ARTHUR

"Arthur on oikein mukava n. 4-5-vuotias, vähän arka poika, jonka pörröinen turkki tekee pojasta todella
suloisen ilmestyksen. Arthuriin saa kontaktin melko nopeasti, mutta se pakenee takaisin kuoreensa, jos
ympärillä on monta vierasta ihmistä. Poika rakastaa hellyyttä ja painaa päänsä tiukasti syliin, kun on
tutustunut ihmiseen paremmin. Arthur ei rähise toisille uroksille ja vaikuttaa ainakin tarhaoloissa todella
rauhalliselta. Arthur on yhtä ystävällinen niin miehille kuin naisillekkin.
Pojalla on todella erikoiset ja huomiota herättävät silmät.
Säkä n. 45 cm"

Arthur, nykyisin Monni nimeltään, sai kodin tammikuussa 2003:

Monni on tähän asti sopeutunut uskomattoman hyvin meille! Olin varautunut kaikenlaisiin ongelmiin, mutta mitään ei ainakaan ole vielä ilmennyt.

Automatka satamasta Porvooseen oli aika jännä, Monnin piti alkumatkasta kurkkia kokoajan ulos kaikista ikkunoista ja oli muutenkin vähän levoton. Loppumatka sujui sitten jo ihan hyvin lattialla kippurassa nukkuen. Kun päästiin sisälle, juoksi se pari kertaa ovelle raapimaan, mutta sitten kerrottiin sille, että tämä on nyt sinun kotisi ja sitten se syötyään kävikin eteisen matolle nukkumaan ja nukkui koko yön rauhallisesti. Illalla pissasi pari kertaa kirjahyllyn kulmaan, (halusi kai merkata uuden paikan?), mutta kiellettiin sitä, eikä sen jälkeen ole pissannut kertaakaan sisälle. Aamulla se heräsi vasta kun mekin herättiin!

Omalla pedillään olohuoneen nurkassa se käy vain välillä (tosin päivä päivältä useammin), eteinen on sen mielestä paras paikka kun siitä näkee kaikkiin huoneisiin! Se haluaa aina tarkkailla mitä me puuhaillaan. =)

Monni kävi eilen eläinlääkärissä ja todettiin ihan terveeksi. Ollaan harjattu se ja leikattu pahimmat takut pois, tähän se suhtautui ihan ystävällisesti, taisi jopa tykätä harjaamisesta! Pesu olikin sitten jo vaikeampi juttu, rassukka tärisi ja pelkäsi suihkua ja taisi jossain vaiheessa pissata alleen... Mutta kertaakaan se ei ole meille edes murahtanut, tuntuu jo luottavan meihin täysin.

Monni on innokas ulkoilija, vaikka kunto ei ole vielä kovin hyvä (tuntuu väsyvän helposti). Ulos lähtiessä se ottaa usein iloisia hyppyaskelia ja haluaa vähän kieriä selällään lumessa! Remmissä kulkee aika hienosti, välillä pitää vähän vetää kun pusikoissa on niin paljon uusia hajuja. Toisille koirille (uroksille lähinnä) se saattaa välillä aloittaa vähän rähinää, mutta ohittaa ne ihan mallikkaasti. Pienistä koirista se tuntuu tykkäävän. Suojatiellä se osaa jo pysähtyä kun sanotaan "odota", ja ylittää kadun vasta luvan saatuaan. Muuten en ole vielä alkanut sitä kouluttamaan, aikomuksena kyllä on.

Kerrostalon äänet eivät sitä tunnu häiritsevän, eikä olla kuultu sen haukkuvan (paitsi toisille koirille ulkona). Yksin jääminen on vielä vähän vaikeaa, se ei millään haluaisi päästää meitä lähtemään ja jää yleensä vähän raapimaan ovea. Raapiminen loppuu kuitenkin aika pian, olemme salakuunnelleet sitä alhaalla rapussa. =) On ollut kiltisti jo aika pitkiäkin päiviä kotona, mitään ei ole tuhottu eikä tarpeita tehty sisälle. Naapurien mukaan haukuntaa eikä muutakaan meteliä ole kuulunut.

Ruokahalu on hyvä, syö aina kaiken ruokansa, mutta makupaloista ei ole oikeastaan kiinnostunut. Monnia ei siis herkuilla voi lahjoa! =) Ei myöskään ollenkaan "kerjää" kun me syödään, vaikka miten hyvältä ruoka tuoksuisi. Se ei tunnu osaavaan oikein leikkiä, vaikka sillä useita leluja jo onkin. Ehkä sen kanssa ei ole ikinä kukaan leikkinyt..? Vähän olen saanut sitä innostumaan "solmulelusta", mutta ei silläkään viitsi kovin kauaa leikkiä. No, ehkä se pikkuhiljaa oppii. Puruluutkaan eivät ole saavuttaneet suosiota.

Enimmäkseen Monni nukkuu ja ulkoilee ja haluaa maharapsutuksia (kiepahtaa aina selälleen sohvan eteen =)), luulen että se on vielä vähän väsynyt kaikesta uudesta ja jännittävästä, onhan se ollut meillä vasta viisi päivää! Silti jotenkin välillä tuntuu, että se olisi ollut meillä jo paljon kauemmin, niin paljon se jo meihin luottaa ja on kotiutunut niin hyvin. Se myös tykkää painaa päätänsä syliin ja "piiloon".

Ensi viikonloppuna meille tulee muutama vieras käymään, saa nähdä miten Monni heihin suhtautuu. Luulen, että se on vähän arka vieraita kohtaan...

Emme olisi osanneet arvatakaan kuinka ihanan koiran Monnista saamme, se on niin lempeä ja ystävällinen mussukka! Siitä hetkestä kun se Varjupaikissa kopillaan tuli meitä heti tervehtimään häntä heiluen ja pyrki syliin, ollemme menettäneet sydämemme sille täysin! Kiitokset teille kaikille!

Tarhalla oli niin monta koiraa, jotka olisin halunnut tuoda suomeen... Ehkä jos meillä jonain päivänä on isompi asunto, niin haetaan Monnille kaveri...

Terveisin: Outi, Arto ja Monni

Monnista tuli enkeli heinäkuussa 2007

Tämä vuosi olikin sitten kovin vaikea, alkuvuodesta Monni sairasti aivo- ja selkäydinkalvojen tulehduksen, josta vielä selvittiin kun ajoissa mentiin lääkäriin ja saatiin Monnille pitkä lääkekuuri. Nyt sitten kesäkuun puolivälissä Monnilla todettiin trombosytopenia (verihiutaleiden vähyys) ja hän oli kovin huonossa kunnossa. Hetken jo vointi näytti paremmalta lääkkeiden myötä (sytostaattia, antibioottia ja kortisonia), mutta sitten raukka meni taas huonoksi ja lääkärissä selvisi että pikkuisen maksa-arvot olivat romahtaneet. Ei enää maksa kestänyt näitä vahvoja lääkkeitä ja sairaus taas ei ollut parannettavissa ilman niitä. Joten 10.07.2007 jouduin tekemään vaikean päätöksen rakkaan Monnin ikiuneen päästämisestä Viikin pieneläinsairaalassa. Mitään ei ollut enää tehtävissä enkä halunnut että ressukka kärsii yhtään enempää.

Monni oli maailman paras koira ja herätti ihastusta kaikkialla missä kuljettiin - hauskan ulkonäkönsä ja ihanan ja persoonallisen luonteensa takia. Kunpa se olisi saanut enemmän aikaa kuin 8 vuotta, mutta onneksi tiedän että ainakin elämänsä viimeiset neljä vuotta se sai elää onnellisena ja rakastettuna.

Nyt tässä pikkuhiljaa alan harkitsemaan uuden koiran ottamista, tosin mitään päätöstä en ole vielä tehnyt.

Terveisin, Outi

Takaisin