ELMAR ERIKOINEN :-)


Elmar Erikoinen Haapsalusta on tomera alle 1 vuotias kissa poika. Kuukausissa mitättuna ikää lienee siinä 8 kuukauden paikkeilla. Nuorta herraa ei vielä ole kastroitu mutta sille keikalle jätkä on pian lähdössä, ehdottomasti ennen kun matkaa Suomeen uuteen kotiinsa. Elmar on mielenkiintoinen persoona, häntä esimerkiksi kiehtovat uuden tilan seinät aina suunnattomasti. Huolellisesti jokainen neliösentti pitää tutkia. Ensin katselemalla ja hiukan myös tassulla kokeilemalla. Naulat tai sellaiset kohumat seinissä ovat erityisen mielenkiintoisia. Elmaria kiinnostaa aivan kaikki! Toiset kissat, joiden kanssa tuleekin juttuun ja myös koirat joihin tutustuminen on hoitopaikassa aluillaan. Jos koira tulee Elmarin mielestä liian likeelle se nousee takajaloilleen ja tomerasti nyrkkeilee uteliaan koiran kauemmaksi. Uudet ihmiset Elmar myös testaa toimiviksi ystäviksi melko rajulla leikillä jossa hampaidenkaan käyttö ei ole vierasta. Elmar ei satuta, ottaapa vaan ihmisestä mittaa. Kun ollaan tuttuja Elmar on hellä ja välillä jopa vauvamainen. (Saattaa imeä ihmisen sormia). Elmar on sellainen kissa josta voisi loputtomiin kirjoittaa, parasta jos kiinnostuneet ottavat kissavaraajaan yhteyttä...

25.1.07 Elmar on kastroitu ja se on jo siitä ehtinyt toipuakin. Elmarin persoona on edelleen mitä mahtavin.

Elmar Erikoinen :-) sai kodin helmikuussa 2007.


Takaisin