SEPE (ent. CHE)

Sepe on noin 6-7 vuotias reipas sylikoira, joka rakastaa rapsuttelua ja rakkaiden ihmisten läheisyyttä. Sepe on leikkisä, tarkkaavainen ja vilkas.

Luottamuksen ansainneille Sepe on hellyyttävä nallekarhu, joka antaa kiltisti tehdä kaikki hoitotoimenpiteetkin tassujen puhdistuksesta anaalirauhasten tyhjennykseen. Luonteenpiirteisiin kuuluu kuitenkin myös vahtiminen. Talon lähelle tulevat vieraat ihmiset, varikset, ja ylipäätään kaikki liikkuva saavat kokea tämän. Sepe on epäluuloinen vieraita ihmisiä kohtaan. Jos joku Sepelle vieras tervehtii ulkona reippaammin esim. nostamalla käden pystyyn, seuraa murahdus ja mahdollinen hyökkäysyritys.

Vieraat koirat ja kissat kotikulmilla saavat Sepen pois tolaltaan ja rähjäämään hurjasti. Sepellä ei olekaan ollut kuin pari koirakaveria, joiden kanssa se on tullut toimeen. Mopot, autot ja ylipäätään kaupunkimaisen asutuksen ärsykkeet tunutuvat olevan Sepen mielenrauhalle liikaa. Sen stessitaso ei ehdi alenemaan edellisestä tilanteesta, ennen kuin kulman takaa tupsahtaa taas joku koira, kissa tai mopo eteen. Sepe on kastroitu syksyllä 2004.

Joudumme suureksi suruksemme luopumaan Sepestä, koska se on pari kertaa äkillisesti näykkäissyt vilkasta 2v. lastamme melko mitättömissäkin tilanteissa. Sitä ei voi 100%:sesti eristää perheestämme, eikä se olisi varmasti Sepenkään elämänlaadun kannalta hyvä vaihtoehto. Otaksumme, että käytökseen vaikuttaa suuresti ympäristön aikaansaama stressi, jota emme ole onnistuneet helpottamaan. Mökin rauhassa lomaillessamme Sepe on ollut paljon rauhallisempi ja pitkähermoisemman oloinen myös lapsemme toilailuja kohtaan. Siksi olemmekin sitä mieltä, että Sepelle olisi parempi asua jossain rauhallisessa ympäristössä, missä stressaavia ärsykkeitä ei tarvitsisi kohdata liian usein.

Kaiken kaikkiaan Sepe on kuitenkin mitä uskollisin ja mukavin kumppani. Eroahdistusta tai muutakaan edellämainitusta poikkeavaa ongelmakäytöstä ei ole esiintynyt. Uskommekin, että oikeassa kodissa ja ympäristössä Sepellä sekä uuden kodin muilla jäsenillä olisi vielä monta hyvää ja riemukasta vuotta edessä.

Yhteydenotot Minnaan

Tutustuthan luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa täältä
Puhelinnumero, sähköpostiosoite ja soittoajat löytyvät kohdasta Yleistä -> Yhteystiedot

Chen tarhakuvaus kesältä 2003:

"Che on n. 2-vuotias uros. Che on utelias ja energinen koirapoika. Se tahtoo nähdä kaiken mitä ympärillä tapahtuu ja käy välillä häntä ystävällisesti heiluen tervehtimässä ihmisiä ja sitten palaa taas katsomaan mitä toiset koirat tekevät. Che on kaikille tasapuolisesti todella kiltti. Che rakastaa pehmoleluja, puruluita ja keppejä, jotka ovat pojan iki-ihania aarteita. Säkä n. 60cm"

Chen kodista syyskuussa 2003:

1.kuva: On ensimmäinen aamu uudessa kodissa.
2.kuva: Olen saanut vanhan kengän jota on mukava heitellä ja pureskella.
3.kuva: Sepe on terassilla, pojalla on todella anova katse pääsiskö sisälle, vaikka ulkona on todella lämmin.
4.kuva: Emäntäni on terassilla päiväkahvilla, minä sain kans samalla välipalaa.

Päivät menevät todella nopeasti. Isäntäni käyttää minua aamulenkillä tossa 6-7 välillä, sitten pääsen taas sisälle lekottelemaan. Päivä alkaa muilla perheenjäsenillä vailla kahdeksan. Emäntäni käy
lapsensa viemässä kouluun vailla yhdeksän, jonka jälkeen hän on minun kanssani. Tietysti pääsen lenkille emäntäni kanssa ja hän ruokkii minut useampaan kertaan, ja saan minä myös välipaloja.
Mutta odottakaapa kun isäntäni saapuu kotiin, siitä se riemu repeää, matot on aivan varmasti kasassa. Olen ottanut tästä miehestä itselleni isännän. Tässä lyhyesti minun uudesta kodistani, jossa viihdyn todella hyvin ja isäntäväki taitaa tykätä minusta, kun hellivät minua todella paljon.

08.02.2005 Sepe sai jäädä hoitopaikkaansa, koska hoitajat eivät enää voineet luopua pojasta.

Sepe kastroitiin 29.11.04 ja se tuntuu jo muuttaneen pojan luonnetta siten, että ainakin pihalla irtiollessaan tulee toimeen myös muiden urosten kanssa. Sepeä ei kuitenkaan anneta toisen uroksen kaveriksi suoraan, vaan poikien tulisi ensin tavata toisensa, sillä Sepe valikoi jonkin verran urosseuraa.

Sepe on innokas ja ihmisrakas poika, tulee lastenkin kanssa toimeen. Sitä luullaan usein käytöksensä takia kolmevuotiasta nuoremmaksi koiraksi, koska poika on leikkisä ja vilkas. Se osaa kuitenkin olla kiltisti kotona normaalin työpaivän verran, ei tee tuhoja, eikä hauku. Kotiin tullessa alkaa kuitenkin vauhko pomppiminen ja hännänheilutus, Sepe yrittää tunkea myös syliin. Tyttökoirista Sepe pitää. Poikakoirien suhteen se on varautuneempi ja valikoivempi, etenkin isojen, aikuisten poikien kanssa menee helposti tappeluksi. Siksi se ei sovikaan perheeseen, jossa on muita uroskoiria. Koska Sepe on vilkas, ilmeisen nopeaälyinen ja touhukas luonteeltaan, vaatisi se paljon virikkeitä. Koulutuksella ja kenties kastroimisella siitä tulisi varmasti helpommin käsiteltävä. Kaikenkaikkiaan hurmaava poika.


Takaisin