

Benito on n. 3 vuotias poika, joka tuli tarhalle huhtikuun
puolessa välissä.
Aluksi Benito vain makoili maassa, reagoi kaikkeen todella hillitysti ja kylmästi.
Se ei heiluttanut häntää, ei murissut. Jonkin aikaa meitä katsottuaan se kellahti
selälleen
"saa rapsuttaa". Kolmen viikon päästä tästä Benito oli muuttunut
avoimemmaksi uusia ihmisiä
kohtaan, eikä enää tarkkaillut kuka on kiltti ja kuka ei. Benito oli sekä miehille
että naisille
yhtä ystävällinen. Benito osaa kulkea hihnassa, mutta on niin innokas, että vetää
jonkin verran.
Toisia uroksia se ei voi sietää, mutta lopettaa rähisemisen käskystä. Nartut ovat
Beniton mielestä
aivan ihania ja niiden kanssa on kiva myös leikkiä. Benito osaa tulla luokse ja on
muutenkin kuuliainen
mutta ainakaan tarhaoloissa ei osannut varsinaisesti käskyjä. Beniton saa helposti
leikkimään, mutta
se osaa käyttäytyä myös rauhallisesti. Todella kaunis n. 65 cm poitsu.
Yhteydenotot Mira Kurkeen miraku@pelastetaankoirat.com / klo 17 jälkeen 0503593071
Takaisin