REX

Rex on 07.07.98 syntynyt laiha sirorakenteinen poika, joka on tuotu tarhalle lapsen allergian vuoksi. Korkeutta sillä on n. 65cm.

Rex oli aluksi kopillaan arka, mutta on tullut rohkeammaksi ajan myötä ja siihen saa nykyään nopeasti kontaktin. Se haukkuu yksinään kopillaan, mutta kun sen ottaa lenkille tai sen luokse menee on kuin toinen koira. Poika on hyvin ystävällinen ja rauhallinen liikkeissään. Kulkee kauniisti hihnassa - Toki hyvien hajujen perään täytyy vähän vetää. Se vaikuttaa fiksulta ja herkältä koiralta, joka seuraa tarkasti ihmisen liikkeitä ja katsoo suoraan silmiin.

Rexille yritettiin antaa matolääke nakkiin piilotettuna, mutta herra tipautteli sen ovelasti suupielestään kerta toisensa jälkeen. Päädyttiin pakkosyöttöön eli yksi piti leukoja auki ja toinen tunki lääkkeen kurkkuun. Luonnollisesti se ei moisesta pakottamisesta pitänyt, mutta ei käyttäytynyt vähääkään aggressiivisesti - Vastusteli nimellisesti ja keskittyi kolmannella ihmisellä olevaan nakkiin :) Se ei välittänyt vaikka ympärillään oli monta ihmistä, eikä pelännyt äkkiliikkeitä. Rex ottaa nätisti herkut kädestä vaikka kyseessä olisi herkullinen jauheliha. Allekirjoittanut on myös ottanut siltä tuoreen luun suusta, jonka se vastahakoisesti antoi kuitenkaan murisematta. Rex myös antaa kauniisti tutkia korvat, tassut, hampaat ym.

Rex tulee tarhalla toimeen pienten koirien, pentujen, narttujen ja jopa urosten kanssa, jotka eivät rähise sille. Kaikille heiluttaa häntäänsä.

Joulukuussa sattui episodi, jossa vahvarakenteinen uros pääsi vapaaksi ja valitsi hyökkäyksensä kohteeksi Rexin. Kevytrakenteisempana Rex joutui heti alakynteen. Se puolusti itseään, mutta ei yltynyt tappelemaan kun koirat saatiin irrotettua, vaan tuli hämmentyneenä ihmisen luokse silitettäväksi.

Kun Rexin kanssa viettää aikaa, se myös innostuu leikkimään; Heittäytyy selälleen syliin, hyökkäilee takapuoli pystyssä haastaen, spurttaillen ja purren leikkisästi. Sitten se voi maata ihan kiinni kyljessä puoliksi sylissä ja katsella vain muita tai pyörähtää selälleen ja nauttia rapsutuksista.


Rex sai oman kodin Turusta 28.01.2005.


Takaisin