Dzek on n. 6-vuotias uljas ja näyttävä dobermannsekoitusuros. Se on luonteeltaan rauhallinen ja seisoo paikallaan järkähtämättä ja odottaa sinun ottavan kontaktin. Dzek ei osoita minkäänlaisia aggressiivisuuden merkkejä, mutta ei myöskään ota vieraita vastaan ylitsevuotavan iloisesti. Se innostuu halimaan ja suukottelemaan vasta todettuaan ihmisen hyväntahtoiseksi. Dzek tuntuu hiljaiselta eikä yhdy toisten koirien haukkuun. Sitä ei anneta toisen uroksen kanssa samaan kotiin ja sen tulevalta kodilta vaaditaan osaamista suuren kokonsa ja rotu"sisältönsä" vuoksi. Dzekillä on tällä hetkellä kova nuha ja sen kuono on turvoksissa. Säkä n. 65-70cm.
22.01.05
Dzekin nuha on tuntunut menevän parempaan suuntaan, vaikka se edelleen on
kylmässä ja kosteassa. Dzek oli oma itsensä; Odotti uusia tulokkaita
hievahtamatta, lähes pelottavan näköisenä, mutta ei kuitenkaan osoittanut
ainuttakaan aggressiivisuuden merkkiä. Kädestä syöttäessä saa olla aika
tarkkana, sillä sormet näyttävät erehdyttävästi nakeilta ja Dzekin nopeita
liikkeitä ei meinaa ehtiä väistämään. Tarkoituksella herra ei sormiin yrittänyt
osua, oli vain kiire saada herkkuja maksimi määrä siinä ajassa, mitä ihminen oli
luona. Dzek ei pidä pienistä koirista, eikä toisista uroksista, mutta on
kuitenkin lenkillä hallittavissa. Dzek ei ole sellainen koira, jota menisi
ensimmäisenä pusuttelemaan, mutta se on ollut poikkeuksetta tarhalla kaikille
ystävällinen ja hyvä käytöksinen.
12.02.05 Dzek ei tule toimeen kissojen kanssa.
Dzek ei koskaan ehtinyt saamaan omaa lämmintä kotia. Sillä oli pahanlaatuinen kasvain ja poika lähti sateenkaarisillalle helmikuussa 2005.