MILLI - Ivon äiti

Milli tuli kauniina, kuulana syyskuun päivänä 2003. Olimme Helsingin satamassa vastassa.

Ensimmäisen päivän Milli vain nukkui ja söi. Matka oli ilmeisesti rasittanut Milliä. Ja tietysti uusi koti uusine tapoineen pelotti.

Ensimmäisen viikon Milli sai majailla tyttäremme huoneessa, koska halusin että Milli saa "lempeästi" tutustua Jaffa-koiraan.

Näytimme koiria toisilleen muutaman kerran päivässä - ja haukkuminen oli hurjaa. Aina kun Jaffa meni ulos, päästin Millin haistelemaan muihin huoneisiin. Ja kun Milli meni ulos, Jaffa kävi haistelemassa Millin oleskelupaikan. Kunnes tuli lauantai-aamu. Silloin Jaffa päätti selvittää, että mikä koira se tuolla Inarin huoneessa asustaa. Siinä kierreltiin, haisteltiin ja irvisteltiin muristen tovin verran- ja sitten yks kaks Jaffa tepasteli ulos Inarin huoneesta ja Milli tepasteli perässä. Se oli siinä. Siitä lähtien ovat touhunneet yhdessä, mitä nyt Aku-kissa käy välillä laittamassa tytöt ojennukseen.

Parin viikon kuluttua kävimme eläinlääkärissä hakemassa tehosteen Millin rokotukseen. Samalla eläinlääkäri tutki Millin ja totesi että kunnossa on muuten, paitsi että karva on vielä heikko ja iho vielä pikkuisen kuivahko. Hän ehdotti että laitetaan pikkuisen hyvälaatuista ruokaöljyä Millin ruokaan.

Noin kuukauden kuluttua vein Millin osteopaatti Maare Kaiperlan luo. Maare tutki Millin, ja totesi että jossain vaiheessa Milli on saanut iskun päähänsä. Saimme homeopaattista lääkettä iskun aiheuttaman trauman hoitoon. Maare Kaiperla oikaisi samalla lievän "niskankiertymän" joka oli tullut siitä, kun Milli on ollut ketjussa. Muuten kaikki oli hyvin. Maaren sanoja lainatakseni "nyt tarvitaan aikaa - ei muuta" .

Syksyllä pelkäsin hieman, että mitenkä Millin turkki kerkiää kasvamaan talveksi. Annoinkin Millille vitamiineja ja sea mealia. Ja turkki kasvoi kohinalla. Naapurin Liisakin totesi, että on hyvin turkki kasvanut.

Ennen lumentuloa rakennutimme aidan tontin ympäri. Nyt saavat Milli ja Jaffa telmiä pihalla mielin määrin. Ja kyllä ne touhuavatkin. Naapuritkin pysähtyvät välillä katselemaan kahta vauhdikasta koiraa.

Millillä on yksi asia jota se ei kerta kaikkiaan voi vastustaa. Ja se on ruskea käärepaperi. Joskus pudotan tahallani arkin ruskeata käärepaperia lattialle. Eikä aikaakaan kun Milli aloittaa askareensa. Ensin paperi suikaloidaan ja sitten se pienitään postimerkin kokoisiksi palasiksi. Ja mikä parasta, ne ovat siistissä kasassa lattialla. Jaksan aina ihmetellä miten se tekee niin tasakokoisia paloja ja niin siistiin pinoon.

Millihän on paimenkoira. Nyt se on keksinyt paimennettavaa, kehittänyt itselleen suorastaan tehtävän. Aina kun Jaffa yrittää tehdä pahaa, Milli ilmoittaa siitä heti. Ja Jaffaa se harmittaa.

Myös vahtiminen on Millin suuri tehtävä. Samoin Jaffan. Omakotitalossa se on hyvä asia. Siitä on oikein hyvä kokemus. Eräänä yönä pihallemme tuli vierailija joka oli tulossa ovelle. Milli etunenässä koirat syöksyivät eteiseen ja nostivat aikamoisen rähäkän. No, vierailija poistui tyylikkäästi. Sen verran oli ollut kiire, että pihaporttikin jäi auki.

Kun helmikuun alussa oli se valtava lumisade, kasasin keskelle pihaa lumesta kunnon kukkulan (joka tosin suli seuraavan viikon vesisateissa). Kyllä koirat tykkäsivät juosta kukkulan laelle ja alas. Välillä toinen makasi kukkula laen takana piilossa ja odotti hiljaa, kunnes toinen tuli ylös.

Kaiken kaikkiaan Milli on iloinen, vilkas, joskus pelokas ja epäluuloinenkin, mutta niin IHANA koira kuin koira vain voi isäntäväelleen olla. Milli on paikkansa ottanut perheessämme. Ja kuten osteopaatti Maare Kaiperla sanoi, nyt tarvitaan vain aikaa antaa Millin sopeutua ja päästä irti menneisyydestään.

Takaisin