"Arkadi on surumielisen oloinen reppanavanhus. Se on hyvin rauhallinen ja vähän ujo, mutta antaa silti tutkia korvat, hampaat, kynnet jne.
Arkadi ansaitsisi pehmeän patjan ja vähän lämpöä vanhoille nivelilleen - Arvokkaan loppuelämän
Vaari rakasti jauhelihaa ja tykkäsi varovaisista silityksistä.
Arkadi on todella laihassa kunnossa.
Siinä on ainakin villakoiraa, säkä n. 45 cm, kevytrakenteinen.
Oli samassa häkissä toisen samankokoisen uroksen kanssa."
Arkadi sai kodin helmikuussa 2004:
Reilu kaksi viikkoa on kulunut Tallinnan reissusta. Ara ei ollutkaan
pieni, flegmaattinen vanhus, jollaiseksi sitä ennen reissua
luulin.Varjupaikin pihalla olin huolissani koiran välinpitämättömyydestä
ihmisiä kohtaan, mutta nyt se on kaikkea muuta kuin välinpitämätön.Se
tykkää kaikista ihmisistä ja eniten on tietysti minun perääni. Kaikista
kivointa sen mielestä on hypätä minua vasten, läähättää (ah niin raikasta
hengitystä) kasvoilleni ja nuolaista välillä naamaa. Se on muutenkin
kova poika tuijottamaan silmiin. Sen silmät näyttävät välillä kovin
sameilta ja aionkin kysyä niistä lääkäriltä tehosterokotteen yhteydessä.
Aran maha on ollut alkutaipaleella kovin löysällä, mutta koiran
maitohappobakteereilla se on saatu aika hyvin kuntoon. Se on saanut jo
hieman lihaa luitten ympärille.
Sisällä herra on oikein kiltisti ja
poislähtiessämme se ei jää haukkumaan perään (En ole ainakaan kuullut
mitään.). Ulos päästessään se pitää kuitenkin kovaa meteliä ilmeisesti
innoissaan ja kärsimättömyyttään. Toivon "vaivan" hellittävän, kun koira
on täysin sopeutunut meille. Lenkillä se on todella energinen ja vetää
jonkin verran, mutta pysyy kuitenkin hyppysissä. Olin jo todella ylpeä,
kun se toisella viikolla alkoi suhtautua uroskoiriin suht nätisti, mutta
eilen päästettyäni sen nuuhkimaan isoa urosta Ara päättikin antaa
pojulle kyytiä.. Onneksi ei sattunut pahempaa, saimme koirat erotettua
toisistaan aika nopeasti. Parempi kai antaa sen vain tutustua tyttöihin
ettemme saa huonoa mainetta kylällä.. Meidän tyttöjen kanssa sillä menee
mainiosti (kaksi vanhaa tipsua), sillä Ara on päässyt koiralauman pomoksi.
Tytöt kunnioittavat sen kokoa.
Artsu on täysin sisäsiisti, joten se on
varmasti jossain vaiheessa ollut sisäkoirana "edellisessäkin"
elämässään. Vapaana poitsua pystyy pitämään oikein hyvin sellaisilla
paikoilla missä ei ole muita uroksia lähettyvillä. Se pitää tiukasti
huolen etten katoa näköpiiristä. Aktivointiharjoitukset alkavat sujua
pikkuhiljaa ja se löytääkin jo hienosti olohuoneeseen piilotettuja
keksinpaloja. Suomalaisista käskyistä se osaa jo istu, maahan ja
paikka (paikka-käsky vaihtelevalla menestyksellä). Veikkolalaisen
koirakoulun omistaja lupasi opettaa meille jäljestämistä keväällä, se
kuulemma rauhoittaa vilkkaita ja stressaantuneita koiria. Lenkillä moni
on kysellyt että "Minkäs rotuinen terrieri tämä on? Hieman huvittuneena ja
ylpeänä olen vastaillut.. että "sekarotuinen tää vaan on.."
Kiitos paljon kaikille reissussa mukana olleille yhdistysläisille ja
koiranhakijoille seurasta, avusta ja neuvoista..erityiskiitos Katille
joka ehti vastailla kaikkiin kysymyksiin ja Katarinalle jolta varasin
tämän hopeaturkkisen! Nähdään kevällä matchshow:ssa! =)
Kuulumisia 11.4.2007
Reilut kolme vuotta on hujahtanut tämän hopeaturkkisen mörököllini
kanssa vauhdilla."Koirakkomme"on kutistunut kahteen 15-vuotiaan
tipsurouvan taipaleen päätyttyä. Eli Aran seurana asustaa nykyään
toinen 12-vuotias tipsumummo Ilona, 1v Nuppu-kissa ja n.4-vuotias Ellu-kani.
Ara on edelleen ehdottomasti eniten minun koirani, seuraa kuin varjo perässä!=)
Muihinkin ihmisiin suhtautuu kyllä ystävällisesti, myös
vuoden ikäiseen tyttäreemme. Ilona-mummun kanssa tulee loistavasti
toimeen, leikkivät yhdessä ja Ilona pesee Aran naaman nuolemalla
joka aamu ja ilta=). Vieraisiin kadulla vastaantuleviin koiriin Ara suhtautuu
edelleen todella nyrpeästi, mutta oman porukan kanssa menee hienosti.
Vaivoja Aralla ei pahemmin ole ollut. Silmätutkimuksessa kyllä paljastui
vanhuuden myötä tullutta linssien kovettumaa ja alkavaa kaihia mutta
ei Arttua moinen tunnu pahemmin vaivaavan,eteensä näkee suht hyvin
vieläkin. Lenkillä mennään edelleen tuhatta ja sataa..eli
ikä on aikamoinen arvoitus! Toivottavasti saan pitää koiraherran
vielä monta vuotta luonani, tämä on ollut mitä mahtavin
koiraystävä!
Ystävällisin terveisin Minttu ja Arkadi + muut karvakorvat
Arkadista tuli enkeli 2.9.2007
Jouduin tänään puolenpäivän aikoihin tekemään
raskaan ja vaikean päätöksen kun koirapoikamme Ara nukutettiin
ikiuneen helsinkiläisellä yksityisellä eläinlääkäriasemalla.
Ara hyppäsi ja liukastui kotonamme tänä aamuna, jonka jälkeen
se alkoi heti roikottaa vasenta takajalkaansa ilmassa ja jalkaa hetken tarkasteltuani
huomasin jotain olevan todella pahasti vinossa. Ainoa paikka minne saimme
Aran mahdollisimman pian hoitoon oli yksityinen lääkäri Helsingissä,
tämä onnettomuus kun sattui vielä harmillisesti sunnuntaipäivänä.
Onneksi pääsimme heti toisena asiakkaana lääkärille.
Jo käsin tutkiessaan lääkäri ilmoitti vakavasta asiasta
olevan kyse. Sydän tutkittiin myös kiireesti ja siinä todettiin
läppävika. Jalasta otettiin röngenkuvat jossa todettiin sääri-ja
pohjeluun olevan poikki läheltä kinnerniveltä. Koiramme ikäarvio
oli tämän lääkärin mukaan paljon korkeampi mitä
edellinen oli arvioinut. Ara olisi tämän mukaan ainakin 14-vuotias
mikä selittäisi luiden haurauden. Ennen kun leikkausta harkittiin,
päätettiin ottaa vielä verikoe. Maksa-arvot olivat koholla.
Lääkärin mukaan tämän ikäisen koiran leikkaaminen
olisi jo sinänsä riski ja toipuminen hyvin epävarmaa. Riski
uudestaan katkeamisesta olisi suuri ja sydän oli heikko. Asiaa tarkasteltuamme
päädyimme yhdessä mieheni ja lääkärin kanssa
siihen että vanhaherra olisi päästettävä sateenkaarisillalle.
En todellakaan halunnut rakkaan koirani joutumaan kärsimään
enempää kuin millaista kipua se oli joutunut aamusta asti tuntemaan.
Ara nukahti nopeasti ja kolmannen piikin jälkeen vanha ja väsynyt
sydän pysähtyi heti. Koko loppuajan olin koirani vieressä,
halasin ja kyyneleet tulvivat silmiini. Yhteistä aikaa meille kertyi
täällä Veikkolassa 4,5 vuotta.
Kaipaamaan uskollista ystävää jäivät Minttu,Basse
ja Petra sekä karvakorvaystävät perheestämme. Aran paras
kaveri oli vanha tipsurouvamme Ilona.
Kirjoittanut: Minnamari (Minttu) Lamberg
