FAY


Fay kaunokainen on tietysti tyttö, nuori aikuinen ja steriloitu. Lisätietoja myöhemmin.

15.4.2008: Fay saapui hoitoon samaan paikkaan kaverinsa Valeran kanssa parisen viikkoa sitten. Fay vietti ennen hoitoon tuloaan tarhalla yli vuoden odotellen että joku tarjoaisi sille kodin. Fay tarvitsee aikaa uskoakseen että kaikki on hyvin ja että jossain odottaa se ihan oma koti. Fay tutkailee maailmaa ainakin toistaiseksi mieluiten hiukan piilosta mutta ei pakene hoitajaa. Ihana perinteisen mustavalkoinen kissa jolle soisimme kaikesta sydämmestä rakastavan, ymmärtäväisen ja rauhallisen kodin.

8.7.2008. Fay osaa hyvin olla toiseten kissojen kanssa. Kaikkien kanssa tulee juttuun ja jos joku ärhentelee, Fay ei vastaa riitaan vaan poistuu paikalta. Fay on myös saanut hoitopaikan vanhan poikakissan leikkimään kanssaan, mikä on pienoinen ihme. Fay sallii hoitajan ja muiden tuttujen silitellä itseään mutta aivan vieraita ihmisiä vielä varmmuden vuoksi menee piiloon. Aikaa täytyy likalle antaa mutta Fay on jo oppinut paljon luottamaan ihmiseen.

19.8.2008. Fay on asettunut hoitopaikkansa, voidaan siis hyvin ajatella että asettuu tulevaan kotiinsakin. Aikaa Fay kyllä luonnollisesti tarvitsee, se ei heti suorilta tassuilta uusiin ihmisiin luota. Tutut saavat silitella ja helliä. Mikä onkaan sen palkitsevampaa kuin rakkaudella ja kärsivällisyydellä voittaa kissan kiintymys ja luottamus?

13.10.08. Hei, olen Fay. Olen Tallinnasta kotoisin ja asuin siellä yli vuoden tarhalla. Siellä minulla oli yksi huone, jossa asuin ja minulla oli paljon muita kissoja ympärillä. Muut kissat ympäriltäni saivat kodin mutta minä asuin siellä aina vaan, kuukaudesta toiseen. En osannut enkä uskaltanut mennä vieraiden ihmisten luo sanomaan heille, että minäkin olen täällä, minäkin tarvitsen kodin. Yhtenä päivänä matkustin tänne Suomen Turkuun, omaan hoitopaikkaani. Olin alkuun hyvin ihmeissäni tästä suuresta mullituksesta elämässäni, olinhan tottunut hyvinyksinkertaiseen elämään pienessä tilassa. No, ei minulla täälläkään juurikaan enempää tilaa ole mutta kissoja ympärilläni on vähemmän ja saan enemmän huomiota kuin tarhalla.

Minä olen sellainen kissa, että minulla kestää pidemmän aikaa, että uskallan luottaa sinuun, ihminen. En uskalla nauttia kätesi lämmöstä ja hellyydestä mutta kun annat minulle paljon aikaa, uskallan aina luottaa sinuun enemmän ja minä olen sinun, joka päivä. En ehkä osaa osoittaa sinulle kiitollisuuttani puskien kylkeesi tai olla kanssasi kaikissa tilanteissa kehräten koska minä kuitenkin pohjimmiltani olen arka enkä mahda sille mitään. Sinun tulee ymmärtää minua tällaisena kuin olen ja silloin minä olen onnellinen. En kaipaa niin paljon sinulta silittämistä tai rapsuttelua, minulle riittää, että olet läsnä ja voin luottaa sinuun, ettet tee minulle pahaa. Kun opit tuntemaan minut, näet kyllä minusta, milloin haluan omaa rauhaa ja milloin uskallan olla enemmän lähelläsi. Ymmärrät myös, että minulla tulee olla kissaystäviä koska ilman heitä olen onneton. Kissakaverini ovat minulle hyvin tärkeitä ja olenkin erittäin sosiaalinen ja kiltti toisia kissoja kohtaan. Sellaista ihmistä, joka ymmärtää minunlaistani kissaa, ei taida montaa olla. Olen odottanut sitä omaa kotiani täällä hoitopaikassakin jo yli puoli vuotta. Mutta jaksan kyllä odottaa, meni siinä sitten kuinka kauan hyvänsä.

Lisätietoja ja yhteydenotot Essille.

Tutustuthan luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa täältä

(Puhelinnumero, sähköpostiosoite ja soittoajat löytyvät kohdasta Yleistä -> Yhteystiedot)



Takaisin