10.04.2006
ME TÄÄLLÄ MOI!
Minä, Happy-herra, sain oikeuden kirjoittaa tämän, sillä olenhan ollut
perheessä tuota pikkusiskoa kauemmin. Isäntä ja emäntä olivat minuun kovasti
ihastuneet ja hakivat minut Suomeen 9.10.2004. Se päivä oli tosi jännittävä,
paljon vieraita ihmisiä ja uusia asioita. Sellaiseen laivaankin ne minut
raahasivat ja sitten automatka kotia kohti. Kiltistihän minä matkustin,
mutta kieltämättä kävi mielessä, että kaikkea sitä koira saa kokea.
Suomeen tullessani olin kovin laiha, pikkuruinen ja tahmaturkkinen.
Alkoi kova lihotuskuuri, mutta jostain syystä pysyin hoikkana. Myöhemmin
selvisi, että minulla on todennäköisesti jonkinasteinen krooninen
munuaistulehdus. Onneksi se ei aiheuta minulle minkäänlaisia kipuja eikä
hidasta vauhtia, mutta lihaa ei luiden ympärille kovin helposti keräänny.
Sen sijaan korkeutta minulle hujahti yli kymmenen senttiä lisää! Ja olenhan
minä nykyään aikas komea poika, sen näkee kuvistakin...:)
Yleisesti ottaen sopeuduin uuteen kotiin nopeasti, ihan kuin tänne
olisin aina kuulunutkin. Tarpeeni hoksasin nopeasti tekemään ulos ja
koirapuistosta sain uusia, kivoja kavereita. Nimeni mukaisesti olen edelleen
iloinen ja aurinkoinen persoona, mutta kieltämättä olen omista ihmisistäni
melkoisen tarkka. Etenkin tuota naisihmistä täytyy koko ajan pitää silmällä,
sillä ties mitä ne pelottavat, lenkillä vastaan tulevat hämärämiehet
meinaavat. Vieraat ihmiset ansaitsevatkin luottamukseni vasta pienen
tutustumisen jälkeen. Eniten nautin pitkistä metsäretkistä, joiden jälkeen
on mukava käpertyä oman ihmisen syliin.
Eräänä päivänä, 29.9.2005 isäntä ja emäntä sitten tulivat kotiin sellaisen
pikkuisen rääpäleen kanssa. Se oli Iines, iältään neljä kuukautta, ja
melkoisen hauska pakkaus. Nopeasti siihen pikimustaan neitokaiseen
rakastuivat kaikki, minäkin otan isoveljen tyynellä kärsivällisyydellä
vastaan kaikki korvissaroikkumiset, jalastapuremiset sun muut. Luonnetta ja
voimaa Iineksessä on vaikka kokonaisen kylän edestä! Sen kanssa painiminen
ja riehuminen käy ihan urheilusta...:) Satunnaisia hellyyspuuskia
lukuunottamatta tuo pikkusisko esittää tosi itsenäistä ja kovaa mimmiä, joka
ei paljoa haleja kaipaa, vaan mahdollisimman paljon menoa ja meininkiä.
Uusia ihmisiä Iines rakastaa, eikä se pelkää mitään, paitsi ehkä hevoset
vähän vielä kuulemma jännittävät.
Sopeutuminen uuteen kotiin kävi Iinekseltäkin nopeasti. Välillä se
vähän yrittää määritellä
kaapin paikkaa, mutta ihmiset sanoo, että se johtuu murrosiästä (pöh, sanon
minä; eihän mullakaan
sellaista ollut). Muutenkin se taitaa olla vähän sekaisin, kun tykkää ihan
hirveästi uusien asioiden opettelusta ja ylipäätänsä kaikesta, missä on
mahdollisimman paljon äksöniä. No, me tullaan hyvin juttuun ja vietetään
leppoisaa ja leikintäyteistä elämää.
Vielä muutama sana noilta ihmisiltä:
Kiitos maailman ihanimmista koirista, perheenjäsenistä, hetkeäkään emme
vaihtaisi pois! Sanoin emme voi kuvailla, kuinka hienoa työtä te teette.
Kiitos teille kaikille!
T: Joni, Tiina, Happy ja Iines
Iineksestä tuli enkeli 13.3.2008
Sydäntä musertava päätös tehtiin yhteisymmärryksessä yhdistyksen kanssa.
Kun kaipaus ja ikävä
polttaa niin, että satuttaa,
kuuntele silloin sydäntäsi,
joka kertoo sinulle,
että se oli onnea ja iloa parhaimmillaan,
ja nyt muistot ovat kauneinta
mitä sinulla on.
Oma rakkaimpaansa syvästi kaivaten: Tiina, Joni, Happy ja kaikki muut
