CHAPPI & ROLLI 5.12.2003
Chappi ja Rolli ovat asuneet koko ikänsä samassa kodissa.
Poikien omistaja kuoli joten valkoinen Chappi ja pienen sheltin näköinen Rolli
tuotiin tarhalle.
Chappi on syntynyt vuonna -95 ja Rolli on sitä pari
vuotta nuorempi.
Pojat ovat kummatkin pikkuisia ja tulevat toimeen myös
narttujen kanssa.
Ihmisiä kohtaan Chappi ja Rolli ovat ystävällisiä ja
sosiaalisia.
Molemmat ovat saaneet rabiesrokotteen huhtikuussa,
joten ne
pääsisivät Suomeen jo tämän kuun lopussa olevalla reissulla.
Pojat etsivät yhteistä kotia.
Marraskuussa 2003 pojat saivat yhteisen kodin Suomesta.
...ja etsivät siis uutta kotia nyt!
Kuulumisia Rollilta:
Olen valloittanut kaikki ja osaan olla kiltti. Jään kotiin yksin
haukkumatta. Nalle (eli Chappi) asuu Kaarinassa ja pärjäilee kuulemma
hyvin. Emäntäni tapaa Nallen emännän ehkä ensi viikolla. Rakastan
kermavaahtoa ja pyttipannua.Ulkoilen Kakolanmäessä ja tapaan paljon
koiria. Urokset harmittaa, mutta se kuuluu asiaan. Sissiäkin näen silloin
tällöin ja hänkin tuntuu olevan kunnossa.. Lähettelen tätä emäntäni
pojan netistä, ja täällä saan leikkiä pallolla. Joululahjani revin heti
rikki, mutta puuhaa riittää, kun vien emännän monta kertaa päivässä ulos
ja saan haistella ihania hajuja Aura-joen rannoilla. Emäntäni on sitä
mieltä, että minä olen parasta mitä hänelle on tapahtunut pitkään aikaan,
ja taitaa olla sama tunne minullakin.
"Taluttajatytöille" terveisiä ja
heille tiedoksi, että ovat tervetulleita katsomaan minua, jos ovat Turussa
päin.
Hyvää Kevättä kaikille ja voimia.
Terveisin Merja Krogell