Inka Inkan tie luoksemme alkoi siitä, ettemme päässeet mieheni kanssa yhteisymmärrykseen siitä, minkä rotuinen koiran pitäisi olla. Myös pentuvaihe ajatuksena hieman mietitytti. Internetin kautta huomasimme, että Suomessa ja muissa maissa on paljon koiria, joiden kohtalo kiinnostaa vain harvaa. Otimme yhteyttä Miraan todettuamme, että Suomessa koiratarhojen asukkeja ei niinkään hakuhetkellä ollut. Kerroin Miralle, minkä tyylistä koiraa etsimme, ja lähetimpä sähköpostilla jopa muutaman esimerkkikuvan. Yksi kuvien koirista oli Inkan näköinen ja tästä alkoi lyhyt valmistelu: Mira oli tuomassa lopetettavaksi aiotun Inkan Suomeen jo kolmen päivän päästä. Hiukan jännitti se tosiasia, että koira oli tulossa Suomeen sunnuntaina, emmekä mieheni kanssa ehtineet pyytää töistä vapaata maanantaiksi. Mitenköhän koira pärjäisi? Olimme Inkaa vastassa satamassa ja ensikohtaaminen oli vauhdikas: Rokotustodistukset käteen, remmi toiseen ja niin Inka suuntasi kuononsa kohti perheenjäsenyyttämme. Tai ei se nyt ihan noin mennyt... Inka oli ilmeisesti tottunut lyhyeen kettinkiin Tallinnassa ja kävellessä vaappui viuhkamaisesti sivulta toiselle ja kyyristeli niin, ettei etenemisestä meinannut aluksi tulla mitään! Inka oli kuin kotonaan luonamme heti alusta asti, ainoastaan kerrostaloasuminen tuotti vähän alkuhankaluuksia. Inka ei ollut tottunut kulkemaan hissillä ja liukas vahattu lattia sai neidin nenänpään lähes valkoiseksi. Totutteleminen näihin uusiin elementteihin vei vain noin viikon ja täytyy sanoa, että Inkaa kiitollisempaa koiraa saa etsiä. Eläinlääkärikin totesi heti aluksi: "Terve kuin pukki!" Inka oli alusta alkaen sisäsiisti ja nukkuu työpäivän ajan sikeästi joskus jopa niin, ettei herää kotiin tullessamme. Minkäänlaista ripulia tai vatsanväänteitä ei ole ollut ja alkurauhattomuuskin oli ohi parissa päivässä. Inkan käsittely on helppoa ja jo pari päivää tulostaan neiti antoi leikata kynsiä, puhdistaa korvia, rasvata anturoita ja pestä hampaita. Olemme kuulleet vain kerran Inkan haukuntaäänen ja sekin oli koiranulkoilutusaitauksella, k un liian utelias uroskoira oli yrittänyt astua Inkaa pitemmän aikaa (eihän tytöt liian innokkaista tykkää!). Inka on kuitenkin kova juttelemaan hiljaisella kurkkuäänellä - katsoo suoraan silmiin ja nuhtelee: "Mitä sinä emäntä nyt siihen sohvalle nukahdit, mennään makuuhuoneeseen nukkumaan niin kuin kuuluu!" Teemme Inkan kanssa pitkiä lenkkejä pelloilla ja metsissä. Inkaa on voinut pitää alusta asti myös remmittä, koska se ei poistu luotamme viittä metriä kauemmaksi, ei, vaikka jänöjussi loikkisi ohi muutaman metrin päästä. Inka ei vedä remmissä ja on kaikille kiltti, oli sitten kyseessä vieras koira tai ihminen. Muiden koirien ohi Inka kulkee lähes huomiotta, vain lyhyt silmäys ja ilman nuuskaus. Olemme alkaneet kerätä hauskaa listaa niistä "herkuista", joita Inkan suusta voi löytää ulkolenkeillämme: muovitettu kinkkupaketti, jäniksen papana, elävä päästäinen, paahtoleipä, grillikylki, silakkafile, purukumi... Kaikkea sitä ulos jätetäänkin! Autossa Inka käyttäytyy vanhan konkarin tavoin ja onkin ollut pari kertaa mieheni mukana osan työpäivää pakettiauton kyydissä istuen ja katsellen etupenkillä kuin parempikin työkaveri. Aiomme kevään mittaan kokeilla agilityä yhteisenä harrastuksena. Inka on jo osoittanut selvää mielenkiintoa lajiin ja oppinut perustottelevaisuuttakin nopealla tahdilla. Inkasta tulee päivä päivältä rakkaampi, eikä mikään ole niin ihanaa kuin maailman iloisin koira, joka tulee työpäivän jälkeen ovelle vastaan pyyteettömänä häntä hurjasti ympyrää heiluen! Kiitos Miralle ja muille yhdistyksen jäsenille, että saimme Inkan! Terveisin Tuuli, Sami ja Inka Helsingistä Takaisin kuulumisiin