Kristiina Mod
24.4.2003
KIVA-team-koulutusohjaaja
Uuden jäsenen liittäminen
laumaan
· Suositeltava on vähintään
kahden, enintään seitsemän vuoden ikäero perheen koirien
välillä.
· Otettava huomioon myös
perheen muut jäsenet, niin ihmiset kuin muut eläimet. (Ei metsästyskoiraa
marsujen sekaan, eikä välttämättä suurta ja vahvaa
koiraa pienten koirien, lasten tai heikon taluttajan kumppaniksi.)
· Tyypillisimpiä koirien
karkaamistilanteita on, kun se tuodaan uuteen kotiin ja lasketaan ulos
autosta.
· Rauhallinen tilanne, ei
ylimääräisiä ärsykkeitä, tarpeeksi aikaa.
· Jos perheessä on ennestään
koiria, varminta on järjestää tapaaminen neutraalilla maaperällä.
Ensiksi voi antaa koirien haistella toistensa jälkiä turvallisen
etäisyyden päästä ja tulkita samalla niiden signaaleja.
(Sama pätee myös muuten uusiin koiriin tutustumisessa.) Hyvä
olisi, jos uutta koiraa taluttaisi henkilö, johon koiralla on edes
alustava luottamus ja joka osaa lukea tilanteen ja keskeyttää
sen tarvittaessa.
· Perheeseen jo vakiintunutta
koiraa kannattaa palkita positiivisesta käytöksestä tulokasta
kohtaan. (Pelko taas ei rankaisemalla vähene.)
· Kun tilanne neutraalilla
maaperällä on rento, voidaan siirtyä kohti kotireviiriä.
· Kotonakin koirat on hyvä
pitää erillään (eri huoneissa, koiraportin takana tai
vaikka huonekaluilla erotettuina, tai toinen häkissä), niin kauan
kuin tilanne tuntuu kireältä. Erityisesti ruokinta saattaa provosoida
konflikteja - ruokitaan eri huoneissa.
· Ei pidä jättää
koiria keskenään samaan tilaan ilman valvontaa ennen kuin on
varma siitä, ettei mitään vahinkoa tapahdu.
· Ristiriitatilanteissa turvautuminen
hierarkiaan ja dominanssiin? - Eri näkemyksiä.
|