Oli jännittävä päivä, olimme odottaneet uutta perheen jäsentä
pari viikkoa, tänään odotus sitten palkittiin. Meillä oli tapaaminen
Helsingin lentoasemalla, jonne yksi pelastetaan koirat ry:n työntekijä
oli luvannut Cora -koiran tuoda ja jossa me olimme sitä vastassa.
Cora oli tullut Helsinkiin jo viikkoa aikaisemmin, jossa yksi
työntekijä oli huolehtinut siitä viikon, koska me olimme matkoilla.
Suur kiitos hänelle. Olin ihan myyty kun näin Coran lentoasemalla,
se oli paljon ihanampi kuin kuvissa ja kauhean surullisen näköinen.
Lento meni hyvin, saavuttuamme Ouluun, päästimme Coran pois lentoboksista,
ulkoiluttaaksemme sen ennen uuteen kotiin lähtöä, se oli virhe.
Auto ei ollut sen lempipaikka, se ei suostunut menemää sisään
vaikka miten suostuteltiin, ,jos yritti nostaa kuului murinaa
jos vedit remmistä löi se makuulleen, eikä liikkunut senttiäkään.
Siinä riitti nauramista niin lentokenttä henkilökunnalla kuin
sivullisilla, meidän epätoivoisesti yrittäessä saada koiraa sisälle
autoon, viimein väsytys taktiikka toimi ja koira oli autossa.
Sisällä autossa Cora oli rauhallinen, nukkui kotiin saakka minun
sylissä.
Kotona odotti 9 vuotias narttukoira Roosa, joka ei todellakaan
suostunut toivottamaan uutta tulokasta tervetulleeksi. Ilta muristiin
ja kyyräiltiin toisia, Cora merkkaili hieman paikkoja ja tulipa
yksi hätäkakkakin. Tilanne oli niin jännittävä että taisi se maha
mennä muillakin sekaisin.
Olimme kaikki väsyneitä, joten panimme aikaisin nukkumaan. Ajattelin
että tuskin nukkumisesta mitään tulee, kun on kaksi vihoittelevaa
narttua kamarissa, mutta hyvin se meni Roosa koira nukkui niin
kuin aina, isännän puolella ja Cora otti heti omakseen minun puoleni.
Se asettui makuulleen sängyn viereen, niin kuin se olisi ollut
aina sen paikka ja nukahti siihen.
Ensimmäisen kerran se heräsi aamulla klo7 niin kuin minäkin,
tuli perässä vessaan ja seurasi joka askeleen minkä minä tein.
Meillä on iso aidattu piha-alue, jossa koirat saavat liikkua vapaasti,
lähdin kokeilemaan niiden kanssa, miten ensimmäinen kerta sujuisi
pihapiirissä. Cora osasi tehdä tarpeensa ulos, se on täysin sisäsiisti
lukuun ottamatta ensimmäisen illan hätäpissoja ja muita.Cora ei
laskenut minua silmistään , tuskin päästi metriä kauemmas, se
haki turvaa minusta koko ajan, pissat tehtiin ja tultiin sisälle.
Murinaa ja kyräilyä riitti. Kauhukuvia siitä miten ne jättää kotiin
ja mitä tapahtuu kun lähdemme töihin vilisi silmissä, aamukahvi
ei tahtonut maistua, taisi mahakin mennä sekaisin, mutta onneksi
talon isäntä oli rauhallinen ja luottavainen, rauhoitteli niin
koirat kuin emännän. Onneksi mieheni pääsi aina välillä katsomaan
mitä kotona tapahtui.
Päivä meni todella hyvin, illalla oli yksi kunnon tappelu ,jossa
kaksi narttua testasi voimiaan, siihen ei ollut menemistä piti
vai yrittää vierestä rauhoitella niitä, tai toden sanoakseni,
taisi taas mieheni rauhoitella niin koirat kuin emännän, oli kyllä
julman näköinen tappelu, mutta ihme ja kumma kummallakaan ei ollut
reikiä nahkassa. Cora on todella kiltti ja hellyyden kipeä koira,
sitä täytyy rapsuttaa koko ajan ja siitä se riitakin taisi tulla.
Se kulki taas minun jalassa kiinni koko illan, joka askeleella,
kun minä laitoin ruokaa, se seisoi hellan ja minun välissä, kun
tiskasin oli se minun ja keittiö kaapien välissä, kun menin suihkuun
istui se suihkukopin edessä ja odotti .Se oli todella hellyyttävä
paketti, joka katsoi silmiin ja pyysi hoitoa koko ajan .Se on
todella kiltti ja hellyydenkipeä hyljätty koira, joka haluaa miellyttää
koko ajan.
Cora oli koko ajan varautunut, mutta silti haki turvaa epätoivoisesti
meistä. Jo toisena päivänä se luotti minuun vähän enempi , antoi
hoitaa turkkiaan ja auki olevia kyynärpäitään, vaikka ei pitkissä
pätkissä. Maanantai iltana mietimme, mitä tälle likaiselle haisevalle
takkukasalle tänään tehtäisiin, pestähän se piti mutta miten.
Ensimmäisenä iltana saimme muutaman takun takapuolesta pois, sitten
sen kärsivällisyys loppui, se ei antanut koskea hännän alueelle.
Seuraavana iltana kokeilimme jälleen, taas saatiin muutama rasta
pois. Se ei enää pelännyt, antoi jo paljon rauhallisemmin hoitaa,
heittäytyi jopa selälleen ja antoi ottaa vatsan- ja takajalkojen
alueelta takut jota se ei vielä eilen suvainnut tehdä. Cora haisi
niin pahalle että me päätimme kokeilla antaako se pestä. Mieheni
otti Coran mukaan, meni sen kanssa kahdestaan lämmittämään ulkosaunaa,
se seurasi miestäni kuin jumalaa, yhdessä haettiin puut liiteristä
ja yhdessä lämmitettiin sauna Cora kyljessä kiinni.
Kun sauna oli lämmin, lähdimme kokeilemaan miten se suhtautui
pesemiseen, meidän yllätykseksi se alistui täysin , antoi pestä
paikallaan seisten. Se jopa nautti siitä kun minä hieroin sen
saippuoidessani. Tultuamme saunasta, se riehaantui ensimmäisen
kerran leikkimään pyyhkeillä ja oli mahdottoman iloinen, me olimme
liikuttuneita koko perhe kun se nautti uudesta olotilasta näin
paljon. Harjauskin oli sen mielestä nyt mukavaa, se leikki ja
kisusi harjatessa ja antoi hoitaa turkin kuntoon. Olimme todella
yllättyneitä miten se suhtautui pesemisen tuomaan tunteeseen.
Ensimmäistä kertaa se oli vapautunut, korvat pystyssä, iloisen
näköisenä, sauna ei ollutkaan sille negatiivinen kokemus. Sen
kömpelöt yritykset leikkiä sulatti meidän sydämet, se oli niistä
itsekin aivan hämillään, katsoi meitä aina välillä sen näköisenä
että voiko näin tehdä.
Nyt Corasta varmaan tuntui että elämä uudessa kodissa saattoi
alkaa, kun edellisen elämän pölyt oli huuhdeltu alas ulkosaunan
viemäristä. Nyt Cora on ollut meillä kaksi kuukautta ja on mennyt
todella hyvin.Yksi tosi raju tappelu on ollut tämän vanhan Roosa
koiran kanssa, kun Roosa otti Coralta luun, senhän vain voi arvata
antaako Virolainen katukoira luutaan kenellekään, siinä tuli kummankin
korvaan ja sieluun pari reikää ja emännälle tosi paha mieli. Roosa
jäi toiseksi ja on kunnioittanut kyllä sen jälkeen Coran yksityisyyttä.
Viikonloppuisin olemme vieneet karvakuonot pitkille kävelyretkille
metsään, jossa ne saavat juosta vapaana ja nauttia elämästä. Ongelmana
on ollut vain se että, Coralle autoon meno on ollut kova paikka,
sitä on täytynyt houkutella sinne tosi pitkään ennen kuin se on
suostunut kyytiin. Se on sille ilmeisesti outo asia, saattaa olla
että, se on ollut sille aina negatiivinen ja pelottava kokemus,
se ei ole tiennyt mitä tapahtuu, koiratarhalle, laivaan, lentokoneeseen
jne.... ja mitä on tapahtunut edellisessä elämässä, onko se ollut
koskaan autossa. Me olemme vieneet sitä aina autolla johonkin
sellaiseen paikkaan, jossa se on saanut tehdä jotain mukavaa,
positiivista, se on tuottanut tuloksen. Nyt Cora hyppää iloisena
kyytiin kun lähdetään jonnekin.
Leikkiminen ei myöskään maistunut sille neljään ensimmäiseen
viikkoon, sitten se yllätti meidät ja toi metsässä itse kepin,
jota piti heittää, minun liikutuksella ja ilolla ei taas ollut
rajoja. Nyt kepin heitto on Coran lempi puuhaa. Vaikka Cora on
vapaana, pitää se huolen että me olemme näköetäisyydellä. Kadulla
se on oltava kiinni se on aika ärhäkkä toisille koirille lenkillä.
Vaikka niillä on iso piha alue, jossa ne saavat olla vapaana.
Cora pitää kyllä huolen että lenkille mennään joka ilta. Se ei
tee kakkaa omalle tontille, sen on päästävä portista ulos, kun
on kakkahätä. Coralla on tosi kylmäarat tassut, me olemme miettineet
että onkohan se palelluttanut ne joskus, kun tuollainen 15 astetta
pakkasta se ei tahdo tarjeta olla ulkona, tassut menee ihan kohmeeseen
ja näyttää että kävely ei luonnista, se hyppii välillä kahdella
tassulla. Siskoni on kutonut sille villasukat jotka pysyvät hyvin
jalassa kun on tarrakiinnitys. On jo yksi lenkki tehty sukat jalassa
ne ei tuntuneet haittaavan sitä mitenkään .Se oli hellyyttävän
näköinen kun se hölökytteli punaiset villasukat jalassa ja murisi
vastaantuleville koirille, siltä on varmaan mennyt katu uskottavuus.
Ensimmäinen juoksu alkoi kolme viikkoa sitten ja housujen laitosta
piti vähän neuvotella, se mielestä niitä ei tarvinnut. Muutaman
päivän se pani hanttiin, nyt se antaa laittaa ne ihan mukisematta.
Se vuotaa tosi paljon niin kuin tämä meidän toinenkin koira ja
sisällä ei tosiaankaan voi olla ilman housuja. Vaikka juoksu on
nyt pahimmillaan ja se on levoton, ei se ole yrittänyt kertaakaan
karata, se on vapaana pihalla.
Kun minä tässä kirjoittelen tätä tarinaa tuossa Cora nukkuu jalkojen
juuressa. Edelleen se seuraa minua tai miestäni koko ajan, se
ei jää mihinkään edes sisällä yksin, vaan kulkee perässä. Cora
on oikea unelma, kiltti, hyväkäytöksinen ja rauhallinen, jos se
ei halua että jotakin tehdään se kyllä murahtaa, ilmoittaen että
ei käy, niitä asioita vain on kokoajan vähempi, ja nekin niin
ette, kun yrität kaksi tai kolme kertaa peräkkäin, niin se on
sitä mieltä että, no joo tee sitten. Olemme edenneet sen ehdoilla,
koska haluamme solmia pikkuhiljaa luottamusta siihen, sillä emmehän
tiedä mitä se on joutunut kokemaan.
Se pitää ihmisistä, kun joku tulee käymään, se laittaa varauksetta
pään polvelle tai nojaa jalkoihin, hoitoa pyytäen. Se on vienyt
kaikkien sydämet jotka se on tavannut. Lapsista Cora myös pitää
varauksetta, meillä on aidan takana vanha pieni koulu, josta lapset
tulevat aina välitunnilla sitä aidan yli rapsuttelemaan. Se ei
myöskään ole purrut huonekaluja, eikä tehnyt mitään ilkeyttä sisällä,
se jää rauhallisesti nukkumaan kun lähdemme kotoa. Nyt Cora on
myös innostunut leikkimään sisällä, sillä on oma pallo, jota se
tykkää kantaa ja tuoda syliin, että heitä nyt.
On sillä vielä asioita, jotka saavat se varuilleen, mutta niitäkin
koko aja vähemmän. Paukahduksia se pelkää, odotamme kauhulla uutta
vuotta. Meidän vanha rouva Roosakin pelkää pauketta, uusi vuosi
ei taida olla niiden lempijuhla. Roosa koiralla ja Coralla on
nyt mennyt hyvin, toivotaan että arvojärjestys ja herruus olisi
nyt selvitetty. Meillä on ollut aina kaksi koiraa Roosa on kasvanut
Muru partacollien kanssa ja elänyt sen kanssa 8 vuotta yhdessä,
kun Muru koira kuoli, päätimme jo vuosi sitten, että jos Roosalle
otetaan kaveri, niin se on Tallinnan tarhalta koditon koira. Roosa
oli selvästi masentunut ja pelkäsi yksin jäämistä, päätimme hankia
toisen koiran kaveriksi sille, itse se ei tietenkään päässyt valitsemaan,
mutta näyttää siltä että se on tyytynyt hampaat irvessä siihen
minkä sai. Nyt jo näkee että ne ovat toisilleen tärkeitä.
Tässä rohkaisuksi muille kuulumisia siitä miten ihana oli saada
Tallinnasta tällainen koditon reppana ja kuinka se puhkesi kukkaan
kun se sai kodin. Emme vaihtaisi sitä mihinkään, se on paikkansa
ansainnut. Olisi vaikka kuinka paljon kertomista mutta tässä palasia
Coran sopeutumisesta ja tämän hetken elämästä. Minua riipaisee
sydämestä, kun ajattelen, että se palelisi siellä tarhalla noiden
tassujensa kanssa, on ihana ajatella, että on tehnyt edes yhden
koiran onnelliseksi. Cora on tehnyt myös yhden perheen onnelliseksi.
terveisiä Oulusta Sanna, Ari, Cora ja Roosa
