01.01.2006 Hunni-Huppeli etsii uutta kotia omistajan sairastapauksen vuoksi.
Yhteydenotot Susaan
(Puhelinnumero, sähköpostiosoite ja soittoajat löytyvät kohdasta Yleistä -> Yhteystiedot)
10.1.2006 Hunni-Huppeli on n. 3v collietyyppinen ihmisrakas poika. Sen koko naama on yhtä hymyä,
kun se saa hurmattua jonkun luokseen. Hunnin karva on osittain huopaantunut ja kaulassa on jäljet
entisestä pannasta,joka oli jo osittain kasvanut ihoon kiinni =( Vaikka Hunnista ei ainakaan ulkoisesti
ole huolehdittu niin siitä löytyy kuitenkin vielä luottamus ihmisten hyvyyteen. Hunni ei siis ole arka,
varovainen eikä syrjäänvetäytyvä vaan poika, joka olisi heti valmis jonkun kainaloon,
lenkkiseuraksi tai kotia vahtimaan.
Hunni-Huppeli kotona:
Hunni siis tuli meille 4.2.2006. Taksimatka, laivamatka ja automatka kotiin sujuivat todella hyvin, ihan kuin poika olisi koko ikänsä matkustellut :)
Kotona odottivat meidän kolme narttua ja ensitapaaminen oli ulkona.Vanhimman nartun kanssa Hunni heti alkuun testasi, että kuka on pomo tässä perheessä.
Jatkossa ei sitten suurempia rähinöitä enää ollut. Hunni on todella reipas ja hyvätapainen poika, tosin luulee olevansa pieni sylikoira :)
Löytyy Hunnista toki jästipää luonnettakin. Pientä opettelemista on remmissä kulkemisessa ja pieni vahtivietti yrittää nostaa päätään, mutta muuten kaikki
on sujunut todella hienosti. Pikkuhiljaa alkaa painokin nousemaan ja lihaskunto kasvamaan, ruoka kun herralle maistuu todella hyvin..Kaiken kaikkiaan siis
IHANA koiruli!!
Carita
Hunnista tuli enkeli 17.6.2008
Hunni oli ihana koira, joka rakasti ihmisiä ja tahtoi suuresta koostaan huolimatta kavuta syliin. Pojan silmistä loisti luottavaisuus, ilo ja rakkaus. Välillä tuntui, kuin se olisi hymyillyt. Äkkiä tuo hymy katosi pojan kasvoilta ja silmät olivat apeat, lasittuneet. Hunni oli aina ollut remmirähjä koiria kohtaan, mutta nyt se alkoi hyökkimään vastaantuleviin ihmisiin kiinni, ilman mitään varoitusta. Silloin emme vielä osanneet ennustaa, mitä pojalle oli tapahtumassa. Kuvittelimme vain, että sen käytös johtui alkavasta kiimakaudesta. Myöhemmin Hunnin käytös paheni ja se kävi hyvin pahan näköisesti kiinni pieneen terrieriin. Se ei tuntunut tajuavan tuon jälkeen mitään tekosistaan, vaan äkkiä päästi irti koirasta ja juoksi kauemmaksi istumaan. Joitakin päiviä myöhemmin Hunni makasi kyljellään olohuoneen lattialla ja, kuten tavallisestikkin, heilutti häntäänsä kun joku käveli ohi. Äitini, Hunnin emäntä, oli menossa parvekkeelle, kun Hunnin silmät lasittuivat ja koira hyökkäsi äitini ranteeseen kiinni. Jonkin aikaa koira koetti käydä yhä vain pahemmin kiinni äitiini, kun se äkkiä lopetti hyökkäämisen ja oli kuin ei mitään. Äiti tajusi, että nyt ei kaikki ollut hyvin. Hunni vietiin eläinlääkärille tutkittavaksi ja tuo uskoi vahvasti, että Hunnilla oli aivokasvain, mikä aiheutti agressiivisuuden. Otettiin ne testit mitä voitiin ja mentiin kotiin miettimään Hunnin kohtaloa. Se oli vielä tappaa äitini kissan, jonka kanssa se tuli hyvin toimeen ja siksi kisu ei osannut varoa koiran hyökkäystä. Äitini joutui nyt toden teolla pähkäilemään rakkaan ystävän tulevaisuutta, mutta siinä vaiheessa, kun Hunni oli käydä nuorimpaan lapseen kiinni, oli pakko tehdä raskas päätös. Hunnin oli aika lähteä sateenkaarisillalle.
Jotkut ihmiset suhtautuivat äitini päätökseen hyvin sopimattomasti, mikä pahensi hänen oloaan entisestään. Mutta äiti tiesi, että päätös oli lasten, hänen ja, mikä tärkeintä, Hunnin kannalta se kaikkein paras. Päivää ennen Hunnin nukuttamista ikiuneen, äiti ja koira katselivat parvekkeelta taivaalle ilmestynyttä sateenkaarta. Hunni sydämessään tiesi, ettei äiti tehnyt päätöstä sen olon pahennuttamiseksi, päinvastoin. Hunni tiesi myös, ettei olisi ikuisesti erossa rakkaista ihmisistään. Se näkisi perheensä vielä.
Hunnin viimeisenä päivänä oli hyvin kaunis sää, vaikka satoikin hieman. Koiranilma, mikä sopi Hunnille sen lähtöpäivänä erinomaisesti. Matka eläinlääkärille oli täynnä suolaisia kyyneleitä ja lämpimiä haleja, Hunni oli rauhallinen koko matkan. Se tiesi, mitä oli tapahtumassa. Kaikki sujui siististi ja Hunni sai ansaitsemansa arvokkaan lähdön tästä maailmasta. Kun Hunnia oltiin viemässä tuhkattavaksi, puhkesi ukonilma. Ensimmäisen salaman välähtäessä äitini sanoi: "noin, nyt Hunni pääsi perille ja nosti bileet pystyyn".
Kiitos Susalle, että saimme Hunnin ystäväksemme piristämään elämäämme. Vaikeuksista huolimatta Hunnia parempaa koiraa, ystävää, suojelijaa ja perheenjäsentä emme olisi saaneet mistään!
Syvästi poikaamme kaivaten,
Hanna, Carita, Kaitsu, Jake, Miko, Mila, kissat Wilma ja Wanda, sekä lukuisat neli -ja kaksijalkaiset ystävät.
