3- vuotiaan Daxin perhe hajosi eikä kenelläkään riittänyt enää aikaa pojalle.
Se tuotiin Rakveren varjupaikkaan.
Kierrän tapani mukaan varjupaikkaan saapuessani kaikki koirat ensimmäisenä läpi.
Daxi seisoo äänettömänä ja hievahtamatta kaikkein viimeisimmässä häkissä. Olen
muutaman kerran vilkaissut sitä lähestyessäni koira koiralta sen paikkaa. Mikään
sen eleistä ei kerro mitään, se vain odottaa. Viimein seison sen häkin ovella,
eivätkä koiran eleet kerro edelleenkään yhtään mitään. Se ei tule vastaan, ei
heiluta hännäntöpöään, ei vingu, ei hyppää. Mietin hetken ja vääntäyden pojan
häkin ovesta sisään. Se seisoo edelleenkin kauempana ihan patsaana. Kutsun sitä
luokseni ja poika lähtee liikkeelle. Se pysähtyy suoraan eteeni ja nostaa kuononsa
kohti kasvojani ja haistelee. Katselemme toisiamme silmiin ja saan ensimmäisen
varovaisen, kokeilevan suukon. Daxi on surullinen, se on hylätty ja yksin. Oletteko
koskaan nähneet, kun koiran silmästä vierähtää kyynel... Kyyneleet tulvivat
myös omiin silmiini ja halaan kovasti tätä poikaa lohduttaakseni meitä molempia.
Daxi tarjoaa välittömästi kaulaansa hihnan nähtyään ja lähdemme lenkille. Innostan
pojan juoksuun ja kirmaamme pitkin kuraisia teitä ja peltoja. Se alkaa selvästi
nauraa. Halimme taas ja kehun poikaa, se on aivan innoissaan, hännäntöpökin
jo viuhuu kahtasaa edestakaisin. Vastaan tulee ihmisiä, joita se tervehtii iloisen
ystävällisesti ja muutamia koiriakin löydämme matkamme varrelta. Ensimmäinen
on todella iso ja räyhäten haukkuva uros. Daxi ei ole tätä näkevinäänkään vaan
kävelee tyynesti pienen välimatkan päästä ohi. Ystävällisiä koiria taas tervehditään
samoin töpö heiluen ja ystävyyttä hieroen, tytöt ovat tietysti aivan erityisen
kivoja.
Valitettavasti meillä on kiire lähteä takaisin Tallinnaan ja tutustuminen jää
tällä kertaa lyhyeen. Minua surettaa jo valmiiksi Daxin takaisin häkkiin vieminen,
mutta yllätyksekseni se ei olekkaan niin pettynyt kuin pelkäsin. Pieni huomio,
hetki lenkkeilyä ja hellyyttä on saanut Daxista taas iloisen, innokkaan parempaan
huomiseen uskovan bokseripojan. Toivon vain ettei Daxi ei joudu odottamaan tarhalla
liian kauan, jotta se jaksaa säilyttää elämänilonsa ja sen uskon tulevaan.
DAXIN KUULUMISIA 8.4.2007
Daxi tuli kotiin kovalla tohinalla, niinkuin bokserin kuuluukin. Paikat kurkistettiin
kerralla
ympäri ja sitten syömään. Untakaan ei illalla tarvinnut kauaa
odotella. Oma peti löytyi
Tallinnassa mukana olleen patjan päältä. Ja 22 jälkeen kotona
oli ihan hiljaista porukkaa.
Poika on upean järkevä tapaus. Kaikki Daxin lähipiiriin kuuluvat
ihmiset esiteltiin heti ensi
päivinä Daxille. Hän hurmasi heidät kaikki ystävällisellä
suukottelullaan ja töpön heilutuksella. Ystävien koirat esiteltiin myös. Tapaaminen sujui kuin koirakoulun
malliesimerkki.
4 koiraa lenkillä sopuisasti rinnakkain pitkin keväisiä polkuja. Daxi
tuntuu hyväksyn kaikki
koirat ystävikseen. Ihanaa, helpottavaa!
Daxi on myös yllättänyt iloisesti kertomalla, että osaa antaa
tassua, jopa molempia vuorotellen.
Hän osaa kierähtää ympäri maahan mennessään
sekä sanottaessa “Pyydä!” hän istuu ihmisen
eteen ja sanoo hiljaa “puff” Ilmeisesti se tarkoittaa eestinkielellä
“Anna”.
Joskus Daxi istuu ihan hiljaa ja katsoo surullisena jonnekin kauas. Ikävä
ja kaipaus ilmeisesti
asuvat hänessä. Hylkäyksen kokemus. Niitä kyyneleitä
Katarinankin näki tarhalla Daxin silmissä.
Mutta meillä on vielä paljon ihmeellisiä ja uusia kokemuksia.
Odotamme ilolla tulevia päiviä.
Tänään harjoitellaan linja-autolla matkustamista. Ja ohi kiitävien
autojen katselemista ilman
ylimääräisiä kommentteja. Myös polkupyöriin on
tutustuttava tarkemmin jonain päivänä.
Sohvanvaltaamisesta tuli ensimmäisellä viikolla vähän sanomista
puolin ja toisin, mutta Daxi
tajusi melko nopeasti viestin.
Tästä se lähtee!
Kiitos Katarinalle ja koko Pelastetaan koirat joukolle. Olemme tavattoman kiitollisia
teille,
että löysimme Daxin.
Terveisin Anneli ja Satu ja Daxi
