FARAH
FeLV + FIV negatiiviset
Meille tuli HESY:ltä soitto, sinne oli toimitettu Eestin sirutunnuksella oleva kissa.
Kissa osoittautui kauttamme kodin saaneeksi Farahiksi. HESY:ltä kerrottiin
ettei kissan perään oltu kyselty, vaikka se oli ehtinyt olemaan Pieneläinklinikallakin jo hyvän tovin.
Saimme kodin kiinni ja he kertoivat, että kissa on karannut jo toukokuussa.
Kodissa oli ollut ongelmia koirien kanssa, joten uudessa kodissa ei toivottaisi olevan koiria.
Testaamme kuitenkin yhdistyksen toimesta vielä Farahin suhtautumisen koiriin.
Farah oli pyörinyt 2kk siirtolapuutarhalla, jossa siitä oli huolehtinut eräs nainen, harjannut ja ruokkinut.
Farah ei ollut villiintynyt, vaan luonne on pysynyt samanlaisena; sosiaalinen, kiltti ja ihana.
Kuulumiset kotihoitopaikasta:
Hain Farahin tänään meille Hesyltä. Se on kuin olisi aina ollut meillä. Poika on hyvin rauhallinen ja ihmisrakas, se makoilee paljon kirjahyllyn tasanteella, kun menen sen luokse se nousee rauhallisesti venytellen ja alkaa hiljaa herätä ja kerjätä silityksiä. Kun sitä silittää se vienosti puskee ja selvästi nauttii saamastaan huomiosta. Tonnikala on edelleen tämän hyvin kauniin pojan suurta herkkua, se suorastaan sekoaa haistaessaan tonnikalan hajun ja alkaa vimmatusti tökkimään purkkia, tonnikalat katoavat hyvin nopeasti parempiin suihin ja Farah vielä oikein juoksee perässä ovelle josko vielä saisi lisää. Farah on hyvin kaunis, cremen värinen pitkähkö turkki joka paikoin on hieman tummempi. Farah on hoidossa Nummelassa.
Aiempi kuvaus:
Farah on todella komea isokokoinen n. 3-vuotias kissaherra, jolle kuva ei tee oikeutta. Siitä tuli soitto Varjupaikkiin sen ilmestyttyä kerjäämään ruokaa yhdestä talosta ja kerran sitä saatuaan se ei suostunut lähtemään minnekään. Farah pääsi kotihoitoon, jossa on toisia kissoja ja koiria, joita se aluksi arasteli ja saattoi näpäyttääkin liian uteliasta lähestyjää. Parissa päivässä herra kuitenkin tottui toisiin perheen asukkeihin, mutta tuntuu, että se on ollut ainoana kissana kodissaan, koska sitä kiinnostaa paljon enemmän ihmisten seura. Farahille on haussa koti ainoana kissana. Koirien kanssa tulee hyvin toimeen. Farahin upea pörröinen turkki on reissussa rähjääntynyt, mutta pienellä hoidolla sen saa taas kuntoon. Tämä kastroitu sinisilmäinen kissapoika viihtyy sylissä ja rakastaa makoilua ikkunalaudalla. Suurinta herkkua sille on tonnikala.
Takaisin