EETU = tusinakama

Eetu joutui viettämään kolme pitkää vuotta koiratarhan pihalla, sidottuna parin metrin kettingillä laudoista kyhättyyn koppiin, ennen kuin pelastava enkeli saapui. Enkeli kertoi pojulle paremmasta tulevaisuudesta, jossa ruuasta ja lämmöstä ei olisi puutetta. Seuraavalla kerralla olisi Eetun vuoro päästä pois tarhalta. Eetu oli liian vanha ja tavallisen näköinen koira kelvatakseen paikallisille ihmisille. Se ei hyppinyt eikä haukkunut vaan istui nätisti hiljaa seuraten ympäristön tapahtumia. Ehkä juuri siitä syystä poju joutui olemaan tarhalla liian kauan.

Seuraava kerta tuli, mutta Eetu ei pääsisikään uuteen kotiinsa. Sitä ei haluttu. Enkeli sai onneksi järjestettyä Eetulle kotihoitopaikan, jossa se saisi ruokaa, lämpöä ja hoitoa. Ensimmäiset vapauden askeleet poju otti innolla. Se loikki jäniksen lailla valkoisessa hangessa välillä piehtaroiden kuin nuori vallaton koira. Seuraavalla kerralla se pääsisi Suomeen omaan perheeseen.

Eetun uusi koti oli Hollolassa. Siellä sen piti saada viettää loppuelämänsä saaden rakkautta ja huolenpitoa. Piti. Jostain syystä paikka ei ollutkaan Eetulle se oikea. Uuden kodin etsintä piti taas aloittaa. Tällöin kohtalo puuttui peliin… Ehkä, jostain käsittämättömästä syystä, tuon koiran piti kulkea niin monen mutkan kautta, jotta se löytäisi tien luokseni.

Tuska vanhan koirani poismenosta alkoi hiljalleen hiipua. Tutustumismatka tarhalle oli iskostanut päähäni ajatuksen, että seuraava koirani olisi tarhalta. Ajattelin antavani kodin jollekin parivuotiaalle koiralle, jolla olisi vielä monta vuotta edessä. Mutta toisin kävi. Eksyin jälleen kerran apulaan ja näin Miran ilmoituksen 7-vuotiaasta seropi uroksesta, joka tarvitsisi pikaisesti uuden kodin. Olinhan minä Eetun kuvan nähnyt yhdistyksen sivuilla, mutta jotenkin koiran kuvaus johti minut harhateille..” tottunut asumaan kerrostalossa”.. luulin ettei poju tulekaan tarhalta ja halusinhan nuoremman koirankin.

Ennen kuin tajusinkaan, olin matkalla Hollolaan tapaamaan Eetua. Tuon matkan jälkeen uskon vakaasti rakkauteen ensi silmäyksellä. Olin myyty. ”Vanha” herra lumosi minut täysin. Eetu oli kohtelias ja hienokäytöksinen. Taisi poju tietää, että sen tulevaisuus olisi riippuvainen niistä muutamista tunneista, jotka sen kanssa vietin.

Parin viikon kuluttua olin vihdoin ex-varjun omistaja. Mutta millaisen? Koiralleni tuli pari ikävuotta lisää, silmissä spk-rodulle tyypillinen silmäsairaus ja alkava kaihi, kainalossa rasvapatti joka pitäisi poistaa ja kiveksissä kasvain ja surkastuma. Tosin olinhan tietoinen näistä jo koiran hankkiessani. Eikä niihin vaadittu kuin pari lääkärikäyntiä ja muutama pakollinen kyynel ja koirani oli kuin uusi. Poju rauhoittui silminnähden kastraation jälkeen ja silmät pysyvät kunnossa muutamalla tipalla päivässä. Eihän Eetu mikään viiripää ollut ennen leikkaustakaan, mutta dominoiva toisia uroksia kohtaan. Vieläkin poju haukkuu toisille uroksille, mutta niinhän pojan kuuluukin. Kuka sitä toisia uroksia reviirilleen haluaa :) Eetu kävelee ulkona nätisti vierellä ja sen uskaltaa päästää vapaaksi, jos vieraita koiria ei ole lähistöllä. Poju totteleekin kotona hyvin, suorastaan palvoo äippäänsä, mutta ulkona herran korvat täyttyvät paksusta puurosta. Koulutus on vielä alkutekijöissä, mutta hyvää vauhtia edetään.

Kävelemme usein iltaisin mielipaikkaamme, läheiseen meren rantaan. Päästän Eetun kahlaamaan vapaana rantaveteen. Se nuuskii vettä ja yrittää haukata sitä. Monesti se seisahtuu pitkäksi aikaa, katsoo kaukaisuuteen ja huokaisee syvään. Ihan kuin se miettisi mennyttä elämäänsä ja kaikkea kokemaansa. Kunpa se voisi kertoa sen minullekin. Olisi helpompaa kun tietäisi mistä pojun pelot johtuvat. Eetu tuntuu pelkäävän vettä ja nopeita kädenliikkeitä. Tosin kädenliikkeen peloista ollaan jo hyvää vahtia pääsemässä yli, mutta vesi on edelleen pelottavaa. Sateellakin käydään vain pisulla talon kulmalla ja juostaan sisälle. Kylpyhuoneeseenkin poju pitää puhua nätisti. Vähän aikaa ollaan yritetty totutella kylpyhuoneeseen viettämällä ruokahetki siellä. Eiköhän me pikkuhiljaa totuta.

Eetusta on tullut elämäni tärkein asia, laitan sen tärkeysjärjestyksessä kaiken edelle. Tiedän, että järjestys tulee joskus muuttumaan, mutta nyt haluan antaa pojulle kaiken sen tarvitseman huolenpidon ja rakkauden. Se on joutunut olemaan liian kauan ilman niitä. Ja eihän tuo tusinakama ole minulla ollut vielä puolta vuottakaan.. miten siinä ajassa olisi pystynytkään ottamaan kiinni menetetyt kahdeksan vuotta?

Saan olla paljosta kiitollinen Miralle, jotta sain näin ihanan pojun silmäteräkseni. Kiitos kuuluu paljolti myös Eetun ensimmäiselle perheelle… ilman heitä ei Eetu olisi nyt minulla :)

Virpi & tusinakama Eetu

Tilanne 22.8.2003

Eetu on ollut minulla nyt reilun vuoden verran. Menneen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan koirani paremmin ja samalla rakastunut siihen yhä vain syvemmin. Eetu on minulle elämäni tärkein asia, enkä olisi mistään hinnasta valmis luopumaan siitä.

Eetun tullessa asuin vielä entisen avomieheni kanssa. Eetun alkuaika meni todella hyvin ilman mainittavia ongelmia. Eron jälkeen Eetusta tuli paljon enemmän reviiritietoisempi. Voihan se olla että Eetun todellinen luonne vaan tuli esille, sillä erosimme noin 4 kuukautta Eetun tulemisen jälkeen, eikä niin lyhyessä ajassa koiran todellinen luonne voi vielä selvitäkään. Omalla reviirillään Eetu on välillä arvaamaton vieraita kohtaan. Vieraiden tullessa saa olla tarkkana, ettei Eetu nappaa vieraan kantapäästä tai pohkeesta kiinni. Tämä on ns. paimentamista, eikä tarkoita sitä, että koira olisi aggressiivinen. Välistä koiran hampaat voivat osua vieraan nilkkaan tämän kulkiessa makaavan koiran ohi. Onneksi meillä käyvät vieraat ovat jo tottuneet Eetun omituisiin tapoihin ja osaavat varoa sen hampaita :)

Vieraalla reviirillä Eetu onkin sitten kuin toinen koira. Sen kanssa voi huoletta olla vieraiden ihmisten kanssa eikä tarvitse ”pelätä” sen käyttäytymistä. On todella harmi, miten jotkut ihmiset muodostavat ennakkokäsityksensä koirasta sen perusteella miten se omalla reviirillään käyttäytyy. Eetu onkin jo sukuni keskuudessa leimattu tappajakoiraksi. Muutaman kerran, ollessaan vanhempieni luona hoidossa, se on näykkäissyt sukulaistani takamuksesta. Vanhempani eivät tuolloin osanneet vielä varautua Eetun mahdolliseen käyttäytymiseen, jolloin kyseinen tapaus pääsi yllättämään. Mutta onneksi kyseessä oli oma sukulainen…

Ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen otin yhteyttä paikalliseen koiraterapeuttiin. Hänen neuvojensa avulla olen oppinut ”lukemaan” Eetun lähettämiä merkkejä, vieraan tullessa reviirille tai toisen koiran lähestyessä. Nyt yhteiselo on huomattavasti helpompaa kun tietää miten oma koira reagoi erilaisissa tilanteissa. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni koiraongelmien kanssa pähkäilevä ottaisi rohkeasti yhteyttä koiraterapeuttiin ja hakisi apua ongelmiin, eikä luovuttaisi kun ongelmat olisi vielä korjattavissa.

Eniten meillä on kuitenkin ollut ongelmia Eetun vatsan kanssa. Tämän vuoden alussa Eetun vatsassa alkoi riehumaan jonkinlainen suolistobakteeri. Vatsa oli pitkään sekaisin antibiooteista huolimatta. Kaikki näytti vähitellen paremmalta uuden muonan ansiosta, vatsa toimi moitteettomasti yli puoli vuotta…kunnes muutama viikko sitten sama kierre alkoi uudestaan. Taas ollaan tilanteessa, jossa ruokavaliota aletaan suunnittelemaan uusiksi antibioottien avulla. Aika stressaavaa, mutta enemmän siitä kuitenkin taitaa kärsiä Eetu kuin minä. Ripulisen koiran olo työpäivän aikana taitaa olla aika kaamea kun ei pääse ulos tarpeilleen…

Näitä muutamia ongelmia lukuun ottamatta, meidän yhteiselomme on täydellistä. Kotona ei tarvitse edes käyttää sanoja vaan Eetu osaa tulkita hyvin ilmeitäni ja eleitäni. Meidän perheessä se olen minä, joka koiraa käskee, eikä nykyisellä avokillani ole siihen paljon sanottavaa =) Jos avokkini yrittää esim. saada Eetua luokseen tai istumaan, minun ei tarvitse kuin katsoa koiraani ja nyökätä päätäni pienesti niin koira on jo luonani ja avokki saa jälleen miettiä miten saisi Eetun tottelemaan häntä… Meillä menee siis hyvin ja nuo pienet vastoinkäymiset jäävät jokapäiväisten ilojen varjoon. On ollut antoisaa seurata Eetun persoonan kehitystä menneen vuoden aikana. Eetu on pikkuhiljaa löytänyt paikkansa laumasta. Vastaantulevia ihmisiä ei enää koeta uhkana äippälle, vaan ne saavat mennä rauhassa ohi, ilman että niille tarvitsisi jatkuvasti räyhätä. Toiset koirat saavat olla rauhassa, mikäli ne eivät tule vastaan kadulla. Rappukäytävässä saa kulkea muitakin samaan aikaan meidän kanssa. Ja pallosta on tullut mahtava kaveri. Eetu tajusi pallon vasta kun se itse löysi kamalalta löyhkäävän tennarin ulkoa viime talvena. Olin aiemmin yrittänyt leikittää sitä pallolla huonolla menestyksellä. Mutta nyt tuo keltainen pallura on mitä mainioin kaveri. Sillä on mukava leikkiä jopa yksikseen.

Eetun iäksi on arvioitu 9-10 vuotta. Tosin sen huonokuntoisista hampaista on vaikea päätellä ikää tarkasti. Eetun etuhampaat ovat kuluneet lähes olemattomiin, mikä saattaa johtua tarhaoloista. Joillakin tarhakoirilla on kuulemma tapana pureskella ketjuaan tylsistyessään. Vanhuus siis hiipii meidänkin arkipäiväämme. Aamulenkit ovat hitaita ja aikaa kuluu entistä enemmän tutun lenkin kiertämiseen. Eetun ylösnousu aamulla muistuttaa lähinnä norsun ponnistusta makuulta. Vaatii hetken ennen kuin koira seisoo kaikilla neljällä jalalla…silloinkin selkä on vielä makkaralla. Töiden jälkeen minua odottaa kotona ruttuinen vanhaherra, joka naama ruttaantuneena löntystää minua vastaan häntä heiluen. Mutta iltaa kohden Eetu piristyy kuin silmissä, pallo saa kyytiä ja ulkolenkit pitenevät. Ehkä Eetu vaatii vaan normaalia enemmän aikaa piristyäkseen…eihän ne miehet yleensäkään ole aamulla parhaimmillaan ;)

Entäs sitten tulevaisuus… Asunnon vaihto on edessä, kunhan löytyy Eetulle sopiva asunto :) Nykyisen asunnon monet rappuset näyttävät olevan jo pojulle vähän liikaa. Kaveriakin Eetulle on harkittu, mutta ajankohta ei liene vielä oikea. Tosin Eetu ei pahemmin näytä seuralaista kaipaavan, saahan se nyt perheen keskipisteenä kaiken haluamansa huomion. Eikä Eetu toisen koiran seurasta pahemmin näytä välittävän. Ennemminkin se hakeutuu omaan seuraansa kuin viettää aikaansa lajikumppaninsa kanssa. Tuossa alkukesästä kyllä odotimme kovin perheenlisäystä. Mutta meidän pienestä tiikerijuovaisesta tytöstä tuli kissaenkeli ennen kuin se edes pääsi Suomeen… Tyttö oli juuri sellaisen oloinen kuin olisimme kisumme toivoneet olevan. Murhe tytön poisnukkumisesta oli kova, eikä mikään kisu tunnu enää täyttävän niitä ”kriteerejä”, jotka tuo tiikerijuovainen tyttö mieleemme iskosti. Mutta aika näyttää mitä elämä eteen tuo…toivottavasti edes sen paremman asunnon…ja ehkä jotain muutakin pientä kivaa ;)

- Virpi & Eetu -

Eetusta löytyy lehtijuttu täältä

Eetun muistolle 23.12.2003

Olit ensimmäisiä varjukoiria, johon tutustuin melkein kolme vuotta sitten. Seisoit uskollisesti joka kerta koppisi 99 kylmällä sementtialustalla. Sinä et haukkunut, et temponut remmiäsi, et mennyt makaamaan, siinä sinä vain seisoit, kerta toisensa jälkeen ja katsoit minua syvälle silmiin.

Minulla oli sinusta kova huoli, olithan ollut siinä paikallasi jo kolme pitkää vuotta, kolme kylmää talvea, kolme paahtavaa kesää, kolme sateista syksyä ja kolme kevättä, jolloin syntyy aina uusi elämä, paitsi sinulle. Kylmä talvi lähestyi ja sinä seisoit uskollisena odottamassa minua, joka kerta toivoin, että olisit saanut kodin ja et enää odottaisi minua koppisi edessä. Joka kerta petyin yhtä paljon kuin sinä petyit siihen, etten ottanut sinua mukaani.

Lopulta keskellä talvea sain sinulle kodin, otin sinun kaulaasi takertuneen jäykän pannan pois ja rohkaisin sinua astumaan pienen turvapaikkasi ulkopuolelle. Katsoit minuun hämmentyneenä, et tiennyt mitä pitäisi tehdä ja miten olisit voinut tietääkään, kolmen vuoden odottamisen jälkeen olitkin yhtäkkiä pelottavassa ulkomaailmassa.

Fiksuna koirana sinä kuitenkin ymmärsit, että nyt on edessä jotain mukavaa. Katsoit silmiini ja ensimmäistä kertaa näin niissä häivähdyksen iloa, loikit hangella kuin pieni pentu, piehtaroit valkealla lumella, hypit minua vasten ja nautit, taisit nauttia ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.

Luulin, että kaikki olisi nyt hyvin kun olet Suomessa, mutta niin ei ollut. Hetken päästä sain tiedon, että sinulle pitää etsiä uusi koti, olin jälleen saman tilanteen edessä kuin tarhalla käydessänikin. Kukaan ei huolinut sinua, olit kaikille ihmisille liian vähän tai liian paljon jotain. Manasin allergiani alimpaan helvettiin, käteni melkein syttyivät tuleen sinua silittäessäni, miten voisin elää kanssasi siten? Sinä ansaitset jokaisen huomionosoituksen, rapsutuksen ja silityksen, joita en voisi sinulle ikinä tarjota.

Lopulta löytyi sinun ihmisesi, sinun ikioma ihmisesi. Virpille sitä et ollut mitään liikaa tai liian vähän, olit juuri sopivasti kaikkea. Virpi toi elämääsi kaiken sen mistä et edes osannut uneksia. Itkin onnenkyyneleitä, kun sain sinun järvenrantakuvasi, siinä sinä olit, tyytyväisenä, hyvässä kunnossa ja ennen kaikkea rakastettuna. Minä olin onnellinen puolestasi ja huoleni sinusta hävisi, tiesin, että saisit olla uudessa kodissasi elämäsi loppuun saakka. Mutta en tiennyt, että se elämä ei olisi enää kovin pitkä.

Sain jälleen omalta ihmiseltäsi yhteydenoton, sinulla ei ole kaikki hyvin. Minulle tuli sinusta taas suuri huoli, mutta sitä huolta ei voi verratakaan siihen, mitä oma ihmisesi koki ja kokee edelleen. Jokainen päivä, jona odotit tarhalla, oli vienyt voimiasi, jokainen paha sana ja teko oli verottanut omansa. Minun pikkuinen varjurakkaani ei vain jaksanut enää, et vain löytänyt mistään voimia taistella sitä kasvainta vastaan, minkä leikkaus olisi ollut sinulle liikaa. Hyvästelen sinut tällä kirjoituksella, tuuditan sinut ikuiseen uneen. Ainoa asia, mikä mieltäni lohduttaa on se, että sait nukahtaa maailman parhaan ihmisen syliin onnellisena, ihmisen jota rakastit enemmän kuin ketään koskaan.

Mira

Jouluenkelilleni

Kun illalla katsot tähtiä taivaan,
niin mulle rakkain niistä kirkkaimpana loistaa.

Muistan kuin eilisen päivän sen iltalenkin, jolloin johdatit minut läheisen hautausmaan portille. Heilutit häntääsi ja katsoit minua kauan syvälle silmiini. Puhuvasti. Pelästyin, sillä jotenkin tiesin, että meidän yhteinen aikamme ei enää olisi pitkä. Minun oli hiljalleen luovuttava Sinusta. Olimmehan saaneet lisäaikaa viime lääkärikäynnillämme, mutta en arvannut että se aika olisi niin lyhyt. Mutta sinä näytit tietävän. Koskaan aikaisemmin et ollut mitenkään erityisemmin kiinnittänyt huomiotasi tuohon "hylättyyn" hautausmaahan. Mutta tuona iltana kävelit suoraan portin taakse ikään kuin odottaen sisälle pääsyä. Sanoin, että vielä ei ollut Sinun aikasi lähteä pois luotani. Mutta en tiennyt sen ajan tulevan niin pian, liian pian.

Yritin parhaani mukaan tehdä elämästäsi onnellisen ja uskon onnistuneeni siinä. Näytithän Sinä joka päivä rakkautesi ja kiitollisuutesi minua kohtaan. Olit minulle kaikki kaikessa, rakkain kaikista. Tein parhaani, en vain pystynyt voittamaan sairauttasi rakkauteni voimalla.

Usein iltaisin yritän etsiä tähteäsi taivaalta. Mutta sinunlaisiasi, jollekin yhtä rakkaita, on siellä niin monia etten löydä tähteäsi niiden joukosta.Tiedän sen olevan siellä jossain. Sieltä Sinä katsot minua, seuraat jokaista askeltani, vartioiden minua, niin kuin teit jo täällä ollessasi. Minulla ei ollut mitään pelättävää, kun Sinä kuljit vierelläni.

Mutta Sinun kuvasi seinälläni ja uurnasi hyllylläni ovat ikuisesti luonani, niin kuin Sinä olet sydämessäni, ikuisesti. Ja usko siihen, että jonain päivänä saamme olla jälleen yhdessä auttaa minua jaksamaan eteenpäin.

Koskaan, ei koskaan, tule olemaan sinun vertaistasi. Kiitos Eetu, Sinä opetit minulle pyyteettömän rakkauden.

Rakkaudella, Äippä.

Takaisin