ASTA

Asta huostaanotettiin Rakveren tarhalle jo tammikuussa. Aluksi se oli täysin hysteerinen ja paniikissa koko ajan ja ajattelimme ettei siitä koskaan tule sellaista koiraa jolle voisime etsiä kotia. Astan menneisyys selittää paljon. Se on asunut alkoholistin kanssa yhdessä huoneessa kiinni sidottuna. Se ei ole saanut käydä ulkona tai viettää normaalia koiran elämää vaan se on konkreettisesti elänyt omien tarpeidensa keskellä lähes eristyksissä ja puolittain unohdettuna.

Puoli vuotta on kulunut ja Asta on muuttunut todella paljon. Nyt se kävelee hihnassa ulkona jo kivasti, ottaa kontaktia ihmisiin ja niistä joista se erityisesti tykkää, se antaa arkoja pieniä pusujakin. Asta tulee toimeen urosten kanssa, reippaasta, mutta kiltistä, kaverista voisi olla apuakin Astalle. Asta on kaikesta tapahtuneesta huolimatta ystävällinen ja kiltti. Nyt se on vielä suhteellisen rauhallinen ja arka, mutta reipastuu selkeästi päivä päivältä, ihan kuin Asta olisi päättänyt jatkaa elämäänsä, jättää menneisyytensä taakseen.

Asta etsii rauhallista ja kärsivällistä kotia, missä sille annetaan tarpeeksi aikaa oppia luottamaan täysin kaikkeen uuteen ja jännittävään. Asta tulee toimeen lastenkin kanssa, mutta ihan pienten lasten perheessä saattaisi olla hieman liikaa elämää Astalle. Asta on n.55 cm korkea, onneksi vasta n.1,5-vuotias tyttönen jolla on elämä edessään.

11.7.2008 Asta pääsi kotihoitoon Tallinnaan


Tarkkaan harkitut ja ehdottoman sitoutuneet kotiehdokkaat, ottakaa yhteyttä Sallaan.

Tutustuthan luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa täältä Puhelinnumero, sähköpostiosoite ja soittoajat löytyvät kohdasta Yleistä -> Yhteystiedot

Takaisin