BETY
20.01.2004 Nykytilanne kotihoidosta:
Betyn juoksut on loppuneet ja nyt hän on asunut viikon verran samassa
huoneessa rotikkauroksen kanssa. Bety on sisäsiisti. Hän pelkää hihnaa
ja pelkää sitä, kun otetaan kiinni kaulapannasta. Hän juoksee
hoitopaikan pihalla vapaasti ja tulee sisään, kun kutsutaan. Vaikka on
kylmä, hän rakastaa ulkona olemista ja ennen puolta tuntia hän ei tule
sisään: kun kutsutaan, korvat menee päätä myöden, silmät kun
kiinalaisella ja hän hymyilee, mutta ei tule sisälle. On ollut koko ajan
terve - syö hyvin ja on reipas.
Hän ei ole arka, mutta vieraita kohtaan vähän epäluuloinen. Hän tulee
tutkimaan, mutta kun vieras kutsuu, hän vain heiluttaa häntää, mutta ei
tule ;) Lapset, muut koirat ja kissat ovat kaikki Betyn ystäviä. Kun
juoksut loppuivat, mutta pesun jälkeenkin oli "haju" ja urokset
yrittivät lähestyä, Bety sanoi vihaisesti EI, mutta nyt hän juoksee
kaikkien koirien kanssa ystävällisesti. Hänen leikki on kuin juokseminen
vinttikoiralla.
Bety on 2-vuotias kodista tuotu narttu. Entiset omistajat olivat vanhoja
ihmisiä eivätkä jaksaneet sen energisyyttä. On ulkonäkönsä ja käytöksensä
puolesta melko varmasti jo aiemmin kauttamme Suomeen tulleiden Lumon ja
Lumen sisko. Suhtautui aluksi vähän pelokkaasti uusiin ihmisiin,, mutta
istuttuani hetken sen luona tuli varovaisesti selän takaa haistelemaan ja
lopulta olikin jo koira sylissä pusuttelemassa naamaa. On kiltti ja
ystävällinen, mutta aluksi jonkin verran aristelee vieraita, joten tarvitsisi
ymmärtäväisen kodin.
Takaisin