EVE ent. EVELIN

Evelin, Anakin, Helin ja Dacia syntyivät 26.9.2007. Niiden äiti, labradorinnoutaja neitonen, oli päässyt juoksujen aikaan livahtamaan kotiportista omille teilleen ja tämän seurauksena pikku kääröt putkahtivat ilmoille. Isän rotuja voimme vain arvailla, mutta joku salskea, suurikokoinen ja pitkäjalkainen herra se on luultavasti ollut.

Emon perhe ei onnistunut löytämään vahinkolapsille koteja ja ne tuotiin Rakveren varjupaikkaan, jossa ne ovat odotelleet nyt jo yli kuukauden verran omistajaa itselleen.

Evelin riekkuu, leikkii ja juoksee häkissä muiden mukana ihan täysillä. Kun sen ottaa sisarustensa luota kuvausta ja tutustumista varten, huomaa sen olevan rauhallisempi kuin toiset. Se on todella hellyyttävä, sellainen mussukka joka nauttisi, kun saisi olla sylissä pidempäänkin eikä sillä tunnu olevan mitään kiirettä takaisin häkkiinsä ja sisarustensa luo.

Evelin on nyt noin neljän kuukauden ikäisenä säkäkorkeudeltaan 45 senttiä. Aikuisena se tulee luultavimmin ylittämään 60 senttimetrin korkeuden.

Evelin sai kodin helmikuussa 2008.

Kuulumisia kodista huhtikuussa 2008

Haimme Evelinin (nykyään vaan Eve) Tallinnan sataman luota kipeänä, hyytävän kylmässä säässä. Autosta nostettiin koiria ja sieltä tuli myös meidän Evelin. Sormet olivat niin jäässä että oli vaikea laittaa uutta remmiä kaulaan, Eve myös rimpuili niin hulluna että…

Laivalle matkustettiin yhdessä Anakin veljen kanssa, sillä tavoin kävely onnistui edes jotenkin. Portaita laivalle Eve ei suostunut kävelemään, joten kannettiin. Hytissä Eve itki vartin, mutta sen jälkeen oltiinkin jo kavereita. Eve nukkui kainalossa ja pussaili koko aika meitä.

Kotona odotti isosisko Vappu, perhoskoira. Ensimmäisestä illasta lähtien koirat on tullut hyvin toimeen, välillä Vappu näyttää Evelle kaapin paikan, mutta sitten on taas kaikki kivaa. Kovasti ovat koirat huolissaan toinen toisestaan jos vain toisen kanssa käväistään jossain.

Eve on pirteä tapaus ja nopea oppimaan. Eve rakastaa luita, vinkuvia leluja, lunta ja vettä. Uimassa se on käynyt jo useamman kerran kylmässä vedessä, omasta halustaan… Eve nauttii saadessaan juosta vapaana ja käydä pulahtelemassa, mutta tottelee myös tosi hienosti pyyntöä tulla takaisin.

Eve on kulkenut paljon autossa ja veneessä, molemmat sujuvat hienosti. Eve on monesti mukana töissä saaristossa, jonne matka taittuu veneellä ja sitten perillä voikin juosta vapaana ja käväistä meressä tai jossain lammikossa uimassa.

Eläinlääkärissä on käyty ja tyttö on hyvässä kunnossa, vatsan kanssa oli ongelmia, mutta ne ovat hoituneet lääkekuurilla. Kenkäpareja Eve on tuhonnut kuutisen kappaletta (hölmöt omistajat unohtaa laittaa niitä kaappiin), ja korituolikin on saanut hieman kyytiä. Rätti on myös aina haettava lattialle tiskipöydältä työpäivän aikana (nyt se rätti on kaapissa).

Eve on jo oppinut sisäsiistiksi kotona, mutta kylässä saattaa tulla hädät lattialle. Myös jos Eve on oikein riehunut ja on kovin innoissaan, tulee ilopissat lattialle.

Eve on ihana läheisyydestä nauttiva koira, Vappukin on jo tajunnut, että se on osa meidän perhettä. Kunhan neiti tuosta vielä rauhoittuu, ja ymmärtää että tuoli on tuoli eikä lelu, niin tästä se vaan paranee!

Haluamme kiittää oikein paljon Pelastetaan koirat ry:tä meidän Evestä ja lähettää Even sisaruksille paljon terveisiä!

Terveisin Minna, Krister, Vappu ja Eve



Takaisin