D'artagnan, nyt noin 13 viikkoa vanha uros, tuli Tallinnan koiratarhalta kotihoitoon neljän sisaruksensa
kanssa 04.05.07 neljän viikon ikäisenä. Pentue oli vain heitetty julmasti kadulle, eikä koiratarhan
henkilökunnalla ollut mahdollisuuksia juottaa pieniä äidinmaidonkorvikkeella tai antaa muutenkaan
vauvojen vaatimaa erityishuomiota ja hoivaa.
D'artagnan on nimensä veroinen muskettisoturi, jonka elossa oleminen on varsinainen ihme. Tämän
rakkauslapsen elämän kolhut tiivistettynä versiona: Dartsi oli pentueen pienin ja heikoin
löydettäessä, ääni käheänä kuin korppikotkalla, häntä on mennyt tuntemattomasta syystä kahdesta
eri kohdasta poikki, koiran pureman takia etujalka on amputoitu nilkasta. Oli varsinainen ihme,
että vasta 500 grammainen lapsukainen kesti nukutuksen ja leikkauksen ilman komplikaatioita.
Dartsi tuskin enää edes muistaa, että hänellä oli joskus kaksi samanpituista etujalkaa;
leikkiminen, kiipeily, juokseminen, kynsien teroitus ym sujuu ongelmitta.
Dartsi on hyvin rauhallinen ja onkin viihtynyt aina enemmän ihmisen helliteltävänä kuin toisten
kissojen seurassa. Pienestä asti Dartsi köpötteli ihmisen jalkoihin, katsoi vetoavasti korkealle
ihmisen silmiin ja pyysi syliin. Dartsi onkin oikea sylivauva, joka antaa pieniä ihania suukkoja
suoraan suulle, kiepsahtaa selälleen kehräämään ja juoksee "äidin" turviin kun riiviösisarusten
leikit menevät liian rajuiksi. Dartsi on rauhaa rakastava ja komentaakin välillä sähisten korvat
tiukasti luimussa sisaruksiaan rauhoittumaan, mutta eihän tällä pentueen pienimmällä ole
auktoriteettiä villikoihin ;) joten Dartsi etsii joko pahvilaatikon, jonne menee leikkimään
itsekseen tai sitten ihmisen sylin, jonne villikoita ei huolita.
Dartsi on edelleenkin pienikokoinen, suurta jässikkäpoikaa siitä ei koskaan tulekaan,
joten olkapään / selkärangan ei pitäisi rasittua liiaksi eripituisista jaloista huolimatta.
Dartsi on hellyyttävä ilmestys kiemuran häntänsä ja sydämen sulattavien nappisilmiensä kanssa,
häntä ei voi kuin rakastaa ja hoitaja jättäisikin rakkauslapsen itselleen mikäli se vain olisi
yhtään mahdollista. Dartsille etsitään kotia, jossa se saisi olla joko ainoana silmäteränä ja
rakkauden osoitusten kohteena tai sitten TODELLA rauhallisen kissan kaverina. Näyttäisi siltä,
että Dartsi tykkää tapaturmasta huolimatta enemmän koirista kuin kissoista, lukuunottamatta
siskoaan Alteaa, jonka vieressä on välillä mukava nukkua. Eli koirien suhteen uudella kodilla
ei ole rajoituksia. Dartsin "lempileluja" ovat pahvilaatikot ja hämähäkinseitit.
Dartsi sai kodin elokuussa 2007.
Dartsi menehtyi sydänkohtaukseen 14.9.2008.