STATIRAN PENNUT - ELVIS ent. DAREIOS
Statira synnytti tarhalla viisi pentua, jotka etsivät nyt omia turvallisia ja rakastavia koteja. Kaikki pennut ovat hyvin iloisia, sosiaalisia, valppaita ja uteliaita pikkuisia. Ikää pennuilla on nyt 2 kk. Dareios on isoin ja vantterin kaikista pennuista, tuntuu olevan myös rauhallisin :) Kasvaa arviolta n. 50 cm korkeaksi. Dareios on valmis matkaamaan uuteen kotiinsa juhannuksen jälkeen. Dareios sai kodin kesäkuussa 2007. Kuvia kodista 26.12.2007 Elvis ja kaverikoira Saaba
Kuvia kodista 16.3.2008
Kuulumisia kodista 29.3.2008 Minä Elvis (ent. Dareios), saavuin perheeseeni viime kesänä ennen juhannusta. Tulin Virosta laivalla suomeen isäntäni ja hänen ystävänsä kanssa. Perhe, johon kuuluu kaksi aikuista ja neljä lasta olivat jo kotona jännittyneenä odottamassa tapaamistani kahden kissan kanssa. Minuakin jännitti kovasti, koska olin juuri joutunut erilleni sisaruksistani ja äidistäni, enkä tiennyt minne olin menossa. Uudessa kodissani makasin vain sohvalla viltin päällä joka oli ollut laivassakin mukanani. En uskaltanut vielä ensimmäisenä iltana liikkua asunnossa. Kaikki lapset pyörivät ympärilläni ja rapsuttelivat kovasti, se oli toisaalta hiukan hämmentävää ja omituista, mutta mukavaa se oli. Ensimmäisen yön nukuin isännän ja emännän sängyssä, koska isäntään olin oppinut jo hiukan luottamaan matkan aikana. Toisena päivänä uskalsin liikkua jo paljon enemmän. Uloskin minut vietiin ja leikin jo hiukan. Kissat alkoivat kiinnostaa kovasti ja olisi niin tehnyt mieli leikkiä niiden kanssa. Mutta ne tylsät vanhukset eivät näyttäneet olevan ollenkaan kiinnostuneita ja toinen raapaisi jopa korvaan. En kyllä välittänyt siitä ja koitin monta kertaa uudestaan. Melkein joka päivä ihan tähänkin asti:) Pian kyllä totuin uuteen kotiini ja perheeseen ja aloin luottaa heihin. Yritin usein leikkiä heidän kanssaan ja näykin heitä käsistä ja vaatteista, mutta he kielsivät, joten en jaksanut sitä pitkään. Lomallekin menimme aika pian tuloni jälkeen. Autossa matkustaminen oli hiukan pelottavaa aluksi ja piti pari haukahdusta päästää, mutta nyt se menee jo todella sujuvasti, niin kuin portaatkin nykyään, mutta hissi ei. Vieraat portaat ehkä vielä hiukan pelottavat minua ja hissiin minua ei saa sitten millään lailla. Joka tapauksessa lomalla tykkäsin juoksennella pitkässä narussa, syödä ja nukkua. Syöminen onkin lempipuuhaani ja perheeni sanoo että olisin ahne. Syönhän minä toki paljon ja söisin kaiken mitä annettaisiinkin. Ja koitanhan minä hiukan lisäravintoakin saada ilman lupaa. Niin sitten nukkuminen. Siitäkin pidän, koska olen suht rauhallinen, en sellainen kuin useimmat pennut, jotka leikkisivät, hyppisivät ja pomppisivat koko ajan. Vaikutan pennulta oikeastaan vain silloin kun ystäväni Saaba tulee kylään. Hän on perheeni tutun koira, joka on tullut myös tarhalta. Hän on minua vanhempi kai pari vuotta, mutta jaksaa silti riehua kanssani. Hän varmaan ihmettelisi, kun kuulisi kuinka taitavasti olen saanut perheeni mattoihin nättejä ympyrän muotoisia reikiä jyrsimällä. En ymmärrä laisinkaan sitä, että perheeni ei pidä niistä. Nehän ovat hienoja. Parhaiten saan tehtyä niitä kun perhe käy jossain, vaikka silloin tulee kyllä kova ikävä. Vielä pienempänä minä saatoin hiukan syödä perheen oltaessa, vaikka saunassa. Nappasin vain pöydältä jotain herkullisen hajuista välipalaksi. Kai sitä nyt syödä saa. En minä nykyään enää syö mitään, paitsi jos minulle jätetään. Mutta musiikkia pitää olla, että ei tunnu niin yksinäiseltä. Nyt kun luottamuskin on kasvanut huimasti, samoin kuin minä olen hiukan alkanut haukahtelemaan muille. Minusta kyllä välillä tuntuu hiukan pikku koiralta, tai ehkä jopa kissalta. Isommille koirille täytyy haukkua suojellakseen perhettä. Ulkona muuten tykkään olla varsinkin lumessa, se vasta juhlaa on. Juoksennella lumipallojen perässä, kaivaa kuoppia lumikinoksiin ja juoksennella vain. Siinä kastuu aika usein tosi märäksi, joten minut aina kuivataan ja pahimmissa tapauksessa pestään. Minut on pesty nyt jo pari, kolme kertaa. Perheeni on myös vaikea leikata kynsiäni, koska se on kyllä kaikista pelottavinta. Yritän vetää sukkelasti tassuni pois ja juosta. Aina se ei onnistu ja he saavat kynteni leikattua. Silloin he palkitsevat minut herkkupalalla. Samoin kun silloin kun minulle koitetaan opettaa erilaisia temppuja, kuten kierimistä, minkä osaan kyllä jo aika hyvin, vaikka itse sanonkin. Istu ja maahan ja katso ovat menneet kuin vettä vaan jo ihan pienestä. Tänne - komento ehkä joskus unohtuu kun muualla näkyy jotain kiinnostavaa. Jänikset ovat kyllä niitä kaikista kiinnostavimpia. Kevät on mennyt nyt nopeasti ja sujuvasti, leikkien, syöden, nukkuen jne.. Yksi todella ikävä juttu kyllä tapahtui, kun toinen kissa kuoli vanhuuteen. Se oli surullista perheelle, minulle ja toiselle kissalle. Hän sentään eli 17- vuotiaaksi, niin vanhaksi minäkin haluaisin. Mutta kyllä me yhdessä selvittiin. Kevät jatkui sade säillä ja nopeasti, että Maaliskuun viimeinen päiväkin koittaa pian, jolloin onkin minun ihka omat ensimmäiset syntymäpäiväni, saa nähdä saanko yhtä hyviä lahjoja kuin jouluna! :D Sitä odottaen `Vuh vuh!´ |
