Voisiko Chili vielä saada sen kaikkein kalleimman joululahjan -oman kodin? Chili on nuoresta iästään huolimatta ollut jo Suomessa muutamassa kodissa ja nyt meillä hoidossa. Sen kanssa elettyämme kohta kuukauden verran, en voi olla ihmettelemättä Chilin huonoa tuuria. Yhdessä kodissa oli pieni narttu, jonka kanssa Chili ei tullut toimeen. Kahdessa muussa kodissa ikävyyksiä aiheutti Chilin haukkuminen miehille ja se tulkittiin vihamielisyydeksi. Tosiasiassa Chili vain aristelee miehiä alkuunsa, mutta miehen ollessa tytön luottamuksen arvoinen, Chilistä saa pian ystävän.
Meillä Chili on tavannut useita miehiä ja parhaiten menee niiden miesten kanssa, jotka eivät tiedä Chilistä mitään. Nämä miehet rapsuttavat omien koiriemme mukana tervehtimään tullutta Chiliä ja kuin vahingossa Chili huomaa "joutuneensa" miehen paijaamaksi, eikä useimmiten viitsi enää äänellään kommentoida asiaa.
Chili on herttainen, hellyyttävä ja ystävällinen kaunotar. Se haluaa läheisyyttä ja rakkautta ja on valmis antamaan sitä monin verroin enemmän takaisin. Parhaimmillaan se on naisten ja isompien lasten kanssa, mutta kuten jo kerrottu, se tulee vallan mainiosti toimeen myös miesten kanssa kunhan saa ensiksi rauhassa tutustua ja todeta nämä vaarattomiksi.
Luultavasti Chilin aikaisemmat kaupunkikoditkaan eivät ole olleet tytölle paras paikka elää, sillä se tuntuu olevan kuin kala vedessä maaseudulla. Chili pysyy irti ollessaan ihmisen lähettyvillä ja sitä voi huoletta pitää omalla pihalla irti. Tyttö myös nauttii kaikista pihahommista, koska silloin saa touhuta ihmisten kanssa. Chili on hionut maalaiskoiran olemuksensa jopa niin pitkälle, ettei sen kauniiseen, kiiltävän mustaan turkkiin tartu edes lumi eikä sen karvat tunnu kasvavan yhtään pidemmäksi.
Chili on meillä ollessaan tullut toimeen kaikkien "ulkopuolisten" koirien kanssa eli sellaisten jotka käyvät ja lähtevät. Tällöin Chili ilmeisesti kokee, ettei sen tarvitse jakaa itselleen niin tärkeitä asioita -omikseen kokemia ihmisiä ja näiden huomiota. Omien koiriemme kanssa sitä vastoin on muutaman kerran tullut sanomista, kun Chili vaikkapa on ollut rapsuteltavanani ja siihen on joku omistamme tullut. Tästä päätellen uskon, että Chili viihtyisi hyvin ainoana silmäteränä saaden välillä tavata lajitovereitaan yhteisillä lenkeillä, vierailuilla tai koirapuistossa. Toisaalta Chili voisi asua reippaan, itseään vanhemman ja kenties isomman uroksen kaverina, mikäli uros ei ole aivan tassun alle laitettavaa sorttia.
Aivan pienten lasten kotiin Chiliä en anna, koska saamastaan huomiosta mustasukkaisena ei ehkä ymmärrä, että perheen pienimpiä pitää hoivata koko ajan. Kissojen kanssakin Chili tulee hyvin toimeen ja hevosiin se on tottumassa hyvää vauhtia.
Chili on reilusti alle polvenkorkuinen, hoikka tyttö.
Chili sai kodin tammikuussa 2009.
|