labradorinnoutajiksi. Mie poika en pelännyt yhtään, kun
heti haistoin (kuten sen kauhukakarankin aikaisemmin) niiden olevan
tyttöjä...wow!
Sitten mie olin muutaman päivän ihan hissukseen ja kuulin emännän
ihmettelevän, että osaako tuo edes haukkua (nöyryyttävää). Sitten kerran kun
meiän tytöt alkoivat haukkua jollekin, mie en enää malttanut vaan annoin
palaa! Ja emäntä oli tosi iloinen vaan nykyään kuulemma haukun aivan liikaa
etenkin kun ollaan autossa. Pakkohan se on kaupungin koirat panna kuriin
vaikka edes autosta käsin!
No sitten miuta raahattiin eläinlääkäriin useamminkin. Siellä pistettiin
piikkejä ja jossain vaiheessa olin jonkun aikaa unten maillakin. Hampaat
(ne, jotka ovat vielä jäljellä) kuulemma piti puhistaa. Ja mie kuulemma toin
jonkun ihme sikaripunkinkin matkatuliaisina. Sitten meiän tytöt rupes toinen
toisensa jälkeen tuoksumaan, ah niin ihanilta ja mie taisin mennä vähän (tai
kaiketi en niin vähänkään) sekaisin. Kuulemma oli tarkoitus ottaa miulta tuo
huvi kokonaan pois mutta piti oottaa, että mie vähän vahvistuisin kun olin
vain luuta ja nahkaa. Miulla oli tosi ihanaa mutta emännältä ja isännältä
oli mennä herrrrrrrrrrrrrmot kokonaan!
Siitäkin sitten selvittiin, aika kului ja mie aloin pikkuhiljaa uskoa, että
ei nää miuta enää mihinkään pois vie vaan mie saan jäädä tänne niin kauaksi
aikaa kun mie vain elän! Emäntää mie rakastan yli kaiken, vahdin sitä ja
joskus ihmettelen, miksei se viitisisi rapsuttaa miuta 16 tuntia päivässä.
Olen kuulemma joskus tässä asiassa vähän rasittava. Miustahan on niin
mukavaa olla emännän sylissä tai vieressä ja marista, jos hän hetkeksikin
lopettaa rapsutuksen. Miusta on tullut tosi iloinen ja kaikki sukulaisetkin
ja naapurin lapset rakastaa miuta tosi paljon kun olen aina niin hyvällä
tuulella(paitsi silloin, jos tytöt tai isäntä tulee emäntää liian lähelle
kun mie olen sen sylissä tai kun tuo kauhukakara tahallaan alkaa miuta
ärsyttää. Sillon murisen tosi uhkaavasti kaikilla puuttuvilla
ylähampaillani). Ja jotain hyötyä on pienuudestakin. Isojen koirien pitää
usein jäädä kotiin tai autoon kun mennään kylään (etenkin "mummolaan") mutta
mie saan aina tulla sisälle ja saan kaikenlaisia herkkuja. Mie en
todellakaan ole enää liian laiha vaan en kovin paljon ylipainoinenkaan.
Syöminen ja etenkin kerjääminen on tosi hauskaa. Sellaisia muutoksia on
tosin tullut meiän laumaan, että vanhin ja ihanin siskoni meni jo koirien
taivaaseen vuosi sitten ja nyt tuo emäntä on hankkinut pari kappaletta
sellaisia pitkäkorvaisia loikkivia olentoja meiän keittiöön, vauvoja
kuulemma vielä. Ja kun pysyisivätkin siellä mutta kun niiden pitää antaa
välillä loikkia ympäriinsä! Tuo kauhukakara on tosi innoissaan niistä kait
kun siinä on bordercollieta ja kaneja on vahdittava jatkuvasti... mie en
todellakaan tajua! Kesällä pitkäkorvat menevät sitten ONNEKSI ulos. Joku
kohtuus sentään!
Aika on mennyt tosi nopeasti ja kaikenlaista mukavaa on tapahtunut. Tää
suomenkielikin alkaa miulla jo sujua. Myö kierrellään aika paljon autolla
ympäriinsä kun tuo isäntä ja emäntä on jotain ihmeen karavaanareita. Mie
olen revetä liitoksistani kun lähetään autolla jonnekin. Mie olin jopa
keväällä jonkinlaisessa koiranäyttelyssä vaan enpä tainnut söpöydelläni
saada tuomaria heltymään. Elämä on tosi mukavaa kun on rakastava perhe
ympärillä eikä tarvitse olla nälissään.
Eipä sitten muuta. Eiköhän nuo tärkeimmät tullut kerrottua. Mie sitten vaan
toivottelen kaikille meikäläisille ja niiden emännille ja isännille kaikkea
hyvää ja oikein iloista joulunodotusta! Oikein miuta jännittää, mitä se
joulupukki tuo miulle tänä jouluna!
