JACKIE

Jackie on n. 1-vuotias pittbull-sekoitus. Tyttö on tuotu tarhalle kodistaan. Se on todella leikkisä ja ihmisrakas. Tarhan henkilökunta kertoi sen sopivan vaikkapa lapsiperheeseen. Se on lihaksikas, hyväkuntoinen ja olemukseltaan vielä aivan vauva. Säkä n. 40 cm.

Kuulumisia kodista 21.6.2007

Jackie, eli tuttavallisemmin Säkki, tuli minulle syksyllä 2002. Säkki on kohta n. 6-vuotias ja ollut minulla pian 5 vuotta. Säkki on staffi-sekoitus, rodusta ei ole sen tarkempaa tietoa.

Tällä hetkellä Säkki voi oikein mainiosti. Säkistä on paljastunut mielenkiintoisia asioita - esim. se, että Säkki on umpikuuro (siis ihan oikeasti, ei vain kuuro käskyille :) Mutta kuurous ei Säkin menoa haittaa, pikemminkin koiruli on aina välillä niin omissa maailmoissaan että omistajan käskyt (viittomakielellä) ei paljoa kiinnosta (pään voi aina kääntää pois, ja silloinhan ei mitään näe..) Säkin kuurous paljastui minulle melko pian, joten sen kanssa olemme hyvin oppineet elämään.

Viime keväänä, toukokuussa, Säkiltä löytyi kasvain pernasta, joka osoittautui pahalaatuiseksi. Kasvain leikattiin, se oli kasvanut hurjaa vauhtia ja oli n. kilon painoinen.. Koira siis itse painaa hieman yli 20kg. Valtavan kokoinen siis - perna oli kolminkertaistunut. Hetken aikaa tilanne näytti jo aika synkältä, koska kyseiseen syöpätyyppiin ei ole toimivaa hoitoa. Kuin ihmeen kaupalla Säkki on kuitenkin parantunut, pelkän leikkauksen avulla ja kuten sanottu voi nykyään mainiosti. Kontrolleissa on käyty eikä mitään ole ainakaan vielä löytynyt!

Säkillä on myös kaikenlaisia ruoka-allergioita, jotka ilmenevät lähinnä iho-oireina (sitkeä funrunkuloosi..). Pari vuotta pärjäsimme mainiosti peura-peruna-ruoalla, nyt ollaan taas siirrytty 'yhtä pykälää ylemmäs' super-allergiaruokaan, jossa proteiinit on pilkottu niin pieniksi paloiksi että elimistö ei niitä tunnista. Kokeilujakso on nyt menossa.

Säkki on luonteeltaan hyvin persoonallinen. Se osaa olla todella itsepäinen ja välillä raivostuttava, mutta toisaalta Säkki rakastaa varauksetta kaikkia ihmisiä ja myös suurinta osaa muista koirista. Kuurous tekee Säkin persoonasta vielä hieman erityislaatuisemman - kuten aiemmin kerroin, se elelee välillä ihan omissa maailmoissaan :) Säkki ei myöskään hauku ollenkaan.

Laitan mukaan muutaman kuvan, joissa esiintyy myös Säkin paras kaveri, staffipoika Eemeli (Säkki on mustavalkoinen ja Emppu se tummanruskea). Ne kaksi tykkäävät yli kaiken painia yhdessä.



Takaisin