22.08.2005
Einarin ensimmäinen viikko suomessa on mennyt tosi hyvin :0)! Remmissä kävely luonnistuu loistavasti, ei tee tarpeitaan sisälle, eikä paljon haukukaan (ainakaan toistaiseksi). Isommat urokset saa lenkillä haukut niskaansa, mutta sehän oli odotettavissakin, eikä Einari ole missään nimessä pahimmasta päästä "räksyttäjä" silloinkaan.
Koira on tosi rohkea, laivamatkalla ei pelännyt yhtään ja uusiin paikkoihin tutustuu tosi reippaasti, ja järveenkin syöksyi päätä pahkaa (tämä tietysti hyvä, koska Einarista tulee myös laivakoira). Erityisen hellyttävää on se että aina lenkiltä kotiin tultaessa, Einari on onnesta soikeana. Vieraisiin ihmisiin se suhtautuu aluksi varauksellisesti, mutta ei missään nimessä ole vihainen.
Muutamaan otteeseen Einari on pelästynyt autossa jotain(?), jonka jälkeen on tärissyt ja tutissut kamalasti vaikka on ollut sylissä...mitään fyysistä pahoinvointia se tuskin on, koska nakki saa tutinat unohtumaan hetkeksi. Nykyään Einari matkustaa takapenkillä eikä ole ainakaan pariin päivään tutissut yhtään.
Lääkärin arvion mukaan Einari on noin 2-4 vuotias, terveydentila hyvä, joskin lihaskuntoa täytyy kohottaa pitkillä lenkeillä. Koira leikkii koko ajan enemmän ja enemmän, mutta on edelleen kovin väsynyt (todella väsynyt), johtuu varmaankin stressistä tms...ja nirso se on! Ei kelpaa nappulat, eikä mitkään halvemmat koiranruuat..ei myöskään namit/pullat/siankorvat/"stressitikut" tms...Nakki on suurta herkkua ja kinkkukin menee...Herää väkisinkin kysymys, mitä Einarille on syötetty tarhalla?? Vai onko muiden koirien läsnäolo edesauttanut ruokailua :0)??
Niin ja vielä yksi ongelma on...Einari nukkuu sängyssä...:0)...täytyy katsoa muutaman viikon kuluttua, josko hennomme sen häätää lattialle...
Oikein hyvää jatkoa ja voimia telle kaikille, teette tosi hienoa työtä...!
t. Katja, Pete ja Einari
27.12.2005
Einari on ollut meillä nyt 4,5 kk, hassua tuntuu että se olisi aina ollut tai ainakin paljon paljon kauemmin.
Kaikki on mennyt tosi hyvin. Einari ei tuhoa paikkoja, tee tarpeitaan sisälle tai muutenkaan käyttäydy niin kuin huonosti kohdellun koiran voisi olettaa käyttäytyvän. Päinvastoin se on aivan ihanan luottavainen, hellyydenkipeä ja iloinen poika. Ainoa jäänne aikaisimmilta ajoilta tuntuu olevan sen haluttomuus jäädä kotiin yksin, jopa siinä määrin että sitruunapanta oli pakko hankkia naapurisovun ylläpitämiseksi. Nyt joulun aikaan ilmeni myös uusi piirre, eli sen haluttomuus olla kyläilemässä pidempään. Kotiin pitäisi päästä muutaman tunnin jälkeen, tämä siis ilmenee jatkuvana piipityksenä ja oven edessä hengailuna. Mutta toivomme parasta että ajan myötä Einari tottuu ja voi käydä luottavaisin mielin kyläilemässä. Ehkä se pelkää että se taas hylätään.
Laivakoirailu meni tosi hyvin, ei pelottanut juuri ollenkaan ensimmäisen tutisevan purjeveneeseen tutustumisen jälkeen, mutta auta armias jos puuhastelemme kannella ja Einari menettää meidät näkökentästä, silloin alkaa tuo sama tuttu metakka. Saarissa se juoksee sydämensä kyllyydestä ja paimentaa laumaansa eli meitä. Haukut tulee aina jos harhailemme liian kauas toisistamme.
Autoon se ei tunnu millään tottuvan, välillä puntti tutisee tosissaan ja asentoa vaihdetaan jatkuvasti, hassua että se kuitenkin hyppää autoon aina iloisesti.
Einari on siis maailman paras poika juuri meille, se saa tarvitsemaansa huomiota ja hellyyttä meidän lisäksi myös hoitotädiltään Millalta, joka omien sanojensa mukaan "kuolee jos Einari kuolee" (kun Einarilla oli korvatulehdus:0). Meidän pitkien työpäivien aikana Milla tyttö käy Einaria ulkoiluttamassa ja leikittämässä.
Elämä on siis asettunut uusiin uomiin niin Einarilla kuin meillä muillakin. Kahden asunnon loukosta muutimme Saloon, saman katon alle ja nyt opettelemme elämää oikeana perheenä:0).
Kaikkea hyvää vuodelle 2006 ja kiitos vielä kerran kaikesta :0)!!
Terveisin, Katja, Pete ja etenkin Einari.
14.9.2006
Einari on ollut meillä nyt hieman yli vuoden ja useasti oikein ääneen
ihmetellään, että miten siitä on tullut NIIN rakas :0).
Poitsu voi oikein hyvin, vaikka onkin saanut sopeutua useampaan muuttoon
lyhyessä ajassa. Palasimme töitten perässä Helsinkiin mutta Einaria ei
asia tunnu kummemmin hetkauttavan, muutaman päivän jälkeen se tuntee
olonsa jo turvalliseksi, kunhan me vaan olemme lähettyvillä tai ainakin
ilmestymme kotiin työpäivän päätteeksi. Uusi hoitotätikin on Einarille
löytynyt, eläkkeellä oleva tätini lenkittää ja lellii poikaa päivisin.
Einari on selkeästi ominut meidät kokonaan ja ikävä kyllä riehaantuu
tyystin jos joku toinen koira uskaltaa meitä lähestyä. Rähjääminen alkaa
olla jo todellinen ongelma, joten olemme päättäneet pistää pojan
leikkaukseen ja toivomme sen rauhoittavan edes vähän hänen miehistä egoaan
:0).
Kaiken kaikkiaan Einari on ihana pieni poika, jonka ainoa ongelma tuntuu
olevan suuren suuri ego pienessä ruumissa. Siitä pelokkaasta ja vihaisesta
raukasta joka tarhallenne pelastettiin ei tunnu olevan enää juuri mitään
jäljellä, päinvastoin koira on iloinen, riehakas ja luottavainen.
Voimia syksyyn :0)
Einari, Katja ja Pete
