Niin siinä sitten kävi…
Dafne neiti, alias Daffu, Tanja, tuli Neron kaveriksi kylmänä yönä 1.12.2002.
Lähdimme ystäväni kanssa illalla myöhään ajelemaan Tampereelle, olimme sopineet
Koivun Miran kanssa treffit rautatieasemalle…
Päätös Dafnen ottamisesta oli hieman omituinen; olin kyllä ajatellut Nerolle kaveria jo jonkin aikaa. Olin kysellyt Katarinalta Roosaa ja myöhemmin Lumoa mutta pian tuli taas takapakkia kun mietin, miten narttu tulee tässä meidän poika-valtaisessa yhteisössä toimeen. Mietin ja pähkäilin, enkä kuitenkaan päässyt mihinkään lopputulokseen. Sitten yhtenä päivänä pyörin taas netissä katsomassa koirien kuvia ja pysähdyin Dafnen kohdalle. Olinhan nähnyt sen kuvan siellä jo noin tuhat kertaa aikaisemminkin mutta jostain syystä juuri silloin pysähdyin sen kohdalle ja ajattelin että tuo kaveri on ollut kotia etsimässä jo niin kauan että se tulee meille! Olihan Dafne hyvän ikäinenkin, Neroa vanhempi. Katarina käytti Dafnea hieman lenkillä ja puhuimme samalla puhelimessa. Katarina nauroi että Dafne pissii kuin pojat, toinen jalka ylhäällä eikä paljoa kuulemma perustanut toisista koirista eikä kissoista. Saman puhelun aikana, joka kesti noin 10 min., sanoin Katarinalle että varaa Dafnen minulle. Katselin Dafnen kuvaa useasti netissä ja mietin, millainen koira se mahtoi olla. Sillä reppanalla oli niin tyhjä katse niissä kuvissa… Kun se kauan odotettu sunnuntai-ilta koitti ja Mira K. otti Dafnen autosta, katselin sitä hetken pää pyörällä. Se näytti jotenkin niin pieneltä (vaikka ei sitä ole) ja kurjalta, ja sillä oli selvästi vain yksi ajatus päässään – karkuun niin pian kuin mahdollista!
Dafne ei ollut ollenkaan yhteistyö haluinen, ei antanut edes koskea itseensä. Onneksi Miralla sattui olemaan pizzan palanen autossa, se oli ainut keino saada Dafne autoon - huijaamalla.
Kotimatka sujui kuitenkin rauhallisesti. Meidän kyydissä Jyväskylään tuli myös pikku neiti
Liinu, joka matkusti ystäväni sylissä. Liinu parka oli niin väsynyt että nukkui melkein koko matkan ja välillä yritti hieman murista kun sitä silitti, niin puhki se pieni oli…
Dafne ei paljoa hötkyillyt autossa, ei se malttanut nukkua mutta oli kuin sitä ei olisi ollutkaan.
Kotona sitten odotti Nero ja ystäväni labbis, Roope. Kun Nero näki Dafnen, se pisti kunnon rähinän pystyyn. Päästin Neron Dafnen luokse ja voi Nero parkaa mikä yllätys sille olikaan kun se huomasi että se pahan näköinen iso hirmu, joka oli Neron reviirillä, olikin tyttö!
Roope ei oikein uskaltanut käydä Dafnea edes haistelemassa ja todella pitkään menikin niin että Roope murisi kauhusta aina kun Dafne tuli lähelle. Nykyään kyllä leikkivät jo omia leikkejään… Dafne ei pitkään aikaan ottanut minkäälaista kontaktia ihmisiin. Monesti ajattelinkin, että jos tuo karkuun pääsee, ei sitä ota kiinni kuin ampumalla. Ei Dafne vielä näiden kuukausien jälkeenkään perusta vieraista ihmisistä. Kun sitä joku yrittää silittää, se ottaa muutaman askeleen taaksepäin, ihan kaiken varalta.
v
Sillä oli myös jonkilainen rotta-fobia, pari kertaa kävi kissojen kimppuun kun ne erehtyivät pimeässä hiippailemaan Dafnen ohi. Samaa - täydestä unesta "jonkun" kimppuun - se teki joskus keskellä päivääkin ja muutama yö nukuttiin valot päällä, ja onneksi se menikin sitten nopeasti ohi. Neron kanssa ne ei pahemmin ottaneet yhteen, mitä nyt kun Nero olisi halunnut kovasti leikkiä vaan Dafne kun ei sellaista aluksi ymmärtänyt-ja Nero sai tuntea sen nahoissaan. Joitakin viikkoja meni ennen kuin Dafne alkoi olemaan kiinnostunut minusta ja Neron leikeistä. Ja se neiti on niin "jätkä" että pistää pojat kuriin eikä ole pelkoa että joku sen selkään yrittäisi hypätä ;-) En tiedä mitä kaikkea Daffu parkakin on joutunut elämänsä aikana kokemaan, mutta mitään kivaa se ei ole ollut…
Dafnesta on ajan kanssa tullut hieno, kaunis ja kuuliainen koira. Ja ennen kaikkea ne ovat todella sydänystäviä Neron kanssa, täydellinen pari !!!
Kiitän suuresti Katarinaa ja Koivun Miraa ihanista koiristani – ja tietysti suuri Kiitos kuuluu myös koko poppoolle Pelastetaan Koirat Ry:ssä !!!
Kevätterveisin, Jenni, Nero, Dafne & kissut
Dafnen ja Neron kuulumisia syyskuussa 2003:
Siitä taitaa olla aikaa kun olen viimeksi koirien kuulumisia laittanut...
Vaikka eipä meille mitään ihmeellistä kuulu. Nero ja Dafne ovat bestiksiä
keskenään ja molemmat ovat voineet hyvin - onneksi. Dafne kylläkin sressasi
kissanpennusta, joka minulla oli ja siinä jouduin miettimään kumpi jää,
kissa
vai koira. Kissa lähti uuteen kotiin ja Dafnen stressi meni ohi
(kissanpentu oli
vieroitettu emosta liian aikaisin ja alkoi imemään Dafnen tissejä...)
Dafnella olisi sterilointi edessä kun pidän talviloman, olenpa sitten
maisemissa
vahtina ettei Nero jeesaa kaveria ja nuole haavaa ;-)
Nerosta on tullut meidän perheen vauva ja se käyttää titteliään
häikäilemättä
hyväkseen. Se istuu murmeli-asennossa ihmisen eteen ja eihän siitä voi olla
tykkäämättä, niin hellyyttävän näköiseksi se itsensä tekee.
Dafnekin on alkanut harrastamaan näitä "uusia" ilmeitä, oikein prinsessana
istuu eteen ja tuijottaa suoraan silmiin niin että ihan huvittaa.
Mainioita koiria, joskin hyvin omalaatuisia... !
Tässä muutama kuva heinäkuulta. Ystäväni syö lettuja, jonka takia koirien
ilmeet
ovat aika anovia... Kyllä niille sitten paistettiin omat letut ;-)
Oikein ihanaa syksyn jatkoa teille kaikille !
T: Jenni & kaikki karvaiset ystäväni
