BALI

Bali on alle puoli vuotias seefferisekoitustyttö, joka kasvaa arviolta n. 60cm korkeaksi. Korkeutta Balilla on nyt n. 45cm. Bali on pienen hetken epäluuloinen vieraita kohtaan ja haukkuu, mutta ei ole missään nimessä vihainen. Balin kaveriksi pääsee hetkessä ja sen jälkeen tyttö hakee seuraa aktiivisesti, haluaa pusutella ja kerjää silityksiä. Bali on todella aktiivinen ja leikkisi toisten koirien kanssa melkein ympäri vuorokauden. Rauhoittuu kuitenkin sylissä ihan samantien kesken leikkienkin. Bali on haukkuherkkä joten kerrostalossa voisi tulla ongelmia naapureiden kanssa. Bali tulee toimeen myös kissojen kanssa, mutta kissojen perässä juokseminen on tytöstä todella mukavaa puuhaa. Bali on sydämellinen ja hellyyttävä tyttö joka tarvitsee peruskoulutuksen sillä kulkee hihnassa kuin varsa, loikkien ja hyppien, eikä ole vielä sisäsiisti. Tekee kuitenkin hädät paperille. Vaikka tyttö onkin hoikka se on hyvä syömään ja maha ei mene helposti sekaisin ruokavalion muutoksista.

11.12.05 Bali tuli 10.12. Suomen turvapaikkaan, sillä neitokaisella alkoi ensimmäiset juoksut eikä Eestin hoitopaikassa ollut mahdollisuutta eristää Balia leikkaamattomista uroksista. Bali matkusti autossa nätisti, mutta remmissä kävely tuottaa vielä suurta tuskaa neitokaiselle. Mieluiten neito kulkeekin vapaana, eikä ole karkaaja -luonne, tulee aina ensimmäisestä pyynnöstä luokse. Bali tulee moitteetta toisten koirien kanssa toimeen, mikäli vastassa on dominoiva ja komenteleva koira, Balin karvat nousee pystyyn, mutta siihen se sitten jääkin, Bali antaa tilan toiselle koiralle eikä mene lähellekään jos toinen ei sitä salli. Bali on hyvin leikkisä ja hellyydenkipeä eikä ole moksiskaan sosialistumassa olevan Likan komentelusta. Bali on alkanut vantteroitumaan mutta korkeutta neitokainen ei ole kasvanut.

13.12.05 Balista tulee sellainen kuin perheen muutkin koirat ovat, sillä neito matkii toisia koiria lähes kaikessa. Jos toinen lähtee juoksemaan, Balikin lähtee, jos toinen haukkuu, haukkuu Balikin, jos toinen kiipeää lauteille kurkkaamaan saunan ikkunasta, näin tekee myös Bali, jos toinen koira karkaa aidan eli, punkeaa Balikin perässä. Itsenäisesti Bali ei yritä karata. Jos kutsut toista koiraa, Bali on takuuvarmasti ensimmäisenä luonasi häntä heiluen.


Takaisin