Kuulumisia kodista 9.3.2008

Elli saapui muutaman kuukauden kuluttua tasan kaksi vuotta sitten Suomeen. Muistaakseni kello oli jo lauantain paremmalla puolella kun Essi saapui Ellin kanssa Tampereelle ja Lahdesjärven ABC-asemalle. Hämärässä ei paljon tulokkaasta saanut selvää, mutta koko oli paljon isompi kuin kuvien perusteella olisi uskonut. Takkuinen, poissaoleva ja kieltämättä pesun tarpeessa oleva elukka nukkui hermostuneesti koko matkan Vilppulaan ja perille päästyä oli aika tutkia uusi koti kokonaisuudessaan. Sen tarkemmin on kaiketi turha mennä yksityiskohtiin koska se prosessi on varmasti kaikille rescuekoiran omistajalle tuttu juttu.

Muutamassa päivässä Elli oli jo kotiutunut kohtuullisen hyvin. Nykyään neiti on leikattu ja hyvin rauhallinen, mitä nyt eroahdistus vaivaa vieläkin ja erityisesti miespuolisten henkilöiden kanssa saa olla varuillaan, sillä Ellin arkuus joitain kohtaan purkautuu huomionhakuisena vahtimisena ja näykkimisenä. Muuten kyseessä on valioyksilö, joka nyt vain sattuu olemaan vähän neuroottinen. Sitä sanotaan, että omistaja muistuttaa koiraansa, mutta tässä taitaa olla asia toisinpäin.

En aio kaunistella asiaa ja sanoa, että kaikki olisi sujunut hienosti. Kieltämättä joskus on ollut kärsivällisyys koetuksella, mutta en ole katunut sitä, että tarjosin Ellille uuden kodin. Kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan onko valmis antamaan aikaa ehkä lopullisesti traumatisoidulle koiralle ja kestäisikö oma pinna myös alamäet. Itselleni ei ole kertaakaan tullut mieleeni ajatusta, että koira lähtee nyt toiseen paikkaan. Ellistä on kuitenkin muodostunut oikea perheenjäsen ja persoonallinen otus, virheistä ja puutteista huolimatta.