ELYSEE

Video Elyseestä täältä

04.07.2008 Koska Elyseen aika tarhalla oli päättymässä, löysimme sille kotihoitopaikan Suomesta. Elysee majailee Jyväskylässä etsien edelleen sitä oikeaa kotia.

31.05.2008 Ms Elysee oli pudottanut turkkinsa ja nisätkin olivat pienentyneet. Melkein en tunnistanut koiraa. Se oli myös rohkaistunut toisten koirien suhteen. Sen sijaan, että kierrettäisiin koirat kaukaa niin kuin viimeksi, nyt riitti vähän sivuun siirtyminen rauhallisempaa tutkiskelua varten, jonka jälkeen oli valmis tutustumaan kivan tuntuisiin koiriin. Clintoniin se taisi oikein ihastua, kun alkoi kumealla äänellä pyytää leikkimään.

En tiedä pitääkö Elysee erityisesti nuorista vai onko se suosikkiulkoilutettava teini-ikäisten tyttöjen keskuudessa, kun halusi aina sinne missä heitä liikkui.

Eräs Elyseehen ensimmäistä kertaa tutustunut kirjoitti näin: "Aivan ihastuttava ulkoilutettava ja jotenkin tuli tytöstä sellainen olo, että siihen voi luottaa. Vähän vihjaili kyllä siihen suuntaan, että voitais riekkuakin, mutta kun vihjailut jätti omaan arvoonsa eli huomioimatta, loppui vihjaileminenkin. Ja se sen ääni, olis voinu lähteä jykevämmästäkin koirasta, sen verran syvällä rintaäänellä se Clintonia ohjasti, että siitä oli naisellisuus kaukana. Elly oli luopunut talviturkistaan ja oli hoikistunut sen vuoksi aikalailla, karvahapsuineen se näytti siltä, että se vois olla salukin ja collien sekoitus."

Huhtikuu 2008 Ensitapaaminen Elyseen kanssa oli ujohkon puoleista. Tutustumiseen tarvittiin muutama karkuun pyrähdys, leikkiniiaus, tassun ojennus, maahan heittäytyminen, takapuolen kiepsautus ja näin vihdoin Elysee oli rohkaistunut laitettavaksi hihnan päähän. Sen jälkeen siitä tulikin päätään kainaloon tunkeva hellyydenkipeä neitonen. Tai ennemminkin rouvanen, sillä Elyseen nisät ovat sen näköiset, että olisiko siltä jäänyt keskenkasvuiset pennut jonnekin.

Neitonen kulkee hihnassa kauniin tasaisesti, paimenkoiramaisen kevyesti. Koiria tullessa vastaan tai epäilyttäviä ihmisiä istuessa rannalla kalastamassa, Elysee halusi pysyä kauempana tarkkailemassa tai kiertää kauempaa. Se vaikutti kyllä kiinnostuneelta, mutta rohkeus ei ihan riittänyt tutustumiseen. Tällöin Elysee oli ollut tarhalla vasta neljä päivää.

Puolitoista viikkoa myöhemmin Elysee oli rohkaistunut enemmän. Se otti vieraan häkkiinsä varautuneen ystävällisesti ja änkesi suoraan kainaloon, kun tämä kyykistyi alas. Kohteliaasti se antoi taluttajan mennä ensin ulos ja samoin muistakin oviaukoista halusi taluttajansa menevän ensin.
Se edelleen hieman aristeli muita koiria, mutta kun hetken sai katsella vähän kauempaa, niin sitten halusikin jo mennä tekemään tuttavuutta ja leikkimään. Elysee näyttäisi tulevan toimeen sekä narttujen että urosten kanssa. Pientä riekkumista hihnassa oli havaittavissa siinä vaiheessa, kun Elysee olisi innostunut leikkimään muiden kanssa ja taluttaja oli eri mieltä.

Tällä kertaa Elysee myös innostui leikkimään; Se piti mörinää ja spurttaili ympäri aitausta. En tiedä onko se käyttäjäkohtaista, mutta oikein innostuessaan Elysee voi näykkiä oikein rajustikin. Testitaluttajalle näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka neito tuuletti kunnolla intoaan.
Elyseestä tulee mieleen sellainen ladylike. Se on hillitty ja hyvin käyttäytyvä, mutta välillä se ihan kuin unohtaa roolinsa ja repeää hillittömyyteen. Paimenkoiramaisen näykkimistapansa takia Elysee ei varmaankaan sovi lasten kanssa. Kooltaan Elysee on n. 60cm korkea ja vähän raskasrakenteisempi kuin collie.


Elysee sai kodin elokuussa 2008.


Takaisin