| |
ENNEN KUIN ALOITAT OPETUKSEN...
Silloin kun koiraa opetetaan, on tärkeää tietää, mitkä tekijät ohjaavat
koiran käyttäytymistä. Koira saattaa olla stressaantunut ja tottelee
siksi huonosti.
Käyttäytymishäiriön aiheuttajia on useita. Yksi asia ei siis tee
koirasta ongelmallista. Ongelmien syinä voivat olla esim. lihaskipu,
ylienergisyys, liiallinen maskuliinisuus, huono opetus, liika rankaiseminen
ja liian vähäinen palkitseminen - siis nämä kaikki yhdessä.
Seuraavaksi on tärkeää taustamateriaalia tutkittaessa ongelmien
syitä:
Ääni
Koira kuulee n. viisi kertaa paremmin kuin ihminen. Ajoittain
sitä tuntuu kuitenkin vaivavan tilapäinen kuurous. Koira ei
suinkaan kuule huonosti vaikka se ei tottele. Ei ole siis
mitään syytä huutaa koiralle. Ota sen sijaan kiinni molemmin
puolin sen kaulaa ja lue sille ystävällisesti lakia.
Liian suuret vaatimukset
Valitettavasti monet ihmiset luulevat, että koirat ymmärtävät
enemmän, kun ne itseasiassa ymmärtävät. Koira on opetettava
ymmärtämään. Sille ei saa suuttua, jos se näyttää käsittävän
hitaasti, vaikuttaa uhmailevalta, alistuneelta tai pelokkaalta. Sitä
on vain kärsivällisesti opetettava enemmän.
Koira ei myöskään ymmärrä härnäämistä. Jotkut ihmiset nimittäin
kiusaavat koiraa tahallaan ja saavat sen hermostumaan.
Rajojen asettaminen
Jotkut koiranomistajat alistavat ja tukahduttavat koiraansa
jatkuvilla kielloilla. Sellainen luo vain avuttomia, passiivisia
ja onnettomia koiria. Koirien on saatava tietää, missä rajat
kulkevat, mitä ne saavat tehdä ja mitä eivät. Sillä tietyt
asiat ovat todella kiellettyjä, vaikka ne koirasta näyttävät
olevan hauskaa.
Koirat ovat ovelia. Halutessaan ne puijaavat meitä mielin määrin
ja tekevät oman mielensä mukaan huolimatta rajojenasettamisyrityksistämme.
Mahdottomat vaatimukset
Joskus vaadimme koiriltamme lähes mahdotonta. Asetamme niille
vaatimuksia, jotka ovat vastoin niiden luontoa. Jos pakotamme
koiran noudattamaan niitä, se voi joutua ristiriitatilanteeseen.
Esim. täydellistä hiljaisuutta emme voi koiralta koskaan vaatia.
Haukkuminen on yksi koiran peruskäyttäytymisistä.
Kunnioita alistumista
Valitettavasti on edellen ihmisiä, jotka luulevat, että koira
"häpeää", kun se painautuu matalaksi, jos se yllätetään tekemästä
jotain kiellettyä. Niin ei kuitenkaan ole. Alistumista on aina
kunnioitettava, koskaan ei saa rähistä koiralle, joka ilmaisee
käyttäytymisellään alistumista.
Harmistumisemme voi kiihdyttää koiraa
Kun harmistumme siitä, että koira tekee jotakin, mitä se ei saa
tehdä, innostamme usein tietämättämme sitä jatkamaan. Esim. toisen
koiran tavatessamme oma koiramme haukkuu. Jos nykäisemme sitä
taluttimesta tms. koira kiihtyy ja tulee entistä hankalammaksi.
Stressaantunutta ei voi saada rauhoittumaan stressaamalla sitä
entistä enemmän.
Koirienkieli
Aivan liian harvoin omistajat osaavat lukea koiraansa. Niiden
avulla koiramme kuitenkin puhuu kanssamme eniten. Koirasta on
kuin se asuisi vieraassa maassa, eikä ymmärtäisi toisten puhetta
tai saisi itseään ymmärretyksi.
Meidän on opeteltava koirienkieltä. Ei vain kirjojen avulla,
vaan tarkkailemalla koiriamme. Meidän on myös muistettava, että
koira lukee meidän eleitämme. Emme siis näytä hampaitamme ja
tuijota arkaa koiraa silmiin. Näin teemme siitä entistä pelokkaamman.
Talutin
Koirat ovat vapautta rakastavia eläimiä. Talutin on luonnoton
välttämättömyys. Talutinta ei saisi pitää tarpeettoman lyhyenä,
jolloin rajoitetaan entisestään koiran muutenkin vähäistä vapautta.
Yhdessäolo ja seura
Koirat ovat laumaeläimiä. Ne tarvitsevat paljon seuraa ja
yhdessäoloa. Jos koira joutuu olemaan paljon yksin ulkona,
se kärsii ajan mittaan.
Samoin käy, jos se joutuu olemaan kauan yksin sisälläkin.
Koiran ei pitäisi olla yksin viittä tuntia enempää.
Epäjohdonmukaisuus
Koiran suhteen on oltava johdonmukainen. Sen, mikä on sallittua,
on oltava aina sallittua. Se, mikä on kiellettyä, on aina
kiellettyä. Silloin koira tietää, minkä mukaan sen on toimittava.
Tottelevaisuusopetus
Yksi ongelmakoiran opetuksen avain on tottelevaisuuskoulutus.
Siihen kuuluu aktivointi ja yhteistyö. Lisäksi koira tottuu siihen,
että sille asetetaan vaatimuksia, ja se oppii arvostamaan kiitosta.
Kunnioitus ja luottamus lisääntyvät yhtä paljon. Kun kommunikointi
tulee elävämmäksi, se oppii kuuntelemaan.
Ongelmakoiran kanssa on tärkeä työskennellä rauhallisesti ja
järjestelmällisesti ja käytetään paljon palkitsemista, mutta
ei lainkaan rangaistuksia.
Eläytyminen
Aina silloin tällöin meidän on syytä eläytyä koiramme osaan, olla
hetken aikaa koira ja tarkkailla itseämme kriittisesti koiran
silmin. Silloin ymmärrämme paremmin, mitä koira tekee - ja mitä
me itse teemme.
Sairaus
Koiran häiriytynyt käyttäytyminen johtuu usein fyysisestä viasta.
Tavallisesti koirassa ei näy minkäänlaisia kivun merkkejä, varsinkaan
jos kipu on kestänyt pitkään. Sen ärsytyskynnys on kuitenkin
laskenut, ja sen mieliala on ärtynyt.
Tarkastele koiraasi ja pane muistiin kaikki vähäisetkin poikkeavuudet.
Tarkista varsinkin seuraavat seikat:
Yleiskunto
Tarkista, että koira on yhtä pirteä kuin tavallisesti, että turkki
on kiiltävä ja suun limakalvot ovat vaaleanpunaiset.
Suu ja hampaat
Kitalakeen tai hampaiden väliin voi juuttua tikku ja aiheuttaa
voimakasta ärtymystä. Kipua voi myös aiheuttaa hampaassa oleva
reikä tai rikkoontunut hammas.
Nielurisat
Tulehtuneisiin nielu- tai kitarisoihin viittaa ruokahalun
heikentyminen tai sen mahdolliset vaihtelut.
Korvat
Jos koira rapsuttaa korviaan, pitää päätä kallellaan tai
riiputtaa oudosti toista korvaansa, jokin voi ärsyttää sen korvia.
Käpälät
Käpälät ovat erittäin alttiit vahingoittumiselle: lasinsirpaleet,
piikkilanka, tiesuola, öljy ja kemialliset myrkyt ovat alituisena
uhkana.
Virtsatiet
Virtsarakon tulehdus ja muut virtsatievaivat ovat yleisiä.
Vaivat todetaan virtsakokeesta.
Anaalirauhaset
Anaalirauhasten tulehdus on hyvin kiusallinen koiralle. Se
hankaa silloin takamustaan lattiaan ja nuolee jatkuvasti.
Normaalisti rauhaset tyhjentyvät itsestään, mutta joskus
tarvitsee turvautua eläinlääkärin apuun.
Liikkeet
Koiran liikkeitä on tärkeätä tarkkailla, koska lihas- ja luusto-ongelmat
aiheuttavat usein käyttäytymishäiriöitä. Liikuta koiraa hitaasti
ja etsi pienimmätkin poikkeamat askeleista.
Iho ja turkki
Väärä ravinto tai ruoansulatushäiriöt ovat tavallisia syitä
kutinaan, karvanlähtöön ja ihottumiin.
Ulosteet
Koiran tulee ulostaa säännöllisesti ja ulosteiden tulee olla
sopivan kiinteät. Suolistoloisella voi olla vahingollinen
vaikutus myös koiran käyttäytymiseen.
Jos vanhahkon uroskoiran uloste on tavallista kapeampaa, ja
koiran näyttää olevan vaikea saada sitä ulos, syynä voi olla
eturauhastulehdus.
Ruokinta
Oikean ruokinnan merkitystä ei voi kyllin korostaa.
Luonnontilassa koira söi kuten muutkin petoeläimet ensi sijassa
saalistamansa eläimen sisälmykset ja mahalaukun sisällyksen,
siis puoliksi sulanutta kasvisravintoa.
Nykyään ei vallitse pienintäkään epäilystä siitä, että ruoka
vaikuttaa koiran yleiskuntoon, suorituskykyyn ja ongelmiin.
Liikavirikkeisyys
Jotta saisit selville, onko koirasi liikavirikkeinen, kirjoita
muistiin, miten usein se leikkii metsästysleikkejä.
Jos näitä leikkejä on joka päivä ja koirasi aiheuttaa ongelmia,
silloin niitä on liikaa. Ajan mittaan koira selviytyy enintään
joka toinen päivä leikityistä rajuista leikeistä.
Vähävirikkeisyys
Koira tarvitsee seuraa ja yhdessäoloa. Jos koirasi on säännöllisesti
yksin enemmän kuin 7-8 tuntia päivässä, on varsin todennäköistä,
että se on liikaa yksin.
Jos koirasi lepää 20 tuntia tai enemmän päivässä, se saa liian
vähän virikkeitä. Silloin tarvitaan aktivointiohjelmaa, jossa on
varsinkin älykkyystehtäviä.
Voimakas maskuliinisuus
Ylimaskuliinisen koiran ruokahalu on melkein aina huono.
Liiallinen kiinnostus hajuihin on toinen merkki, samoin
liiallinen kiinnostus narttuihin. Jos näihin yhdistyy aggressiivisuus
toisia koiria kohtaan on syytä miettiä koiran maskuliinisuuteen
vaikuttamista ennen opetuksen aloittamista.
Säännöllisyys ja totutut tavat
Koira on tapaeläin. Se kokee rasittavana kaiken mitä ei voi
ennakoida, mikä tulee yllätyksenä tai mikä poikkeaa päivittäisestä
rutiineista.
Yritä huolehtia säännöllisistä ruoka-, ulkoilutus-, opetus- ja
lepoajoista. Vältä kovin suuria vaihteluita. Rutiiniinomainen
ympäristö rauhoittaa koiraa ja se alkaa oppia paremmin.
Lääkitys
Jos lääkehoidosta on ratkaisevasti apua koiran kanssa työskenneltäessä,
siihen voidaan turvautua.
On olemassa erilaisia rauhoittavia lääkkeitä, joilla pyritään
vaimentamaan voimakkaita tunne-elämyksiä, kuten pelkoa.
Hormonivalmisteilla voidaan yrittää tasapainottaa sukupuoliviettiä.
Avustajat
Avustajia tarvitaan ennen kaikkea silloin, kun koiran ongelmana on
aggressiivisuus tai pelko ulkopuolisia kohtaan. Avustajien
tärkeimmät vaatimuket ovat:
- heidän on oltava pelottomia ja rauhallisia
- heidän on oltava passiivisia, he ovat harjoituskohteita
- he eivat saa katsoa koiraa silmiin, kulkea sitä kohti tai yrittää taputella sitä
- heidän on pystyttävä muuntelemaan käyttäytymistään
Koiran on saatava tottua vieraan tuoksuun ja huomata, ettei
vieras henkilö yritäkään tunkeilla.
Itseluottamus
Arkojen koirien itseluottamus on yleensä niin kehno, että koiria
on vaikea opettaa. Itsevarmuudentunteet heräävät ennen kaikkea
leikissä - anna koiran voittaa esim. kepin kiskomisessa.
Henkinen aktivointi on osoittautunut hyvin positiiviseksi
koiran itseluottamukselle, samoin agility.
Ystävällisyys, johdonmukaisuus, säännöllisyys ja tottumus
ovat tärkeitä tekijöitä. Rangaistukset ja moittiminen on
vähennettävä minimiin.
Johtajuus
Jos karjumme ja räyhäämme, koira pitää meitä aggressiivisina,
eikä se sovi missään tapauksessa vanhempien tai johtajan
rooliin. Se tekee koirasta epävarman ja hermostuneen ja lisää
ongelmia.
Johtaja on kiltti, ystävällinen ja johdonmukainen. Johtaja
järjestää monenlaista toimintaa ja hauskoja hetkiä. Johtajan
luo voi käpertyä lepäämään. Johtaja hyväilee ja juttelee
ystävällisesti, ohjaa ja neuvoo.
Takaisin valikkoon
|