"Dyno oli hylätty Marraskuun lopussa 2001 lasten leikkipuistoon vain kuukauden
ikäisenä.
Se oli jätetty hangelle ilman peittoa tai mitään lämmikettä.
Lapset olivat löytäneet sen ja pentu toimitettiin Varjupaikiin.
Veimme Dynon
Tallinnaan kotihoitoon, koska tarhalla se ei olisi selvinnyt ilman emoa tai
erityistä hoitoa.
Dyno on nyt n. 2-vuotias narttu, joka asuu Kontiolahdella. Dyno on ulkonäöltään
aivan kuin saksanpaimenkoiranpentu, vaikka on jo täyskasvuinen, tosin sirompi (säkä hiukan yli polven). Luonteeltaan Dyno on iloinen, rauhallinen ja kiltti. Rakastaa ruokaa mutta ei pidä makeasta. Koira on
myös sosiaalinen muitten koirien kanssa, esim koirapuistossa. Naapurin kissakin saa ottaa aurinkoa meidänkin pihalla ilman suurempaa metakkaa.
Ollaan jonkin verran tehty verijälkeä, jossa Dyno on ihan haka. Se rakastaa kaikkea etsimistä. Kouluttaminen on helppoa koska koira on oikein innokas kaikkeen touhuiluun. Osaa peruskäskyt ja esim hakee kepin tuo käteen ja istuu sivulle, jne. Kesäisin Dyno on kova tyttö uimaan, autoilu on myös tyttösen mieleen. Dyno on sisäsiisti, ja osaa olla yksin, tavaroita ei ole tuhonnut, eikä harrasta pihan montuttamista, luut piilotetaan puskaan. Pystyy olemaan esim kerrostalossa koska ei hauku. Ainoot on ne "vuh-meille tulee vieras" ilmotukset.
Dyno on kaikin puolin hyvä koira ja luopumispäätös oli koko perheelle raskas, mutta pakollinen!
Yhteydenotot Mira Kurkeen tai
Dynon omistajaan Tiinaan
050 571 2344 tai tiinakakkonen@webinfo.fi