Tarhakuvaus:

"Dulcinea on alle 5 vuotias pienehkö (alle 50cm) tyttö,
joka oli hylätty tiineyden takia, Dulcinea synnytti tarhalla kaksi pentua, jotka saivat
Virosta kodit, Nea huolehti pennuistaan todella tunnollisesti.

Nea oli aluksi pentujen luovuttamisen jälkeen todella turhautunut, eikä ottanut heti uuteen ihmiseen kontaktia.
Lenkille päästyään Nea muuttui silmissä, se tervehti iloisesti jokaisen ihmisen, heilutti häntää, tutki uusia hajuja
ja nautti jokaisesta hetkestä. Nea osaa olla nätisti hihnassa ja se pitää enemmän nartuista kuin uroksista, mutta
tulee molempien kanssa toimeen. Liian innokkaasti Neaan tutustuvat urokset saavat vastaukseksi varoittavan ärähdyksen,
mutta tyttö ei edes yritä käydä kiinni, ilmoittaa vain että nyt hieman pelottaa. Nea on erittäin hellyydenkipeä ja leimaantuu
uusiinkiin ihmisiin erittäin nopeasti. Lenkityksen jälkeen Nea otti avoimesti vastaan kaikki uudet ihmiset omalla alueellaan.
Nea on pirteä, hyväntuulinen ja kultainen tyttö jolle yllä oleva kuva ei anna oikeutusta."
 

Dulcinea sai vihdoin elokuun 2003 alussa kodin Suomesta.

Napin vuosi Suomessa

Nappi (ent. Dulcinea) on nyt ollut luonani vuoden päivät, ja muuttunutkin se on yhtälailla. Siilejä ja oravia pitää haukahdella ja metsästää, ja jäniksetkin kiinnostavat. Aluksi mikään roskapönttö ei jäänyt huomioitta ja maassa lojunut roska ei jäänyt tytöltä suuhun ottamatta, mutta nykyisin Nappi jo valitsee kotona että mitä suvaitsee syödä. Painoakin tytölle on tullut viitisen kiloa lisää, ja turkki kiiltäää öljykuurin ja ahkeran harjauksen ansiosta. Eläinlääkäri ennusti Napin olevan muuten hieman vanhempi, että tyttö olisi nyt noin 6-7 vuotias, mutta haitanneeko tuo kun virtaa riittää. Koirapuistossa Nappi ei aluksi uskaltanut niin innokkaasti lähteä mukaan leikkiin, mutta nyt jo useamman kuukauden tyttö on ollut se joka pyytää leikkiin, ja pomottaa kun ei tykkää. Seffuista tytölle on jäänyt ikäviä kokemuksia, eikä se enää niitä suvaitse, tappelu tulee. Tällaisen rodun agressiivisempi edustaja kun pääsi yllättäen näykkäämään tyttöä niskasta. Tottakai pienempää pelotti.. Tilannehan oli se, että seffu oli ulkona hoitajan kanssa, eikä kyseinen poika tiennyt koiran agressiivisuudesta. Asialle ei mitään enää voi, mutta onneksi muut koirat ovat kaikki Napin kavereita. Miehiä nappi ei enää pelkää, eikä ryntää karkuun kun kättä nostaa. Pidän nimittäin keksisäilöä yläkaapissa juurikin sen takia, että tyttö ei itse niitä innostuisi kaivelemaan; aluksi kun kurkotin kaapille tyttö juoki eteiseen karkuun tai heittäytyi lattialle selälleen. Nykyisellään hän tulee viereen istumaan ja antaa automaattisesti tassua, ja samaan aikaan häntä paukuttaa lattiaan. Naapurien haukkuminenkin on jäänyt, ja toivottavasti ei ala uudestaan kun reilun kuukauden päästä muutamme isompaan asuntoon.

Keväällä tein löytöjä koulussamme: Nappi nimittäin komeilee SEYn eläinten viikon julisteessa syksyltä 2003! Otin yhteyttä SEYn kautta kuvan ottajaan, ja sovimme tapaavamme jonakin viikonloppuna, mutta aivan vielä emme ole kasvotusten päässeet, toivottavasti se tapahtuu pikapuoleen. Napin omat kotisivut ovat myös työn alla, katsotaan milloin ne valmistuvat niin saatte sitten lisätietoa niistä.

Mutta, nyt lähdenkin katsomaan olisiko karvakorvani lähdössä ulos ähisemään niille siileille ja oraville. Hyvää syksyä yhdistyksen väelle!
terveisin Nappi ja hänen oma ihmisensä Heidi.

Takaisin