BLÄKU

Bläku on vajaan parin vuoden ikäinen, noin 60cm korkea pojankloppi, joka on tuotu kodista. Kun nuorukaiseen tutustuu on vaikea keksiä mikä voisi olla hylkäämisen syy. Sen verran mukava kaveri tämä Bläku on. Ulkonäkökin on kohdallaan. :-)

Virkeänä poika pyörii häkissään olevan ihmisen ympärillä, välillä se saattaa hypähtää vastenkin. Kaikki ihmiset tuntuvat olevan Bläkun mielestä kivoja, pussaamisen arvoisia. Hihnan kiinnittäminen kaulapantaan vaatii jonkun verran nopeutta, Bläku kun ei pitkään malta paikallaan odotella. Myöskin lenkille lähtö on vauhdikas tapahtuma. Häntä iloisesti pystyssä heiluen Bläku kiiruhtaa raikkaaseen ulkoilmaan. Hihnassa kulkemista täytyy vielä harjoitella. Vetoa on aluksi jonkun verran mutta se vähenee mitä pidempään on oltu liikkeellä. Bläku kulkisi myös mielellään kaikkien puskien ja pensaikoiden kautta, mutta taipuu kyllä taluttajan päättämään suuntaan, kunhan taluttaja vaan päättäväisesti ohjaa kulun suunnan. Juokseminen on myös mieleistä puuhaa... Bläku asuu samassa häkissä toisen uroksen kanssa, pojat ovat oikein kavereita keskenään ja lenkkeilevätkin mielellään yhdessä. Bläku on aikuistumisvaiheessa; se hypähtelee pentumaisesti pitkillä jaloillaan sinne tänne, vakavoituen seuraavassa hetkessä käyttäytymään kuin aikuinen uros ainakin. Kun vieras, Bläkulle tuntematon uros rähähti sille, hämmentyi poitsu hetkeksi, mutta vastasi sitten rähinään. Bläku tuntuu leikkivän niiden kanssa jotka ovat siihen halukkaita ja on valmis rähisemään niille jotka niin haluavat. "Niin metsä vastaa kun sinne huudetaan", voisi olla Bläkun tunnuslause. Bläku on kouluttamaton nuorukainen, joka varmasti oppii perustottelevaisuuden mutta TOKO-mestaruus saattaa jäädä saavuttamatta. :-) Vaikka Bläku ei selvästi mikään palveluskoira ole, sen luonne on kiltti ja positiivinen. Oikea omistaja, jonka sydän sykkii samaa tahtia kun tämän luonnonlapsen, löytää varmasti tästä koirasta itselleen toverin, ystävän ja kumppanin.

Yhteydenotot Essille, puh 044-540 5502 klo 12-20. Työajat ovat maailman epäsäännöllisimmät, jos puheluusi ei työn vuoksi vastata, yritä myöhemmin uudelleen. Soittopyyntöihin vastaaminen on valitettavasti mahdotonta. Sähköpostiin vastataan lähes päivittäin essi.virtasalo@kolumbus.fi


Takaisin